Rykmentin Murheenkryyni on hyvin tyypillinen inttikomedia, tai sotilasfarssi kuten suomalaisista inttikomedioista termiä käytetään. Jotenka elokuvassa ei ole juurikaan tarinaa, vaan pelkkä sketsikokoelma perushahmoilla.
On siis jäyhä komentaja, löysäilijä joka saa komentajansa pinnan kireälle, ”sankari” ja ”sankarin” ihastus. Jostain syystä kun etenkin suomalaisssa armeijakomedioissa on varuskunta-alueella aina joku kenraalin tai vastaavan tytär jonka kanssa sankari iskee hynttyyt yhteen.
Myöskin suomalaiselle sotilasfarssille tyypillisenä seikkana, itse pääjuoneksi kuviteltavissa oleva sankarihahmon ja naishahmon suhde on sivujuonne, kun pääosa jätetään ympäri ämpäri törmäilylle. Lähestulkoon kaikissa suomalaisissa sotilaskomedioissa on taustalla aina joku tarina jossa mies rakastuu johonkin kenraalin tyttäreen ja tarinan lopussa he saavat toisensa, mutta valtaosa elokuvasta pyhitetään aina jollekin Vinski Lapatossulle joka jää kiinni heinissä nukkumisesta ja kapteenin mustikkapiirakan syönnistä.
Rykmentin Murheenkryynin kohdalla on ehkä kohtuutonta väittää kyseisen elokuvan hyödyntävän tyypillisiä suomalaisen sotilasfarssin aineksia, etenkin koska tätä kyseistä elokuvaa tunnutaan pitävän genrensä aloittajana. Jotenka voinemme pitää Rykmentin Murheenkryyniä syyllisenä myöhempien elokuvien kliseille. Joskaan kyseessä ei ole varsinaisesti huono asia, sillä Rykmentin Murheenkryyni on ihan kivaa ajanvietettä, jolle ei osaa olla vihainen.
Rykmentin Murheenkryynin itse rykmentin murheenkryyni on Kaarlo Angerkosken esittämä Hemminki Aaltonen, joka koettaa armeijassa ollessaan vältellä kaikenlaista fyysistä puurtamista ja on ihan perus-slacker. Luonnollisesti Aaltonen on kaikkien kaveri, mutta käy tietenkin kaikkien kireiden esimiesten hermoille löysäilyllään.
Paikalle saapuu nyhverö Lauri Auermaa (Leo Lähteenmäki) joka on lähetetty armeijaan aikuistumaan, mutta joka haluaisi vain keskittyä tekemään väitöskirjaa perhosista. Auermaa saa Aaltosesta jonkilaisen mentorin itselleen ja he siis ystävystyvät. Samalla kun armeija koettaa tehdä Auermaasta miestä, tahtoo Elli Routanen (Ansa Ikonen) itseensä miestä ja hän iskee silmänsä Auermaahan. Miksi? Hyvä kysymys.
Siispä välillä Routanen pukeutuu mieheksi, tyrkyttää tissejään Auermaan silmille ja muut törmäilevät ympärillä kuin päättömät kanat. Tietenkin Auermaa itse on aivan sokea Routasen lähentely-yrityksille (Sokea paskiainen! Saisit olla kiitollinen kun Ansa Ikonen koettaa pokata sinua!,) mutta lopulta elokuva loppuu ja ilmeisesti pari sai toisensa, ja Aaltonen jäi hengailemaan armeijaan.
Rykmentin Murheenkryyni on ihan kiva elokuva. Siinä on sellaisia mukavia vitsejä jotka eivät loukkaa ketään, vaan niistä on tarkoitus tulla sellainen raukean utuinen olotila. Mutta se ei ole oikeastaan mitään muuta kuin ihan kiva. Missään vaiheessa se ei haasta katsojaa ajattelemaan elokuvaa katsoessa, joten vaikka puolet ajasta viettäisi Aku Ankkaa lukien pöntöllä, niin silti pääsisi heti jyvälle palatessaan television ääreen.
Kyllähän tämän kuitenkin ihan mielellään katsoo, vaikka se ei ole kovinkaan mielenkiintoinen tarinaltaan tai toteutukseltaan, mutta kun se ei käy hermoillekaan missään vaiheessa.
Rykmentin Murheenkryyni on kuin välipala joka koostuu voileivästä (polakkaa, juustoa, margariinia) ja maitolasillisesta. Se ei ole smaragdeilla täytettyä hanhenmaksadodoa ja neitsyiden reisien välissä puristettua appelsiinimehua, mutta kyllä sillä saa vatsansa täyteen.
Mutta miksi etenkin vanhemmissa suomalaissa sotilaskomedioissa lähes kaikki hahmot kuulostavat siltä kuin he olisivat savosta? Mikä on tämä savolaisten salaliitto huvittavan armeijan osalta?
Tähdet: **
Rykmentin Murheenkryyni
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti