keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Undressed For Success (1995)

Niin tuota.
Undressed For Success ei ole niinkään elokuva, mutta ehkä sen voi nähdä jonkinlaisena dokumenttina. Kyseessä kuitenkin on niin mielenkiintoista tavaraa, että pitäähän sellainen huomioida. Koko roskan idea on yksinkertaisesti siinä, että Kei Mizutani kertoo riisuutuessaan detaljeja itsestään. Tämä ei ole pornoa, vaan tätä varten esitellään tähän blogiin uusi kategoria joka on yksinkertaisesti Erotiikka. Tarkoitukseni on pitää tagit, eli tässä tapauksessa genremääritykset mahdollisimman minimissään ja en siis mielelläni kasvata niiden määrää, mutta ei tätä nyt kehtaa dokumentteihinkaan laittaa vaikka siihen jo viittasinkin. Erotiikkaa toimikoon siis yleisnimenä.


Tarkemmin Undressed For Successia lajityyppinä kuvaillen, on kyseessä ns. kiusoitteluvideo. Suomessa tämä genre on lienee tunnetuin Playboy-ohjelman kautta jossa nämä rannalla ja moottoripyörän päällä poseeraavat vähäpukeiset naiset kertovat tuikitärkeitä seikkoja itsestään, kuten että he harrastavat vaikkapa posliinimaalausta. Ihan vain siltä varalta että meitä kiinnostaa tissien sijaan kuka oli Yhdysvaltojen neljäs presidentti ja kuinka kukka-asetelmalla voidaan elävöittää olohuonetta.
Mieltämällä Undressed For Success strippausvideoksi, ollaan myös hyvin lähellä totuutta.


Takakannen teksti ”No script. No story. No clothes” summaa oikeastaan koko elokuvan tarinan.
Kei Mizutani keimailee metsässä, jossain kartanossa, tms. ja välillä vähentää vaatteitaan. Taustalla soi vaihteleva musiikki joka koettaa jotenkin istua kulloiseenkin vaatetukseen. Eli jos Mizutani aloittaa poseerauksen pastelliväreissä niin musiikki on heleää jopa romanttista, mutta kun päällä on mustaa nahkaa niin kasarihevi lähtee vyörymään. Välillä Mizutanin kertojääni tulee päälle ja saamme tietää muun muassa että hän pitää itseään ujona ja kömpelönä, ja mikä on hänen veriryhmänsä. En tiedä teistä, mutta aina kun minä näen naisen riisuutumassa niin minua kiinnostaa eniten juuri hänen veriryhmänsä. HAHAHA!


Koska koko elokuva on vain Mizutania vähentämässä vaatteitaan ja poseeraamassa erinäisissä paikoissa, niin juonta kuljettavaa dialogia ei luonnollisestikaan ole runsaasti ja elokuvaa on elävöitetty hidastuksilla ja värivaihteluilla. Kokonaisuus muistuttaa siis hyvin pitkää musiikkivideota.


Kei Mizutani on eräänlainen Japanin versio Julie Strainista. Hiukan luonnollisemman näköinen tosin. Mutta periaatteessa he ovat samanlaisia, koska molemmat tekevät roskaelokuvia joissa keikistellään vähissä vaatteissa. Viihdyttäviä elokuvia, mutta roskaelokuvia kuitenkin. Suomessa Mizutani lienee vain pienen fanikannan tiedossa ja sekin vähä mitä täällä on suurelle yleisölle tarjolla hänen tuotannostaan on ei-mitään. En itsekään väitä nähneeni kovinkaan montaa hänen elokuvistaan, mutta niistä jotka olen nähnyt uskaltanen mieluiten suositella Weather Womania (Otenki-oneesan, 1996.) Mutta tietenkään ei saa unohtaa myöskään Terminatrixia jo nimensä vuoksi.
The Rape-Man Of Edo kuulostaa joltain Japanin omalta Citizen Kanelta.

On myönnettävä että kun mietin tälle elokuvalle sopivaa kategoriaa niin hain konsultointiapua IMDB:sta ja vaikka siitä ei ollutkaan apua, niin minusta on suunnattoman huvittavaa että siellä tämä on kategorioitu romantiikaksi. Genre jonka valitsemalla huomaa että IMDB:n listoilla most popular romance feature film oli tätä kirjoittaessani Mulholland Drive ja best romance feature film oli Casablanca. Niihinhän tämä glorifioitu strippausvideo vertautuu mainiosti.


Kei Mizutani on kaunis nainen ja luonnollisesti ajatus tämänkaltaisesta videosta kuulostaa korviini mainiolta. Osittain Undressed For Success toimiikin. Itsetyydytysvälineeksi se on hiukan huono miesten putkiaivojen takia, sillä stereotyyppisesti ajateltuna tämä elokuva toiminee paremmin naisten kaipaaman eroottisen virittäytymisen keinoin. Vaikka Mizutania katselee ihan mielellään, niin elokuvassa soiva hempeä musiikki ja vähäpukeinen poseeraus on parhaimmillaan lyhyen aikaa, mutta 40 minuuttisena Undressed For Success käy jo aika tylsäksi. Kyse on esileikin esileikistä ja sen tiedostaminen aiheuttaa jonkinasteista turhautumista. Asiaa kyllä pelastaa ne kieltämättä ääliömäisiltä kuulostavat päälleliimatut infokommentit joilla ei tunnu olevan muuta merkitystä kuin hiljaisuuden katkaiseminen. Nämä kohdat tuovat elokuvaan kuitenkin samanlaista humoristisuutta kuin esimerkiksi vanhojen italowesternien huonosti synkronisoidut dubbaukset.


Tähdet: ***
Undressed For Success

...NOIR

Ei kommentteja: