Oli sitten kyseessä ihminen ja ihminen, tai Whoopi Goldbergin kohdalla, Whoopi ja dinosaurus, niin idea on kuitenkin aina se sama, eli kaksi eri maailmoista olevaa tapausta hengailee yhdessä ja oppivat lopulta toisiltaan jotain joka johtaa voittoon. Halleluja!
Eikä Burt Reynolds ole mitenkään poikkeus tässä sarjassa ja hänen entreensä tähän on Kyttä Ja Puolikas.
Devon Butler (Norman D.Golden II) on pikkupoika joka korvaa todellisuuden raadollisuudet pakenemalla haavemaailmaan, jossa hän on kaikkien aikojen karpaasikyttä. Luonnollisestikin hän asuu kahdestaan isoäitinsä kanssa joka joutuu töidensä takia jättämään Devonin liian usein yksikseen kotiin. Koulussa Devon joutuu päivittäin Bully Elliottien kiusaamaksi, eikä rehtori tietenkään koskaan usko Devonia, vaikka tämä tulee tuoreen kosteana jälki-istuntoon uituaan vasten tahtoaan vessanpöntössä. Eräänä päivänä Devon kyttähoureisssaan seuraa rikollisjoukkoa ja joutuu todistamaan kuinka äärimmäisen huonosti laulava rikollispomo lahtaa yhden alaisistaan.
Niinpä seuraavaksi Devon kohtaa ”bad motherfucker”-kytän, Nick McKennan ja suostuu todistajaksi vain jos Nick ottaa Devonin parikseen. Lapsia vihaava, kovanyrkkinen Nick kun on juuri sellainen kyttä jollaiseksi Devon haaveilee tulevansa. Jostain syystä poliisipäällikkö suostuu Devonin ehdotukseen ja Nick joutuu kaitsemaan Devonia joka tietenkin käy Nickin hermoille.
Asia olisi tietenkin ratkennut jo sillä, jos Nick olisi antanut Devonille selkään, niin tämä olisi taatusti kertonut samantien kaiken mitä tietää. Mutta eiii, sitä pitää laittaa kakara väkivaltaisen kytän kyytiin.
Tietenkin pahat jätkät ovat Devonin perässä, kuinkas muuten.
Nick ja Devon riitelevät. Devon jää pahisten vangiksi. Nick pelastaa Devonin ja Amerikkalainen demokratia on pelastettu.
Periaatteessa tämä tarina on siis se vanha tuttu:
-Yksinäinen lapsi pakenee haavemaailmaan.
-Yksinäinen aikuinen ei uskalla haaveilla.
-Lapsi opettaa aikuiselle vapautuneisuutta.
-Aikuinen opettaa lapselle hieman todellisuudesta.
Suurin ongelma tässä ja muissä tämän kaltaisissa elokuvissa on se, että kukaan ei tunnu yrittävän olla parempi kuin kuin ihan siedettävä. Norman D. Golden II ja muut lapsinäyttelijät ovat tietenkin pirun ärsyttäviä, mutta ottaen huomioon heidän ikänsä niin kaipa sitä on vain kestettävä.
Elokuvan paha jätkä on tietenkin ilkeää ilmettä toistuvasti esittelevä ääliö ja hänen alaisensa ovat aina sellaisia ”öö, miten päin housut laitetaan päähän?”-idiootteja.
Ja elokuvan sankari oli se sitten Ah-Nuld, tai kuten tässä, Burt Reynolds, niin hänenkään ei tarvitse muuta kuin näyttää vihaiselta ja todeta aina saadessaan iskun kiveksiinsä että ”i hate kids!”
Jos näyttelijät eivät yritä nousta keskinkertaisuuden suosta, niin sitä ei yritetä muillakaan osin tehdä. Vitsit ovat pääosin aina jotain kuravellin kaatumista päälle, iskuja kasseihin ja huonoja väännöksiä muista kyttäelokuvista. Eli esimerkiksi 48 Tuntia-vitsi jossa Devon toistaa Eddie Murphyn repliikin
”I'm your worst fuckin' nightmare, man. I'm a nigger with a badge which means I got permission to kick your fuckin' ass whenever I feel like it!”
Mutta vesitetyssä muodossa ”i'm your worst nightmare. An eight year old with a badge.”
Onhan se ihan ymmärrettävää ettei kahdeksanvuotiaan anneta käyttää fuck-sanaa, mutta kuinka hienoa olisi jos tässä elokuvassa tämä kahdeksanvuotias Devon olisi toistanut Eddie Murphyn repliikin sanasta sanaan.
Eihän tälläisiin kokoperheen elokuviin voi mitään oikeaa väkivaltaa, roisia puhetta tai muuta vastaava laittaa. Mutta se jatkuva vitsien vesitys ja jarruttaminen saa toivomaan että joskus uskallettaisiin tehdä tämän genren elokuva jossa ei pelättäisi katsojien loukkaamista.
Sen sijaan että ammuttaessa osutaan johonkin vesitynnyriin jonka vesi kuljettaa pahiksen johonkin gorillahäkkiin, niin luoti puhkoisi pahiksen keuhkon ja tämä jäisi maahan vuotamaan kuiviin.
Kun elokuvan lapsitähti huutaa, niin elokuvan aikuinen antaisi sille rääpäleelle selkään.
Kun elokuvan lapsitähti sanoo että suostuu todistajaksi jos elokuvan kyttäsankari ottaa tämän parikseen, niin elokuvan kyttäsankari sanoisi ”turpa umpeen! Nyt sä kerrot kaiken mitä sä tiedät, tai saat remmistä niin ettet istu viikkoon.”
Ei elokuvan tarvitsi olla oikeasti mitenkään rankka, mutta että kaikkea ei kuljetettaisi pumpulissa kuten nyt tehdään.
Kyttä Ja Puolikas on kliseinen tarinaltaan, väsynyt näyttelijöiden osalta ja tylsä,,, mutta siinä on Burt Reynolds ja jostain syystä minä diggaan Burtista. Go Burt go!
Ei se nyt kuitenkaan ihan onneton ole. On tässä lajityypissä tehty huonompiakin elokuvia, mutta on tehty myös parempia.
Tähdet: *
Kyttä Ja Puolikas
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti