tiistai 17. tammikuuta 2017

Poliisiopisto 5: tehtävä Miami Beach (Police Academy 5: Assignment: Miami Beach, 1988)

Ylikomisario Harris (G.W. Bailey) on mielestään keksinyt mainion keinon syrjäyttää poliisikoulun komentaja Lassard (George Gaynes) asemastaan ja se on hyödyntää tietoa, että jälkimmäisen tulisi jo ikänsä vuoksi siirtyä eläkkeelle. Joten kun Lassard palkitaan kunnianosoituksella vuosikymmenen poliisina on hän samassa Miami  Beachilla pidettävässä tilaisuudessa edustamassa virkavaltaa viimeistä kertaa ja kunhan ollaan ensin käyty läpi surkuttelu uran päättymisestä otetaan tapahtuma viihdyttävän loman kannalta, jonne tietenkin mukaan seuralaisiksi otetaan alaiset kuten ylösnouseva Hightower (Bubba Smith), moniääninen Jones (Michael Winslow), peace through superior firepower-Tackleberry (David Graf), rinnakas Callahan (Leslie Easterbrook) ja pari muuta tuttua naamaa. Samalla lennolla on myös niljakas jalokivivaras Tony (Rene Auberjonois) jonka ryöstösaaliin sisältävä laukku sekoittuu Lassardin ei ryöstösaalista sisältävään laukkuun ja niinpä poliisikomentaja on kaapattava, jonka vuoksi Poliisiopiston entiset oppilaat lähtevät Mahoneyn korvaavan Lassardin poliisiveljenpojan Nickin (Matt McCoy) avustuksella pelastuspuuhiin. Eikä Lassardkaan jää eläkkeelle, että voi voi Harris.

Mainitsin jo aikaisemmin, että Poliisiopisto kolmonen on suosikkini koko elokuvasarjasta ja se on osittain sitä koska teki sarjan perusidean jopa aloitusta paremmalla energialla ja rytmityksellä. Tuon jälkeen kakkossuosikkini on tämä nimenomainen viides osa ja ottaessa huomioon minkä tahansa elokuvasarjan niin aika harvoin kukaan menee kehumaan sellaisen jatko-osaa joka on näinkin kaukana aloituksesta. Huumori sekä hahmogalleria ovat kieltämättä tässäkin osassa hyvin tuttua ja siten jo aika pahasti kulunutta, mutta tehtävä Miami Beachilla on pari seikkaa niin paljon onnistuneemmin tehtynä kuin aiemmilla osilla, että se ansaitsee ainakin niiltä osin jonkinlaisen hatunnoston. Ensinnäkin runsaasta hahmomäärästään huolimatta se ei kompuroi siinä, että jotkut jäisivät toistensa jalkoihin kun jokaisella pitää olla hetkensä tai ainakin sellaisen yritys koska tässä tapauksessa ollaan ymmärretty nostaa joku selkeämmin keskukseksi ja antaa muiden olla enemmänkin vain tukemassa sitä pääasiaa. Tarkoitan tietenkin Lassardin ympärillä liikkuvaa tarinaa jonka ansiosta elokuva kulkee pitkälti hänen mukanaan ja tämä onkin ensimmäinen kerta Poliisiopistoissa kun joku oikeasti tuntuu olevan päähenkilö, miltä ei huvittavasti Steve Guttenbergin esittämä Mahoney vaikuttanut kunnolla kertaakaan, ei edes ensimmäisessä osassa jossa oli taatusti sellaiseksi tarkoitettu. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö tehtävä Miami Beachissakin olisi hahmoja jotka jäävät vahvasti paitsioon ja olisi siten voitu ihan hyvin jättää kokonaan nimeämättäkin. Sellainen ei kuitenkaan ole Rene Auberjonoisin esittämä jalokivivaras jonka kiehuva kiukku onkin loisteliasta seurattavaa kaikesta pihalla olevan Lassardin kanssa toimiessa. Hyvin harvoin muissa kuin ns. asiallisissa rooleissa nähty Auberjonois vaikuttaakin selvästi nauttineen limaisesta pahiksen roolistaan.
Se toinen suuri plussa tämän elokuvan kohdalla verrattuna aiempiin on ymmärtäminen, että tässä vaiheessa Poliisiopisto on vain nimi eikä vaatimus, jolloin tarinan ei tarvitse olla vain sama kuin aiemmin jolloin toistuva idea oli hassut epäpätevät hahmot saapuvat hassujen epäpätevien hahmojen opettavaksi koululle ja sitten surkimuksina pidetyt tyypit nousevat epäonnesta voittoon. Nyt Poliisiopisto ei nimensä mukaisesti vaadi opinahjoa, oppilaita taikka edes opettajia, vaan se on vain titteli jonka ympärille voi laatia jotain ihan muuta pitäen silti mielessä sen miksi siitä alunperin (mahdollisesti) piti: hassut hahmot ja hassut äänet. Joten kun tarina on seurattavien henkilöiden lähteminen jonnekin muualle ja vaikka edelleen lopuksi taas pelastetaan päivä niin enää hahmoja ei esimerkiksi pidetä surkimuksina (paitsi he ovat sitä edelleen Harrisin silmissä) joiden pitää todistaa kykynsä, vaan he ovat hassuista persoonistaan huolimatta ammattilaisia jotka toimivat kuten pitääkin, niin tämä tuntuu tässä vaiheessa jo oikeasti jonkinlaiselta ilmestykseltä heti alusta asti kaavamaisen elokuvasarjan kohdalla.
Muista elokuvan vähäisistä mutta kuitenkin ideoista pidän etenkin siitä kuinka epäonnekkaita ovat pahisten yritykset saada ryöstösaalis ja se kuinka pihalla Lassard on kaikesta silloinkin kun tulee kaapatuksi.

En nyt väitä tehtävä Miami Beachin juonen olevan mikään suuresti innovatiivinen, mutta vertailussa aiempiin sitä voi sellaiseksikin kutsua. Vitsit ovat pääosin kuitenkin jo koettuja, ne ovat nyt vain hieman aiempaa poikkeavassa ilmapiirissä. Yksittäisistä hetkistä hauskimpia lienevät Lassardin laukusta putoavien golfpallojen lentokentällä aiheuttama kaaos (joka tosin on hauska osittain koska näkee kuinka moni ihmisistä lentää nurin olematta lähelläkään palloja) ja se nolostuttava pierukohtaus hississä jonka herättämää vaivautuneisuutta voisi leikata veitsellä. Joskin uskon elokuvan nähneiden muistavan parhaiten kohtauksen jossa Tackleberry pysäyttää hain osoittamalla sitä pistoolillaan. Toivottavasti kaikki kuitenkin pystyvän unohtamaan sen, että taas kerran toistetaan epähauska Hooksin maneeri jossa hän aluksi vikisee hiljaa ja sitten huutaa kuvaa vinkuen.

Uusia hahmoja ei tuoda mukaan kuin oikeastaan yhden verran, sillä esimerkiksi pahiksia esittävät (myös Auberjonois) ovat selvästi tarkoitettukin vain vierailijoiksi ollen siten aika rutiininomaisia, eikä heitä siksi odotakaan enää vastaisuudessa näkevänsä. Samaten Janet Jonesin esittämä kaunotarkyttä Kate on ainoastaan joku joka on vain korvaamassa aiemmin yhden kerran nähtyjä Kim Cattrallin ja Sharon Stonen rooleja, jolloin kyseessä voisi ihan yhtä hyvin olla sama henkilö kuin aiemminkin, mutta pelkäksi sankarin tyttöystäväksi tarkoitettu hahmo on kuitenkin vain kertakäyttökamaa ja siten aina vaihdettavissa. Se ainoa tavallaan uusi hahmo jonka uskoo vielä palaavan (kuten tekeekin) on Matt McCoyn esittämä Nick, joka hänkin on käytännössä jo joku aiemmasta palaava. Jos Steve Guttenberg olisi suostunut toistamaan osansa olisi Nick Mahoney, ei sen enempää, ei sen vähempää. Ja koska kyseessä on uusi Mahoney, on Nick myös samalla tavalla todella harmiton ja valju, olevinaan se hyvä tyyppi johon katsoja haluaisi samaistua ja jollainen haluaisi olla. Ei kukaan oikeasti halua olla Mahoney/Nick, koska kyseessä on Antti Tuisku joka toki vaikuttaa hetkittäin aika coolilta, mutta on lopulta pelkkä paljas paperi vasta odottamassa värejä.

En millään muotoa pidä tätä esimerkiksi huumorinsa osalta parempana kuin aikaisempia Poliisiopistoja ja esimerkiksi hyväksi elokuvaksi kutsuminen tuottaa lieviä vaikeuksia, mutta suhteessa edellisiin on tarinansa puolesta kyseessä ehdottomasti peukuttamisen arvoinen teos. Joskin tässäkin tapauksessa se juonellinen hyvyys ilmenee suurelta osin elokuvasarjaa putkeen katsoessa, sillä yksittäisenä teoksena kyseessä on kuitenkin taas yksi aika pikaisen oloisesti helpolla huumorilla tehty roiskaisu ja nyökkäämisne ohessa ei voi välttyä ajatukselta, että mikä saatana siinä kesti näin kauan. Kyllä Miami Beachille olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin.

Yksi elokuvan pahisääliöistä näyttää Hauskat pojat-duon Norman Pacelta.

Tähdet: **

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Poliisiopisto 4: korttelipoliisit (Police Academy 4: Citizens on Patrol, 1987)

Poliisiopiston lempeän seniili johtaja Lassard (George Gaynes) haluaa luoda fasistisen yhteiskunnan jossa kaikki viranomaisista siviileihin valvovat toisiaan ja raportoivat jokaisesta mahdollisesta epäkohdasta oli se sitten epävireinen viheltely taikka liian räikeät puvut.
Ei kun se taisikin olla Aku Ankan unelma:
Lassard haluaa nostaa poliisien profiilia siviilien silmissä ja saada molemmat aiempaa suurempaan yhteistyöhön, joten hän on kehittänyt ohjelman jossa tavalliset kansalaiset pääsevät poliisien seuraksi partioimaan kaduille ja näkemään miten sitä yhteiskuntaa oikeasti suojellaan. Samalla siviileille aukeaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin siistimiseen, mikä kuulostaa ilmaistyövoiman haalimiselta. Hmm, sinäkö siellä, Sipilä? Lassardin alaiset kuten täysi-ikäinen lapsi Mahoney (Steve Guttenberg), korkea Hightower (Bubba Smith), sooninen Jones (Michael Winslow), naissoturi Callahan (Leslie Easterbrook) ja muut tutut naamat pitävät ideaa loistavana, mutta tietenkin toisaalla ylikomisario Harris (G.W. Bailey) vastustaa ajatusta jo periaatteesta, onhan kyseessä sentään vanhan vihamiehen Lassardin aikaansaannos eikä Harrisin itsensä.
Kaupungissa onkin paljon parantamisen varaa sillä sitä riivaa vitsaus nimeltä muutama nuori harrastaa skeittaamista ja Harris aikoo tuhota tämän syövän ennen kuin se leviää enemmälti ja muodostaa Green Day-yhtyeen. Voi ei, myöhäistä, se perustettiin jo 1986! Jumalaa ei ole. Harrisia kiusaa kovasti se, että Mahoney saa passitettua pahimpana nuorisohuligaanina pidetyn näsäviisaan Kylen (David Spade) Lassardin ohjelmaan osalliseksi eikä vankilaan rullalautailusta. Muita poliisien seuraan saapuvia hahmoja ovat muun muassa lihava mies joka on ilmeisesti hauska koska on lihava ja muutama muu joista ehdottomasti parhain on aseaddikti Tackleberryn (David Graf) kaveriksi tuleva yhtälailla murhavälineisiin ihastunut mummeli Feldman (Billie Bird), joka yksittäisistä henkilöistä vastaakin elokuvan huvittavimmista hetkistä. David Spade sitä ei ainakaan tee. Kuten ei tee myöhemminkään urallaan.
Ongelmia syntyy kun Harris nimetään johtamaan Lassardin projektia ja tottakai hän pyrkii parhaimpansa mukaisesti sabotoimaan onnistumista, mutta onneksi ninjat hyökkäävät ja Lassardin tiimi pelastaa päivän.

Jännää miten nykyään jatko-osat tuntuvat pääosin keräävän suuremman potin kuin edeltäjänsä, eikä enää ajatella sitä kuinka jatko-osat ovat automaattisesti huonompia kuin aikaisemmat, kun juuri ne tuntuivat ennen olevan enemmänkin sääntöjä kuin poikkeuksia. Niin no, eipä Poliisiopistojenkaan taustavoimina olleet Christopher Nolanit, Bryan Singerit ja saatanalliset rahasäkit ja niinpä pekoniopistot olivat malliesimerkkejä juuri siitä kuinka jatko-osat tuottivat aina vain vähemmän ja olivat laadullisesti kehnompia. Joskin huomautettakoon myös ettei se taso ollut alunperinkään korkealla ja vielä tässä vaiheessa tehtiin voittoa. Kuitenkin tiedä sitten mikä nelosen budjetti nyt olikaan niin kyllä se varmasti enemmän tai vähintää sama oli kuin ykkösosan 4,5 miljoonaa dollaria, mutta tienestit 28 miljoonaa eivät ainakaan olleet ensimmäisen osan 81 miljoonaa. Kolmonen sentään tuotti 43 miljoonaa, mutta nelosta seuraava numero viisi vaivaiset 19. Suunta oli siis aikamoisessa alamäessä. Mutta hei, voittoa tuli silti joten kyllähän sitä kannatti jatkaa samalla tiellä. Oli se kuitenkin sen verran varmalla pohjalla, että mitä sitä turhaan vaihtamaan housuja vaikka ne jo hieman tuoksahtivatkin. Miten sitten on mahdollista, että vaikka huomioisimme taikka jättäisimme huomioimatta inflaation niin sarjan viimeiseksi jäänyt elokuva, eli osa seitsemän kustansi lähteistä riippuen jotain kuuden ja 10 miljoonan dollarin väliltä, mutta toi takaisin ainoastaan 126 000 ja rapiat?
Konseptihan oli kiveen hakattu.
No, tappiot olivat tässä vaiheessa vasta edessäpäin, joten mitä me siitä välitämme. Poliisiopiston neljäs osa on kuitenkin mielestäni se ensimmäinen joka rupesi jo oikeasti osoittamaan katsojien kyllästymistä ja vaikka aiemmatkin elokuvat olivat enemmän taikka vähemmän itseään toistavia niin tässä vaiheessa sellainen ei enää käynyt päinsä ja jotain olisi tehtävä pitääkseen itsensä relevanttina. Tarinallisesti sitä ei vielä tehty vaan pysyttiin edelleen tiukasti vanhassa formaatissa (joskaan eivät ne tulevatkaan uskaltautuneet mihinkään todelliseen uudistukseen, vaan päätyivät epätoivoiseen paikallaan pyörimiseen) ja muutokset/uudistukset jos niitä sellaisina haluaa pitää esiintyivät muilla tavoin. Edelleen pakattiin ennestään liian täyteen laatikkoon uutta tavaraa ja niinpä jos kolmannen osan kohdalla vanhemman kaartin esiintyjät antoivat katkeraa palautetta tuottajille jäävänsä uusien hahmojen varjoon, ei taatusti sen suhteen tehty muutoksia vaikka toki Fackleria esittänyt Bruce Mahler kengittiinkin ulos kuvioista palkkavaatimuksensa vuoksi.
Mahler on myös yksi niistä näyttelijöistä joiden hahmo jäi jo aiemmin todella pahasti uusien hahmojen varjoon ja hän on myös se näyttelijä jonka epäilen antaneen juuri sitä katkeraa palautetta kolmannen osan kohdalla. Huvittavasti hän kyllä tekee paluun kuudennessa Poliisiopistossa, joka olikin sitten sarjan ensimmäinen jonka tuotot jäivät budjettia pienemmäksi. Mahlerin palkkavaatimus se varmaan sen tappion aiheuttikin. Ba dum tss!
Kenties tässä vaiheessa myös Steve Guttenberg ymmärsi ettei hänellä tai koko elokuvasarjalla olisi edessään loistokasta tulevaisuutta ja niinpä korttelipoliisit jäikin Mahoneyn viimeiseksi taivallukseksi.

Mutta ne eivät ole yhden alkuperäisen hahmon puuttuminen taikka sarjan suurimman tähden lähtö jotka saavat minut ajattelemaan neljännen osan olevan se ensimmäinen kyllästymisen merkki, koska edellinen hahmo oli kieltämättä aika huomaamaton jo alunperinkin ja jälkimmäisen poistuminenhan ilmeni vasta seuraavan osan ilmestyessä. Nelosen pahin vika on siinä, että se on taas kerran täsmälleen sama elokuva kuin ne aiemmatkin ja siinä missä kakkososan vielä ymmärtää toistavan ensimmäistä samalla tavalla kuin suurimmassa osassa tapauksia kakkososat aina tekevät ja kolmannelle osalle annan sen itsensätoistoa jonkin verran anteeksi siinä kasvatetun energiamäärän vuoksi niin neljännen osan kohdalla pitäisi oikeasti keksiä jo jotain uutta mitä ei ole aiemmin nähty. Ja jos ei niin tehdä niin sitten pitäisi pystyä jotenkin parantamaan jo nähtyä. Edes jotain. Kumpaakaan ei tehdä ja niinpä neljännen osan ainoaksi jonkinlaista muka uutuutta esittelevä juttu on massatrendiksi nousseen skeittauksen väkinäinen ujuttamaminen tarinaan. Ei sillä mitään virkaa ole, mutta sen avulla saatiin muun muassa uusi nouseva skeittauksen supertähti Tony Hawk minirooliin (ja joitakin muitakin sk8erpoikia). Mutta ainoa mitä sillä saavutettiin oli surkeasti päälle liimattu yritys olla trendikäs (samalla tavalla kuin jos isä tai äiti tulee nolaamaan lapsensa kavereiden edessä käyttämällä termejä kuten swag ja yolo) tietämättä mitä se on ja siksipä skeittauksen merkitys neljännessä Poliisiopistossa on vähemmän kuin mitätön. Se on mukana vain koska joka sanoi, että on jotain josta nuoret pitävät. Yhtä hyvin joku voisi nyt tehdä nu metal-levyn ja kuvitella olevansa täysillä hetkessä elävä. Carpe diem, baby!.
Ja ei, siviilien ottaminen mukaan ei ole mikään uudistus, sillä edelleen tarina on että hassut epäpätevät hahmot saapuvat hassujen epäpätevien hahmojen opettavaksi ja lopuksi epäonnistujina pidetyt henkilöt estävät jonkin suuren uhan (vankikarkurit ja randomit ninjat) ja ovat siten sankareita. Se että nämä uudet hahmot eivät ole poliisikokelaita ei ole mikään muutos, koska hahmot ovat edelleen samoja ja todellisuudessa he ovat siten jälleen aiemmin nähtyjä poliisikokelaita.
Niin ja ne ninjat.
...ninjoja, sitähän Poliisiopisto-sarja kaipasi jo alusta asti.

Sinänsä vaikka tämä neljäs osa tyytyy olemaan taas sitä samaa ja heitti peliin vain jonkin nolon keinon olla cool, eikä mikään ole coolimpi kuin Cool Dog
...on se silti tosiaankin sitä samaa, jolloin jos se maittoi aikaisemminkin niin ei tämä siltä osin ole yhtään aiempia huonompi. Ei parempi, mutta ei huonompikaan. Hahmot, vitsit, kaikki muukin on jo niin tuttua, että jos ne naurattivat aiemmin niin nyt saman tunteen estänee vain kuluneisuus ja muutoin kaikki toimii entisenlaisesti. Mukana on kuitenkin muutamia hauskoja tai vähintäänkin mieleen jumiutuvia hetkiä kuten Callahan märässä t-paidassa, Harris suihkuttamassa dödön sijaan kyynelkaasua kainaloihin ("mä maalaispoika oon"), se voodoomoottorisahamurhaaja-kohtaus ja tietenkin Sweetchuck, aina Sweetchuck
Tosin se tieto, että korttelipoliisit on David Spaden debyyttielokuva olisi kyllä syy pudottaa lopullista pistemäärää, mutta onhan tässä sentään vastapainoksi mukana Randall "Tex" Cobb (joskin vain häivähdyksen verran) joten luojan kiitos siitä. Mietinkin etteipä häntä ole pitkään aikaan näkynyt missään, mutta ilmeisesti mies on eläköitynyt näyttelemisestä ja siirtynyt opiskeluiden pariin. No, onhan meillä aina Sokea raivo.
Shine on you crazy diamond.

David Spaden ohella yksi nyttemmin hyvin tunnetuista nimistä jotka eivät sitä vielä oikein tämän elokuvan aikana olleet on Sharon Stone, joka hieman turhauttavasti esittää sitä ns. tyttöystävähahmoa jonka tehtävä on olla vain nätti nainen rinnalla. Joskin tässä tapauksessa se rinnalla oleminen tarkoittaa aika kaukana sivussa seisomista. Sen verran pitkällä, että pitää siristää silmiä eikä silloinkaan näe kuin epäselvän ihmistä muistuttavan hahmon. Saattaa se olla puukin.

Hiukan surullista on se, että jos aiemmin jotkut hahmot jäivät väkimäärän vuoksi toistensa alle niin nyt sekä uutena tullut Sharon Stone että aiemmasta tutut Nogato, Kirkland ja hänen veljensä sekä isänsä, ja jopa rasittava Hooks ovat hädin tuskin vetämässä Jet Li Expendables 2:ssa-vierailut ja ovat täten vain turhaa häiritsemässä meininkiä. Hieman kuin jossain photobomb-rooleissa.
Tuo on aivan loistava.

Sivuhuomautuksena voin mainita sen, että vaikka pidänkin Poliisiopistojen maalauskansista niin tämä lienee suosikkini vain koska tykkään siitä miten oivaltavasti (no, ei se hirveän nokkela temppu ole, mutta kuitenkin) sen leiskassa ollaan käytetty nimilogoa (ts. se on yhdistetty johonkin maalauksessa, eikä ole vain kaiken päälle isketty titteli). Tästä esimerkkinä se millaisena kansiversiona elokuva on myöskin julkaistu:

Tähdet: **