perjantai 12. kesäkuuta 2009

Ripper Man (1995)

Miksiköhän kuvitelma siitä, että kun hypnoosin kautta elää mennyttä elämää, niin se mennyt elämä on aina ollut jotenkin historiallisesti merkittävä.
Vaivun hypnoosiin, olen Lady Godiva.
Vaivun hypnoosiin, olen Napoleon Bonaparte.
Miksi kaikki ovat aina olleet tärkeitä henkilöitä.
Itse kun en oikein usko reinkarnaatioon muussa muodossa kuin kukka-alustana, niin uskon tuollaisissa tapauksissa kyseessä olevan vain esille tulevan mielikuvituksen. Siksi siis ihmiset ovat (köh!) entisissä elämissään olleet tärkeitä henkilöitä, eivätkä pelkästään ei ketään.
No, parempia tarinoitahan siitä syntyy että oli ennen dinosaurus ja nyt ei.


Mike Lazo (Mike Norris) on ex-kyttä joka on nyttemmin hankkinut elantonsa harrastuksensa hypnoosin avulla. Mike esiintyy jossain kuppaisessa yökerhossa, mutta ei tosiaankaan ole mikään Paul McKenna. Mike Lazo on hypnotisoijaksi nimenomaan harrastelija. Jos hän onnistuu, niin se on sattumaa.

Eräänä iltana Lazon esityksen huomaa eräs Charles Walkan (Timothy Bottoms.) Tiedämme heti ensihetkistä alkaen että Walkan on paha jätkä, koska hänet kuvataan hämärässä niin että pelkästään mollottavat silmät ovat valaistuina. Esityksen jälkeen kolme kännikalaa koettaa muksia Lazon, mutta Walkan tulee ja pelastaa Lazon mustelmilta. Palkkioksi Walkan pyytää saada tulla hypnotisoiduksi, koska hän uskoo olleensa eräs tärkeä henkilö menneisyydessä ja haluaa saada varmuuden ajatuksilleen. Lazo pistää Walkanin hypnoosiin ja Walkanissa herää miekkonen nimeltä George Chapman.
Jotta asia menisi varmasti jakeluun, niin George Chapman oli mies jonka epäiltiin olevan Viiltäjä-Jack. (Huom. Siis epäiltiin, ei todistettu.)
Lazo säikähtää ja Walkan iloitsee.
Kohta löytyy tapettu nainen ja Lazo päättelee samantien että kyseessä on Viiltäjä-Walkan. Siispä Lazo rientää kertomaan tietonsa poliisille, mutta nämä eivät juuri Lazon läsnäoloa suvaitse. Katsokaas, kun Lazo on ex-kyttä siksi, että hän oli aikoinaan munannut jonkin ammuskelutilanteen ja siinä samalla kuoli muita poliiseja ja Lazoa syytettiin,,, ilmeisesti nynnyydestä?
Asiat tietenkin kulkevat sitä rataa että Lazoa itseään ruvetaan epäilemään tappajaksi ja Walkania pidetään vain harmittomana ja viattomana miehenä, jota Lazo jostain syystä kiusaa.
Walkan kirmailee ympäriinsä ja Lazo päättää siirtää nyhveryytensä sivuun ja hoidella itse Walkanin pois häiritsemästä. Samalla Walkan lavastaa Lazoa omien murhiensa tekijäksi sellaisella tarmolla, että kohta ajetaan autolla vesitynnyreitä päin niin että molskahtaa.
Lopuksi vielä tapellaan jossain autioituneessa mielisairaalassa. Lazo on luonnollisestikin ihan pulassa, kunnes ampuu Walkanin. Mutta kuten asiaan kuuluu, niin eihän se vielä pahista tapa, vaan tämä ehtii pitää monologin ja leikata oman vatsansa auki.
Pisteenä iin päälle, juuri viimeisillä hetkillä uutispätkä kertoo että Lazo on otettu sankarina takaisin poliisinvirkaansa.


Ripper Man oli juuri sellainen elokuva joka on parhaimmillaan silloin kun väsyttää eikä oikein jaksaisi keskittyä mihinkään. Eli lyhyesti todettuna se on aika tylsä.


Elokuvan idea ei ole mikään maata mullistava, mutta ihan siedettävä perusjännärin pohjaksi.


Näyttelijät eivät pahemmin sokaise valovoimaisuudellaan. Osa on jokseekin huonoja, osa huonompia ja osa ihan kivoja.
Pääosan Mike Norris on kyllä aika ärsyttävä. Jotenkin hänestä tuli koko ajan mieleen Masi-sarjakuvan Hönö.
Timothy Bottomsilla puolestaan on se elokuvan herkullisin rooli uudestisyntyneenä Viiltäjä-Jackina ja kieltämättä ne kohtaukset joissa Bottoms on mukana ovat elokuvan energisimpiä ja täten kiinnostavimpia. Hänellä tuntuukin olleen hauskinta elokuvan teossa, mutta on suuri sääli, ettei hänen hahmonsa ole lopulta muuta kuin perustrillerin perustappaja. Hahmosta olisi saanut tarinallisesti enemmänkin irti, mutta näillä eväillä Bottoms teki ilmeisesti sen minkä pystyi.


Ripper Man näyttää halvalta ja se jääkin lopulta päällimmäiseksi muistikuvaksi.
Ihan siedettävä jännityselokuva, mutta ei yhtään enempää.


Tähdet: *
Ripper Man

...NOIR

Ei kommentteja: