tiistai 11. marraskuuta 2008

The Three Burials Of Melquiades Estrada (2005)

Ihmeen kauan tällä kestikin tulla Suomeen dvd:nä, mutta ainakin tässä tapauksessa hyvää kannatti odottaa.

Melquaides Estrada (Julio Cedillo) löytyy kuolleena Teksasin ja Meksikon raja-alueelta. Estradan ystävä ja työnantaja Pete Perkins (Tommy Lee Jones) aloittaa vastuuntuntoisen matkansa saadakseen selville miksi ja kuka Estradan tappoi, sekä saattaakseen Estradan ruumiin kotikylänsä hautausmaahan. Saatuaan selville että Estradan tappaja [Tämä ei ole spoileri, sillä asia mainitaan jopa takakannessa] on rajavartija Mike Norton (Barry Pepper) ja huomattuaan että paikallinen poliisi ei välitä asiasta hevonkukkuakaan, päättää Pete ryöstää Estradan ruumiin, pakottaa Nortonin mukaansa ja viedä itse Estradan ruumiin oikeaan hautaansa.
Ja kaikki sai alkunsa erehdyksestä.

Vastuu, oikeudenmukaisuus ja ihmisyys. Siinä Three Burialsin tärkeimmät teemat ja hyvin vahvasti, sekä vähäeleisesti elokuva ne esittääkin.

Tämä saattaa vaatia hieman keskittymistä, sillä elokuva kulkee hyvin rauhallisesti koko kestonsa ajan, joten toimintaa siitä on turha pahemmin odottaa. Ja elokuvan alkupuoli on kuvattu lukuisina takautumina, joiden kärryillä pysyminen ei ole vaikeaa, mutta sinä aikana ei kannata istua päästelemässä varpusparvia pönttöön.

Jos pidät elokuvista kuten Menneisyyden Ote, Menetetty Maa, tai vaikkapa Kunniasanalla, niin Three Burialsissa on samanlaista raadollisuutta sekoitettuna herkkyyteen.
Ruumiin kuljetus ja sen käsittely saattaa kuulostaa makaaberilta, mutta kyseessä on lopulta koskettava matka inhimillisyyteen.


Ja jostain syystä pitää vielä mainita, että minusta tämän elokuvan nimi on pirun hieno.

Katso, tai ole katsomatta.

Tähdet: ****
The Three Burials Of Melquiades Estrada

...NOIR

Ei kommentteja: