torstai 4. syyskuuta 2008

Altered (2006)

Valo Taivaalta kohtaa Creepozoidsin.

Altered on kuulemma alunperin suunniteltu komediaksi ja jossain vaiheessa tekijöiden mieli oli muuttunut, ja siitä tehtiinkin kauhuelokuva. Tämä on helppo ymmärtää sillä elokuvassa on useita kohtauksia joiden uskoisi olevan ennemmin komediasta kuin vakavasti otettavasta kauhuelokuvasta. Joten nyt lopputulos ei ole komediaa, ei pelkkää kauhua, mutta ei myöskään varsinaista kauhukomediaa. Etenkin näyttelijäsuorituksissa lajityyppikäsitykset sekoilevat. Osa näyttelijöistä käyttäytyy kuin kyseessä olisi vakava kauhuelokuva, osa vetää naamanvääntelyhuumorilla ja osa tuntuu olevan miettimässä että mistäs se taas olikaan kyse tässä elokuvassa. Hämmästyttävästi elokuva kuitenkin on vallan mainio tekele.

Kaksi asiaa Alteredissa sai minut jokseekin innostuneeksi:

A) Elokuva on toiselta Blair Witch Projectin ohjaajista (Eduardo Sánchez) ja minä pidän suuresti Blair Witch Projectista.

B) Elokuvan idea kuulosti mainiolta.

Altered kertoo joukosta punaniskoja jossain Jumalan selän takana jotka vangitsevat avaruusolennon autotalliin, koska avaruusolennot ovat jossain vaiheessa abduktoineet heidät ja nyt on aika maksaa samalla tavalla takaisin. Asia ei sujukaan niin jouhevasti kuin punaniskaporukka kuvittelee. Tämä vangittu avaruusolento kun ei ihan niin helpolla suostu anaaliluotaimen kohteeksi. Mutta jäikö avaruusolento vapaaehtoisesti vangiksi, hmm???

Elokuvassa on joitakin hauskoja ideoita joista mielenkiintoisin on juuri elokuvan perusidea eräänlaisesta käänteisestä UFOsieppauksesta.
Pidin myös siitä että suurin osa elokuvan vähäisestä hahmogalleriasta koostui stereotyyppisistä punaniskoista (lienee sen komediaidean perua,) koska tällöin vältytään siltä perinteiseltä hahmovaikoimalta joka näyttää useinmiten karanneen Tiedän Mitä Viime Kesänä-sarjasta. Vaatii hieman enemmän katsojalta koettaa samaistua hahmoihin joiden olettaa jo itsessään olevan jonkinasteisia vitsejä. Itseasiassa elokuvan ns. sankarihahmo/päähenkilö Wyatt (Adam Kaufman) onkin oikeastaan elokuvan tylsin tapaus juuri siksi että on mikä on.

Avaruusolento oli myös mukavan vanhahtavan oloinen kumihirviö, eikä mikään kompuutterivisio. Olento muistutti minusta vieläpä kovasti vuoden '81 Scared To Deathin hirviötä. Ja ajatus siitä että paikallinen metsä kuhisee näitä olentoja oli mainio, joskin se saa ajattelemaan olentojen olevan pikemmin eräänlaista maan tuntematonta eläimistöä kuin avaruuden muukalaisia. Mikä olisi ollut veikeä ajatus.

Altered on pahuksen tasapainoton elokuva, mutta pakko myöntää että sen taiten tehty old school-monsterointi sai minut pitämään tästä enemmän kuin mistään muusta tämän vuoden uudesta kauhuelokuvasta (olkoonkin että tämän tuotantovuosi on 2006.)

Elokuvassa on hyvin onnistunut musiikki ja äänimaailma on muutenkin erinomaista.

Ja Altered sisältää varmaan tämän vuoden parhaimman suolenvedon.

Tähdet: ***
Altered
...NOIR

Ei kommentteja: