sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Valuva Kuolema (The Blob, 1988)

The Blob on uudelleenversiointi elokuvasta The Blob.
Aivan.
Tämä vuoden '88 The Blob kuuluu siihen harvinaiseen uudelleenversiointen joukkoon joiden yhteydessä voi käyttää sanaa hyvä. Ajatus joka tänä päivänä tuntuu kovin kaukaiselta. Ettäkö oikein hyvä remake?
The Blobilla oli kuitenkin jo lähtökohdiltaan kaksi asiaa jotka auttoivat sen onnistumista.
Ensinnäkään sen valmistumisaikana uusintaversioilla ei ollut nykyisen kaltaista mainetta ja niitä ei tehty samanlaisella liukuhihnameiningillä kuin tänään.
Toisekseen jo alkuperäinen The Blob (1958) oli roskaa. Mikä ei ole huono asia. Elokuva kertoo kuitenkin vanukkaasta joka tappaa ihmisiä, niin eihän sellaista voi tehdä elokuvaa täysin vakavissaan. Siispä kun lähdeteos oli jo kieli poskessa tehty, niin uusintaversiossakin voitiin ottaa asiat suhteellisen rennosti.


Olemme perinteissä amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Täällä aika kulkee hitaammin kuin muualla ja koulun jalkapallojoukkue edustaa menestystä. Jos sinulla on nahkatakki ja moottoripyörä, olet yhtä kuin kapinallinen.
Paul (Donovan Leitch) on jenkkifutaava opiskelija ja täten siis se periamerikkalainen sankari.
Meg (Shawnee Smith) on puolestaan cheerleader ja täten siis se periamerikkalainen unelmien tyttö.
Brian (Kevin Dillon) on taas pitkähiuksinen moottoripyöräpoika ja täten siis se nuori kapinallinen.
Kylän lähettyville iskeytyy meteoriitti jonka sisältä pulppuaa ulos pinkkiä hyytelöä. Ensimmäisenä tämän hyytelön kohtaa kaupungin kiintiökoditon jonka käden hyytelö valloittaa. Alueella hengaileva Brian kohtaa hysteerisesti käyttäytyvän kodittoman jonka kädessä on hyytelöä. Heti kohta paikalle sattuvat treffeillä olevat Paul ja Meg. Kolmikko vie kodittoman sairaalaan ja pian huomaamme kuinka hyytelö on syövyttänyt kodittoman höyryäväksi sisälmyskasaksi. Hyytelö hyökkää Paulin kimppuun ja sulattaa tämän. Joka uhrin jälkeen hyytelö kasvaa isommaksi.
Ennen poliisien tuloa on hyytelö ehtinyt jo paeta. Poliisi ei tietenkään usko Megin puheita elävästä ja kuolettavasta hyytelöstä, vaan syyttää kuolemista kaupungin ainoata pitkähiuksista poikaa eli Briania. Todisteiden puuttuessa Brian vapautetaan ja Meg pyytää Brianilta apua todistaakseen että kaupungilla notkuu tappavaa hyytelöä.
Hyytelö kiertelee syömässä ihmisiä ja kasvaa entistä suuremmaksi.
Paikalle saapuu armeijan erikoisyksikkö tutkijoineen joita johtaa tohtori Meddows (Joe Seneca. Kaupunkilaisia pistetään karanteeniin Meddowsin kerrottua meteoriitin levittäneen haitallisia bakteereja ilmaan ja samanaikaisesti hyytelö hyökkää elokuvateatterissa.
Megin ja Brianin tiet ovat tässä vaiheessa erkaantuneet.
Kaupungista poistumista suunnitteleva Brian kuulee tohtori Meddowsin keskustelemassa hyytelöstä kollegojensa kanssa. Selviää että hyytelö onkin ihmisten kehittämä ja Meddows haluaa ihmisuhrien uhallakin hyytelön säilöön, jotta sitä voitaisiin käyttää biologisena aseena. Tällä välin Meg on ajautunut pikkuveljensä ja tämän kaverin kanssa viemäriverkostoon jossa hyytelö jahtaa heitä. Seuraa kohtaus jollaisia näkee äärimmäisen harvoin elokuvissa. Toinen lapsista kuolee hyytelön sulattaessa hänet. Harvoin lapset kuolevat elokuvissa ja jos kuolevat, niin vieläkin harvemmin kuolemaa näytetään kameran edessä ja varsinkaan näin näyttävästi.
Brian saapuu paikalle ja pelastaa Megin. Vaikka Meddows koettaakin pistää kapuloita rattaisiin.
Brian koettaa saada kerrottua kaupunkilaisille ettei ilmassa liiku mitään haitallisia bakteereja, sekä kuinka Meddows biologisen asehyytelönsä kera on suurin vaara mitä lähistöllä on. Kukaan ei meinaa uskoa Brianin puheita, kunnes yllättäen hyytelö nappaa Meddowsin mukaansa.
Armeija koettaa räjäyttää hyytelön, mutta siitähän se vasta innostuukin ja hyökkää kaupungin kaduilla aiheuttaa aiempaa suurempaa hysteriaa.
Kuin vahingossa Meg huomaa ettei hyytelö kestä kylmää, siispä Brian hyökkää hyytelön kimppuun lumitykin kera. Järjestetään räjähdys niin että lumi peittää jäädyttää hyytelön.
Hyytelö kiteytyy ja viedään pakkaseen.
Kuva siirtyy jonnekin maaseudulle jossa kaupungin alkoholisoitunut pappi pitää saarnaa maailmanlopusta. Näemme kuinka papilla on hillopurkissa palanen elävää hyytelöä.


The Blob tasapainottelee mainiosti vakavuuden ja naurettavuuden välillä. Elokuva käsittelee pinkin hyytelön hyökkäyksiä hämmästyttävän asiallisesti, unohtamatta kuitenkaan sitä että kyseessä todellakin on tarina hyytelöstä joka syö ihmisiä. Joten kieli on poskessa sopivan tiukasti.


Visuaalisesti The Blob on todellista nannaa ja mieleni tekeekin vispipuuroa. Onneksi sitä on jääkaapissa.
Kohtaukset joissa hyytelö syövyttää ihmisiä ovat groteskeja ja hyvin toteutettuja. Jopa niin onnistuneita että muutamaan kertaan rupesi mietityttämään että mitenköhän tuokin on tehty.
Hyytelön liikkuminen ja pulppuaminen oli luonnollisen oloista. Oikeastaan vain muutama lonkerohyökkäys oli hieman kömpelön oloinen ja pari bluescreenkohtausta oli liian eri sävyistä kuvan etualan kanssa.
Hyytelöstä oli saatu hyvin elävänoloinen ollakseen hyytelöä.


Hyytelön tekemät tapot olivat kuten sanoin, groteskeja, mutta hyvin onnistuneita ja mielikuvituksellisia. Esimerkiksi kohtaus jossa hyytelö peitti puhelinkopin ja sisällä lillui puoliksi sulanut ihminen oli erityisen onnistunut.


Hahmot olivat karikatyyrimäisiä, mikä oli hyvä idea kokonaistarinaa ajatellen. Tämä kuitenkin aiheuttaa sen, että on vaikea sanoa olivatko näyttelijät varsinaisesti hyviä vaiko eivät, sillä heidän täytyi esiintyäkin hieman mustavalkoisesti. Mutta sanottakoon että Kevin Dillon, Shawnee Smith ja muut sopivat kuitenkin rooleihinsa mainiosti. Ja oli sillä väliä tai ei, niin on todettava että Shawnee Smith on erittäin kaunis nainen.


The Blob on hauska ja näyttävä elokuva joka ei ehkä saa pelkäämään vanukkaita, kiisseliä tai hyytelöitä, mutta elokuvassa sellainen toimii ainakin erinomaisesti.


Tähdet: ****
The Blob

...NOIR

Ei kommentteja: