perjantai 16. lokakuuta 2009

Kova Laki: Exiled (Law & Order: Exiled, 1998)

Kova Laki-elokuva?
Kuinkahan moni sarjan ystävä tietää tämänkin olemassaolosta, vaikka se on esitetty suomenkin televisiossa. Ainakaan kukaan jonka kanssa olen sarjasta jutellut, ei tunnu tietävän Exiled-leffasta. Kenties syy on vain siinä, että Kova Laki on tullut vuosia ja taas vuosia YLE:n kakkoskanavalta, kun taas Exiled-elokuva tuli jostain kumman syystä Neloselta. Olisi luullut YLE:n ostaneen sen esitysoikeudet.

Kova Laki-elokuva on tallennuspäiväyksen mukaan tullut Neloselta 7.7.2004 ja ainakaan itse en ole pistänyt merkille sillä olleen muuta esityspäivää ainakaan tähän mennessä. No, ei huolta jos elokuva on näkemättä, niin ette ole paljosta jäänyt paitsi.

Mike Logan (Chris Noth) on poliisi Staten Islandilla, mutta jos seurasitte Kova Laki-sarjaa, niin tiedätte että hän oli alunperin etsivä Manhattanilla. Hänet siirrettiin Staten Islandille lyötyään itseään poliittisesti tärkeämpää henkilöä. Nyt hän on siis Staten Islandilla, paikassa jota pidetään eräänlaisena poliisien kaatopaikkana. Siispä Mike haaveilee omalle reviirille pääsystä ja erään tutkimuksen yhteydessä hän huomaa mahdollisuuden päästä takaisin ns. omiensa joukkoon.
Vedestä löytyy nuoren naisen ruumis, joka aiotaan kuitata itsemurhaksi, mutta Mike entisenä murharyhmän etsivänä haluaa tutkia asiaa pidemmälle. Surku vain että Mike ei ole enää murhatutkija. Mike valehtelee ruumiin joutuneen veteen Staten Islandin alueella ja pienen väännön jälkeen päällikkö antaa tapauksen Mikelle tutkittavaksi. Koska ruumis oli tutkimusten mukaan joutunut veteen Manhattanin alueella (jonka Mike tiesikin), alkaa tutkimus kaupungin alueella. Eli ainakin toistaiseksi Mike pääsee töihin sinne minne halusikin.
Tutkimusten yhteydessä Mike tapaa kuolleen tytön siskon, Georgeannen (Nicole Ari Parker) johon hän luonnollisestikin ihastuu.
Käytyään kovistelemassa mafiosostrippiklubiomistaja Gianni Uziellia (Costas Mandylor), joutuu Mike kohtaamaan myös vanhat kollegansa jotka tutkivat Uziellin toimia.
Mukaan heitetään hieman mafiayhteyksiä, korruptoituneita kyttiä, vanhat kiistat ja Miken itsekäs halu päästä urallaan eteenpäin. Näistä jälkimmäinen tulee lopulta Miken ja Georgeannen suhteen tielle.
No, lopulta Mike selvittää jutun. Paha kyttä ja Georgeannen siskon tappaja jäävät kiinni. Mutta Mike ei tunne oloaan onnelliseksi, sillä hän oppi ymmärtämään ettei muita saa jyrätä alleen vain jotta oma ura urkenisi.


Kova Laki: Exiled on ihan hyvä poliisijännäri jos sitä katsoo vain lajityyppinsä edustajana, eikä koeta yhdistää sitä itse Kova Laki-sarjaan.
Juoni on aika tavanomainen, mutta sopii tämänkaltaiseen genreen ihan edustavasti.


Valtaosa näyttelijöistä tekee varsin hyvää työtä. Onhan suurimmalla osalla Exiledin näyttelijöistä pitkä kokemus emosarjasta ja saman roolihahmon näyttelemisestä. Joten Sam Waterston, Jerry Orbach, Dann Florek ja esimerksi S. Epatha Merkerson ovat vähintään yhtä hyviä kuin muulloinkin. Tämä vain johtaa siihen että kun Exilediin on pitänyt tunkea mukaan lähes kaikki emosarjan päähenkilöistä, niin osa jää turhan tarpeettomaan osaan. Esimerkkinä Benjamin Bratt tuntuu Exiledissa aivan turhalta ja hän on mukana todennäköisesti vain koska oli tuohon aikaan Kova Laki-sarjan toinen pääkytistä.


Näyttelijöihin liittyy myös yksi toinen seikka joka ei minua vakuuttanut. Exiledin korruptoinut kyttä on Tony Profaci (John Fiore.) Fiore esitti samaa sivuosan poliisiroolia toistuvasti emosarjassa ja nyt hänet nostetaan aiempaa tärkeämmäksi sivuosarooliksi vain jotta voidaan antaa tilaa hänen hahmonsa korruptiopaljastukselle. Vakiintuneen sivuhahmon paljastaminen pahikseksi oli mielestäni halpa temppu, jota masentavampi ratkaisu olisi ollut vain jonkun vakiintuneen päähenkilön paljastaminen roistoksi. Tämä tosin on seikka joka ei kenties vaivaa jos sarjan hahmot eivät ole entuudestaan tuttuja.
Se että onko Kova Laki-sarja tuttu on elokuvan juonen kannalta kuitenkin jokseekin tärkeää. Sillä jos ei emosarjaa tunne, niin hahmojen tarpeellisuus tuntunee ajoittain hämmentävältä. Sillä Exiled ei rupea erikseen esittelemään hahmojaan, vaan luottaa pitkälti siihen että he ovat jo katsojalle tuttuja samaan tapaan kuin Star Trek-elokuvissa.
Etenkin kun elokuvan juoni on täysin Mike Logan-hahmon harteilla, niin olisi katsojalle suotavaa tietää miten Mike liittyy kuhunkin hahmoon ja millaiset näiden hahmojen väliset suhteet ovat. Kuten myös Miken historia sarjan kulussa ja hahmon oma luonne.


Näyttelijöihin liittyen on vielä mainittava, että minusta oli huvittavaa että Ice-T esittää Exiledissa agressiivista sutenööriä ja myöhemmin hänestä tuli Kova Laki: Erikoisyksikköön (Law & Order: Special Victims Unit) poliisi joka tutkii seksuaalirikoksia.


Tarinallisesti positiivista oli se, että elokuvan lopussa ei paljasteta auttoiko jutun ratkaisu Mike Logania pääsemään takaisin Manhattanille.
Kova Laki-sarjojen fanit tietävät kyllä miten hänelle Exiledin jälkeen käy.


Kova Laki: Exiled ei tutuista hahmoistaan huolimatta tunnu oikein emosarjaltaan. Koska ensinnäkin tästä puuttuu kokonaan se oikeusosuus joka on sarjassa merkittävässä osassa ja sarja ei käsittele hahmojen henkilökohtaista elämää kuin sivuhuomautuksin, kun taas Exiled liikkuu täysin Mike Loganin maailmassa niin kotona kuin ulkonakin. Näistä seikoista johtuen Exiled tuntuu hiukan tavanomaisemmalta poliisisarjan tuplajaksolta, kuin Kova Laki-elokuvalta.

Mutta Exiled sisältää hyvää näyttelijätyötä, realistista dialogia ja tunnelmaa, ja poliisijännäriksi se on ihan onnistunut. Kova Laki-faneille kyseessä on kuitenkin vain tavanomainen jakso, eikä sellaisenaan parhaimpien joukkoon kuuluva.
Tällä kertaa siis pisteytykseeni vaikuttivat ne, että olen sarjan fani ja että koetin unohtaa olevani sarjan fani.


Tähdet: ***
Kova Laki: Exiled

...NOIR

Ei kommentteja: