Gary Numan: Berserker (1984)

Ennen Skinny Puppya ja Front 242:sta ja kauan ennen kuin Nine Inch Nails popularisoi industrialmusiikin oli Gary Numan. Ja ennen Gary Numania oli tietenkin David Bowie joka jo kokeili musiikissaan elementtejä jotka yhdistetään industriaaliin. Bowie olikin etenkin Numanin uran alussa hyvin suosittu vertaus.

Tietenkään Numanista ei käytetty termiä industrial koska sitä ei joko vielä ylipäätään käytetty, tai se yhdistettiin Throbbing Gristlen ja Cabaret Voltairen kaltaisiin huomattavasti kokeellisimpiin yhtyeisiin. Numan kun kuului enemmän sinne Visagen ja Ultravoxin sielunveljiin joilla oli popimpi ote musiikissaan. Nimien pudottelun lomassa voisi tietenkin mainita myös Suiciden, tai monta muutakin nimeä jotka ilolla tai vastentahtoisesti ottaisivat kunnian olla industriaalin synnyttäjiä.

Tällä hetkellä industrial tunnetaan kenties parhaiten jonkun Rammsteinin ansiosta, mutta tällöin liikutaan aika rajatulla alueella ja itse kehottaisinkin siirtämään korvat kuuntelemaan joitakin muita yhtyeitä jos on kiinnostunut nimenomaan lajityypistä, eikä pelkästään yhdestä yhtyeestä.
Numanin kappaleet kuten Metal, Cars ja Down in the Park monien muiden joukossa ovat selkeästi raivanneet tietä monille yhtyeille jotka rakentavat musiikkinsa synkistelysyntikoiden muodossa. Oli sitten kyseessä Depeche Mode tai Marilyn Manson, niin hiukkasen Numania on siellä joukossa. Niin ja Bowieta.

Pääosa Numan-Bowie-vertailusta tuli siitä että Numan hyödynsi imagossaan samankaltaisia meikkirooleja, sekä musiikissaan Bowien Berliini-aikaan yhdistettävää koneellista kolkkoutta. Vaikka oikeastaan vasta Bowien Scary Monsters kuulosti samalta kuin Numanin musiikki ja Scary Monstersin ilmestyessä Numan oli jo löytänyt tyylinsä. Joten tuntuukin siltä että iso osa vertailusta syntyi vain siitä, että tässä on kaksi meikkaavaa artistia jotka hyödyntävät syntikoita musiikissaan.

Berserker konserttitaltiointi on vuodelta 1984 ja sijoittuu Numanin uralla aikaan jolloin hän ainakin koetti jälleen uudistaa itseään. Edellinen suuri muutos oli tietenkin se kun Numan hajotti Tubeway Army-yhtyeensä siirtyäkseen soolouralle. Musiikillisesti ei kuitenkaan muutosta juuri nähnyt. Ehkä nyt hieman tuli normaalin kehityksen mukanaan tuomaa ammattitaitoa, mutta synkistelysyntikkapoppia se oli edelleenkin. Suurin osa muutoksista taisikin ilmaantua Numanin omassa elämässään, hänen perustettuaan oman levymerkkinsä ja lenneltyään omalla Numanair-lentokoneellaan. Joo-o, se oli sitä juppien voimasolmioaikaa. Muita näkyvimpiä muutoksia oli Numanin meikkausimagon muutos aiemmasta Mad Maxiaanisesta cyberpunkista jonkinlaiseen Thin White Duke in China Girl-meininkiin. Eli Kabuki Quantum Fighteria oli tarjolla.

Taltiointi alkaa kuvauksella konserttia jonottavasta Numanoideista (ihan tosi, Numanoid) jotka idoliaan kunnioittaen ovat jokainen meikanneet ja pukeutuneet samannäköisiksi Gary Numanin kanssa. Väliin laitetaan pätkä meikkaavasta Numanista puntaroimassa suosionsa saloja ja sitten itse konserttiosuus alkaakin.
Tilanne on aika pelkistetetty. On korokkeet vasemmalla, keskellä ja oikealla, ja taustalla on neliömäisiä valotorneja. Valotorneissa välkehtii yksinkertaisia punaisia valoja, joten mitään järin ihmeellistä ei ilmaannu. Bändi ja Numan itse ovat pukeutuneet kokovalkoisiin pukuihin ja Numania lukuunottamatta kukaan ei juuri liikehdi, tai vaihda ilmettään vakavasta muualle. Kitaristi tosin erehtyy ainakin kertaalleen hymyilemään.
Numan itsekään ei esiinny järin eläväisesti. Mitä nyt askeltelee edestakaisin parin metrin alueella ja sukii välillä hiuksiaan. Kaikki on hyvin askeettista, mutta kieltämättä se toimii aika hyvänä tehokeinona. Olisin toivonut tilanteen olevan vieläkin pelkistetympi, sillä valkoinen lava menettää ainakin kuvaruudun kautta hieman tehoaan kun valot värjäävät sen välillä siniseksi, välillä punaiseksi. Valkoiseen pukeutuneet muusikot valkoisella lavalla on mainio idea artistilta jonka kappaleet kuulostavat usein pakkaselta.
Konsertin kuvaus noudattelee pitkälti lavarekvisiitan luomaa tunnelmaa ja kuvaus on hyvin yksinkertaista. On kaukokuvaa, puolikuvaa ja lähikuvaa, ja siirrot tehdään raukeasti. Seikka joka kuitenkin tukee yleisilmettä.
Numan on aina hakenut imagollisia vaikutteita tieteiselokuvista kuten Logan's Run ja Blade Runner, sekä tietenkin Mad Max. Tämä on hyvin huomioitavissa niin itse Numanin, kuin koko konsertinkin yleistunnelmasta.

Vaikka Berserker liven luulisi keskittyvän pääosin tuolloin tuoreimman pitkäsoiton, Berserkerin materiaaliin, niin näin ei ole asian laita. Minkäänlaisena hittikavalkadina ei konsertti silti esiinny, sillä tätä ajatellen mukana pitäisi olla useampikin biisi joka siellä ei ole. Kappalevalikoiman perusteella onkin hiukan vaikea sanoa olisiko Berserker uusille kuulijoille hyvä tutustumismatka, sillä mikään best of tämä ei ole ja Berserkerin aika ei mielestäni ollut kaikkein antoisinta Numanin musiikillisella uralla.

Konsertin sisältö vaikuttaa valinnoiltaan aika keskiverrolta siinä mielessä, että se ei kylläkään kunnioitettavasti keskity vain hitteihin, mutta mihinkään varsinaisiin erikoisuuksiinkaan ei kurotella. Musiikki on toki hyvää, mutta pieni särmättömyys siitä paistaa läpi.

Seuraavan linkin kautta pääsette kuulemaan kappaleen, joka esitetään myös Berserker livellä. Mainittakoon että tämän ei ole tarkoitus olla paras esimerkki Gary Numanin musiikista, vaan pelkästään huomio itse konsertin ajan tuoreeseen materiaaliin.

My Dying Machine.

Valitettavasti ainakaan DVD:n kautta ei välity suurempi innostus ja kun yleisökin on aika elotonta, niin kokonaisuus jää ihan kivan asteelle. Kyllä Gary Numanin kaltaiselta hyvältä, innovatiiviselta artistilta löytyy parempaakin.

Tähdet: ***
Gary Numan: Berserker

...NOIR