Elokuvan alussa professori Tuhatkauno (Felix Fernández) antaa tv:ssä haastattelua jossa hän toteaa että ihmisten pitäisi aloittaa kasvisten viljely kuivilla alueilla, kuten saharassa.
Kun Tuhatkauno, Tintti (Jean-Pierre Talbot,) Milou ja kapteeni Haddock (Jean Bouise) viettävät aikaa heistä jälkimmäisen kartanossa, saapuu sinne salaperäinen paketti. Paketin sisältä löytyy sininen appelsiini, joka hohtaa pimeässä. Kohta Haddockin kartanoon saapuu murtovarkaita jotka vievät sinisen appelsiinin mukanaan.
Joukkomme matkustaa Espanjaan tapaamaan sinisen appelsiinin luonutta professori Zalameaa (Ángel Álvarez,) mutta joutuvat toteamaan että Zalamea on kadonnut. Kohta myös Tuhatkauno katoaa, ja Haddock sekä Tintti rupeavat selvittämään katoamisia.
Tuhatkauno ja Zalamea ovat joutuneet jonkun salaperäisen henkilön kaappaamiksi ja heidän tehtävään olisi toteuttaa tämän salaperäisen kaappaajan suunnitelma. Mikä tämä suunnitelma oikein on, ei käy oikein selväksi, mutta oletan että tämä kaappaaja haluaa Tuhatkaunon ja Zalamean parantavan sinisten appelsiinien ominaisuuksia myyntitarkoitusta varten. Nämä siniset appelsiinit kun kasvavat viidessä päivässä ja ovat täten kaupallisesti mielenkiintoinen keksintö. Ja varmaan sininen värikin toimisi ostajien houkuttamisessa. Sääli vain että siniset appelsiinit ovat täynnä suolaa ja ovat mahottoman kitkeriä. Ei hyvä.
Tintin ja Haddockin etsiessä kaapattuja, saapuvat paikalle myös Dupond ja Dupond (Franky Francois ja André Marié,) jotka tapansa mukaan ovat täysin hyödyttömiä. Duponditkin joutuvat kaapatuksi ja pari salaperäisen kaappaajan apulaista naamioituvat Dupondeiksi, ottaen heidän paikkansa. Valedupondeihin ei muuten elokuvassa palata kertaakaan, että se siitä.
Tintti ja Haddock saavat selville minne Tuhatkauno sekä Zalamea ovat viety, joten pelastus alkakoon. Kaappauksen takana on ollut appelsiinialan yritys nimeltä Appelsiini Oy, mutta ennen kuin Tintti ehtii pelastaa Tuhatkaunoa on joku toinen ehtinyt ensin, nimittäin kilpaileva appelsiinialan yrittäjä Sakariinin emiiri. Siispä nyt pitää pelastaa Tuhatkauno ja Zalamea emiiriltä.
Joten pahiksia potkitaan kankuille ja vangitut vapautetaan.
Siispä koko juttu oli sitä että kaksi kilpailevaa appelsiinien kasvattajaa tahtoivat yksinoikeuden sinisiin hohtaviin suolaisiin appelsiineihin, joista ei ollut mitään takeita että niistä saisi syömiskelpoisia koskaan. Kyllä se minusta ihan järkevältä kuulostaa.
Eikös vain tälläisestä repliikistä oikein pursua loogisuus: ”Hän tarjosi miljoonia dollareita ja hän haluaa varastaa työni.”
Elokuvassa on joitakin huolimattomuusvirheitä.
Muun muassa eräässä kohtauksessa Haddock, Tintti ja Milou juoksevat erääseen taloon piiloon. Ovi suljetaan ennen kuin Milou ehtii sisälle. Tämän jälkeen samassa paikassa tapahtuu pitkä kohtaus, eikä Milouta ole mailla eikä halmeilla. Mutta kun Haddock ja Tintti poistuvat talosta, on Milou taas kuvioissa. Missä hän vietti sen ajan? Oliko hän koko ajan oven ulkopuolella odottamassa?
Samaten eräässä kohtauksessa Dupondeilta lentävät knallit päästä ja tämän jälkeen heitä kuvataan hatuttomina. Mutta kun he lähtevät juoksemaan, ovat hatut taas ilmestyneet päihin.
Erinomainen on myös kohtaus jossa hevosvaunut kaatavat appelsiinipöydän, mutta kuvassa näkyy selvästi hetkeä ennen törmäystä kuinka pöydästä vedetään langalla tukipuu irti.
Ilmeisesti kaupunkikohtauksia kuvatessa ei ole paikallisia ohjeistettu, etteivät nämä saisi katsoa kameraan, sillä hyvin moni vilkuilee kameraa kohden. Eräs pikkumuksu jopa katsoo intensiivisesti kameraa kohden että ”mitä täällä tapahtuu?”
Eivät nuo kuitenkaan pahemmin katselukokemusta haittaa, sillä elokuvaan on kuitenkin kieltämättä saatu aika hyvin luotu sarjakuvista tuttu tunnelma.
Pääosin oikea tunnelma on syntynyt näyttelijöistä, sillä he ovat paitsi ulkoisesti hyvin saatu näyttämään esikuviltaan, mutta he ovat myös onnistuneet tuomaan esille esikuviensa käyttäytymistavat. Tintistä tulee mieleen Tintti, Haddockista Haddock, jne.
Ainoa oikea surku elokuvassa on se, ettei Haddock pääse dokaamaan missään vaiheessa. Sillä tuo rakastettava vanha juoppo on oma suosikkini.
Pitääkin vielä noista huolimattomuusvirheistä mainita yksi erinomainen: Miloun häntään on sidottu paistinpannu ja eräässä kohtauksessa pannu irtoaa, mutta seuraavassa kohtauksessa (samaa juoksua kuvatessa) pannu on taas kiinni hännässä.
Tintti ja Siniset Appelsiinit ovat ihan pähkähullu elokuva, mutta kieltämättä se onkin juuri siksi hauskaa katsottavaa.
Elokuva on kaikinpuolin nolostuttavan kömpelö ja hätäisen oloisesti kokoon kasattu. Leikkausvirheitä on enemmän kuin laki sallii, nopeutetut tappelukohtaukset ovat hölmön näköisiä ja musiikki kuulostaa sormettoman rigor mortiksesta kärsivän lelupianoilijan piipitykseltä.
Ja jos rehellisiä ollaan, niin eipä tämän elokuvan tarinaa voi juuri hyväksi kutsua. Mutta hän joka saa myytyä elokuvayhtiölle elokuvan idean suolaisista sinisistä appelsiineista, on hyvä tyyppi minun kirjoissani.
Tähdet: ***
Tintti ja Siniset Appelsiinit
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti