maanantai 1. maaliskuuta 2010

Bikini Summer 3: South Beach Heat (1997)

Ei liene yllätys kun sanon maksaneeni tästä elokuvasta sen hintana olleen 1,90 euroa koska halusin katsella kauniita naisia bikineissä.
Yllätys varmaankin on se joka kohtasi minuakin katsoessani näitä kauniita naisia bikineissään, sillä elokuva olikin aika hyvä.
Ei hyvä niin kuin joku Schindlerin Lista on, mutta hyvä siten että se jätti mukavan olotilan, ilman itseseksuaalista kanssakäymistäkin.
Luonnollisesti Schindlerin Lista toimii tässäkin tapauksessa mitä mainioimpana vertailukohteena.


En muista nähneeni Bikini Summer ykköstä, saati kakkosta. Ainakaan elokuvien trailerit eivät palauttaneet mielikuvia niiden näkemisestä. Mutta näemmä elokuvilla ei ole muuta yhteistä kuin nimi ja tekosyyt esitellä vähäpukeisia naisia. Siispä Bikini Summer 3 on ihan tarpeeksi numero yksi.


Jamie (Heather Elizabeth Parkhurst) on uhkea, muodokas, Playboymallin näköinen nainen. Hän on myös se elokuvan ruma nainen. Kyseessä on siis ”ruma” niin vahvoilla lainausmerkeillä, että niiden avulla Led Zeppelinitkin pääsisivät viimein taivaaseen. Puhumme niin parodiamaisesta rumuudesta joka määritellään elokuvissa siten, että jos naisella on esimerkiksi haalarit ja silmälasit niin hän on muka epämiellyttävän näköinen ja yleensä samalla hiljainen hissukka, frigidi vanhapiika. Mutta sitten kun haalarit vaihtuvat ihoa nuolevaan iltapukuun ja silmälasit poistetaan, niin sama neito onkin nyt hekumaa tihkuva seksipommi. Jamiella ei ole silmälaseja, mutta tämän elokuvan todellisuudessa hän työskentelee Instrumentariumissa.
Jamie on meikkaaja jonka tämänkertaiseen työnkuvaan kuuluu meikata televisioitavan bikinikilpailun osallistujat. Siispä saamme nähtäväksemme runsaasti kohtauksia joissa naiset vaihtelevat bikineitä.
Tilaisuuden sponsorina toimii hajuvesimiljonääri Peter Highsmith (Scott Trost) ja hän edustaa sitä charmanttia brittiä joka tuo sivistystä pimeyden keskelle. Kermaperse siis. Luonnollisesti Peter ihastuu Jamieen.
Bikinikilpailujen jonkinlaisena stylistina toimii Hector (Rolando Millet) joka on puolestaan niin stereotyyppinen huumoripainotteinen homoseksuaali, että koko Will & Grace ei ollut kertaakaan niin Jack kuin Hector on taukoamatta. Hector saa Carson Kressleyn vaikuttamaan myskissä uitetulta Jason Stathamilta. Hector panikoi käsiään heilutellen että kisoista ei tule mitään ja koettaa värvätä Jamieta osallistumaan kisaan. Seuraa väärinkäsitys jossa Jamie kompuroi Hectorin kanssa ja Jamien poikaystävä Scott (Michael Golden) näkee kuinka Hector kaatuu Jamien päälle, ja uskoo tietenkin heti että Jamie pettää häntä. Scott on se tietenkin se rikas jäykkäniska joka rakastaa Jamieta koska Jamie ei ole sellainen Hollywoodhutsu kuten ilmeisesti kaikki muut maailman naiset ovat. Siksipä hän ymmärrettävästi heti epäilee Jamien pettävän häntä, kun Elton John kertaa Austin Powers kaatuu hänen päälleen.
Scott palkkaa yksityisetsivä Lancen (Tony Pacheco) seuraamaan Jamieta saadakseen varmuuden pettääkö Jamie häntä vai ei.
Lance on idiootti. Hän on olevinaan se tämän elokuvan Kramer tai Stifler, jonka tehtävä on kompuroida ja päästellä hassuja ääni, koska hän on se elokuvan kreisin hauska hulluttelija. Hän ei ole.
Mukaan joukkoon liittyvät vielä se pakollinen lipevä Ranskalainen Pierre (Jean Luc Dabi) joka koettaa myös pokata Jamieta, sekä Jamien bikiniystävät, tyhjäpääbeibi Bink (Tonya Goodson) ja älykköbeibi Dev (Tiffany Turner.) Niin ja sitten joukossa vilahtee myös se ilkeä bikinikilpailija joka lopulta kaatuu uima-altaaseen.
Pierren lähentelyistä päästään eroon kun tyrkätään Bink hänen suuntaansa ja Peter Highsmithille tarjotaan Devia.
Sivussa saamme huomata kuinka Lancen matka Jamien kannoilla noudattelee Vaihdetaan Vapaalle Ferrisin rehtori Rooneyn vastaavaa. Eli joudutaan koko ajan kivuliaampiin onnettomuuksiin, eikä lopulta saada mitään todisteita epäiltynä olevan tekosista. Sen yhteydessä Lance päästelee erinäisiä hassuja ääniä ja putoilee puusta.
Bikinikilpailujen finaali on koittamassa, mutta kas kummaa, yksi kilpailijoista on sairaana joten televisioyhtiö aikoo peruuttaa koko tapahtuman. Sillä näköjään on elintärkeää että kisassa on 20 osallistujaa ja yhden puuttuminen on tragedia ja aiheuttaa koko televisioinnin peruutuksen. Siispä Jamie joutuu vasten tahtoaan paikkaamaan tätä puuttuvaa kilpailijaa.
Scott ymmärtää että epäilee Jamien uskollisuutta aivan turhaan ja lähtee tapaamaan häntä bikinikisoihin joissa uskoo Jamien olevan vain meikkaajana, mutta huomaa Jamien lavalla bikineissään. Samalla Scott kokee jonkinlaisen valaistumisen ja haluaa Jamien muuttavan luokseen.
Arvaattehan toki että Jamie, tuo elokuvan ns. ruma nainen joka ei halunnut osallistua mihinkään bikinikisoihin, menee ja voittaa ne kisat.
Oi tätä onnea.


Eli kyseessä ei ole mikään suuremmin ajatuksia vaativa elokuvakokemus. Juoni on nyt mitä on, mutta tämänkaltaiseen elokuvaan sitä on ihan tarpeeksi. Tuskin kukaan lähtee Bikini Summer-nimistä elokuvaa katsomaan odottaen siltä elämää suurempia teemoja. Kunhan nyt on paljon valoa, vähäpukeisia naisia ja karibian rytmejä.


Elokuvassa on niin paljon kohtauksia joissa naiset vaihtelevat joko kevyen soulahtavan popin, tai reggaehtavan popin tahtiin bikineitään.
Musiikki onkin yllättävän mietittyä elokuvassa. Ei se hyvää ole, mutta joku on selkeästi ajatellut keinoja manipuloida tunteita ja korostaa hahmoja musiikkivalinnoilla. Esimerkiksi aina kun Lance kompuroi, niin musiikissa kuullaan sellaisia Yellomaisia pätkiä ja välillä tunnutaan matkittavan Faltermeyerin Beverly Hills Kyttä-musiikkia.

Muillakin hahmoilla on jonkinlainen oma tunnusmusiikkinsa. Mutta väliäkö niillä, sillä musiikki on kömpelöä ja liiankin alleviivaavaa.

Osa näyttelijöistä on tuskastuttavan huonoja.
Lancea ja Hectoria esittävät Tony Pacheco sekä Rolando Millet esiintyvät niin yli että happi alkaa olla menneessä elävä muisto. Tosin jälleen kerran, elokuvan nimi on Bikini Summer, joten ehkäpä se selittää jotain hahmoihin eläytymisestä. En tunne näiden näyttelijöiden uria että uskaltaisin sanoa ovatko he aina näin naurettavan kömpelöitä.
Mutta sen voi todeta että Pachecon ja Milletin naamanvääntely on kuin Ben Kingsleyn Gandhi-tasoa kun sitä vertaa elävää seinää esittävään Michael Goldeniin. Tai, pitäisi kai sanoa että elotonta seinää esittävään, sillä Golden on niin puuduttava että hänen kanssaan ollessaan varmaan nukahtaisi kesken maailmanlopunkin.


Elokuvan naisnäyttelijät ovat kukin Bikini Summerin miellyttävintä seurattavaa. Enkä nyt puhu pelkän visuaalisen annin osalta, vaan vaikka kukaan heistä ei esiinny mitenkään poikkeuksellisen hyvin, niin jokainen esiintyy varsin soveliaasti rooleihinsa ja elokuvan tasoon nähden.


Kenties hieman yllättäen elokuva ei mässäile alastomuudella tai seksillä. Toki noista varsinkin ensimmäistä on tarpeeksi esitteillä, mutta elokuva on yllättävänkin kiltti. Huumori on lempeää, bikinimeiningistä huolimatta naisia ei esineellistetä ja kokonaisuus on mukavan lämminsydäminen. Eli mihinkään Scary Movien tai American Pien tapaiseen naamalle virtsaamiseen ja pieremiseen ei sorruta kertaakaan.


Ei mitenkään mieleenpainuva elokuva, mutta aika kiva.


Tähdet: ***
Bikini Summer 3: South Beach Heat

...NOIR

Ei kommentteja: