Kun Eastwood tekee komediaa, niin hän ammentaa samasta padasta kuin Terence Hill, Bud Spencer ja Jackie Chan. Eli vanhaa kunnon Chaplin/Hardy/Laurel/Lloyd/Keaton-henkistä slapstickia jossa turpiin vaan ja onnea on kermakakkuvakio. Ja Buster Keaton lienee esiintyjänä lähinnä Eastwoodin esikuvana nähtävä. Eastwood ei ehkä ole yhtä notkea kuin mitä Keaton oli, mutta samanlaista järkkymättömyyttä ja vähäeleisyyden voimaa on molemmissa.
Lällärit Lakoon, Mies San Fernandosta ja City Heat. Ne ovat kaikki potku persuksille ja henkselit paukkuu-komedioita, johon voisi lukea myös elokuvan Pink Cadillac. Tämä elokuva kuitenkin eroaa merkittävästi Eastwoodin muista komedioista. Eastwood tekee ihmeitä vähällä ja komedioissaankin hän on pääosin minimalistinen (kuin Philip Glass), mutta Pink Cadillacissa hän vääntelee naamaansa ja koettaa olla koomikko samaan tapaan kuin miten Robert DeNiro on päättänyt tuhota itsensä.
Melkein uskaltaisin väittää Jim Carreyn vaikuttaneen Eastwoodin esiintymiseen Pink Cadillacissa, sillä Carreylla oli pieni sivuosa tätä edeltäneessä Murhapoolissa ja tässäkin elokuvassa Carreylla on rooli (hyvin, hyvin pieni, mutta rooli kuitenkin). Molemmissa elokuvissa Carrey esittää koomista osaa, vaikkakin Pink Cadillacissa hän on vain taustalla lyhyen aikaa, mutta esittää lavakoomikkoa. Ja kun tietää Carreyn naamanvääntelyn olevan aika tarttuvaa, niin kenties Eastwood uskalsi kokeilla koomisia rajojaan enemmän.
Tommy Nowak (Clint Eastwood) on jäyhä palkkiometsästäjä, joka ei tahdo tietää kiinniotettaviensa elämästä kuin pakollisen, jotta ei sitoutuisi henkisesti liikaa työhönsä.
Siispä Tommy pukeutuu rodeopelleksi, vääntelee naamaansa, käyttää tekoviiksiä ja hassuja aksentteja. Nuo jos mitkä ovat ammattilaisen merkkejä.
Tommy lähtetään noutamaan Lou Ann McGuinnia (Bernadette Peters) joka on pakomatkalla.
Lou Ann on joutunut pulaan levitettyään väärettyä rahaa. Ongelma juontuu Lou Annin nyhveröstä pikkurikollinenmiehestä, Roysta (Timothy Carthart). Roy on tekemisissä eräänlaisen uusnatsi/punaniska/militantti-ryhmän kanssa ja heidän avullaan käydään huumekauppaa ja väärennetään rahaa. Asuntovaunuelämään ja mieheensä kyllästynyt Lou Ann varasti Royn vaaleanpunaisen cadillacin ja samaan syssyyn Royn väärennetyt rahat.
Royn uusnatsi/punaniska/militantti-johtaja, Alex (Michael Des Barres) ei ole tapahtuneesta juurikaan iloinen ja haluaa rahat takaisin. Siinä sivussa voitaisiin vaikkapa päättää Lou Annin päivät.
Lou Ann jammailee Vegasissa tuhlailemassa Royn ja Alexin rahoja, eikä välitä pätkääkään, onhan se sentään vain väärennettyä rahaa.
Tommy saapuu paikalle, saa nopeasti Lou Annin kiinni ja lähtee viemään tätä leivättömän pöydän ääreen.
Lou Annille ja Tommylle selviää että väärennetty raha ei olekaan väärennettyä, vaan oikeaa ja tarkoitettu sen uusnatsi/punaniska/militantti-ryhmän asehankintoihin. Tämän ryhmän johtajalla, Alexilla kun on haave, kerätä tosi paljon aseita. Jaa-a, kaipa hän haluaa jotain new world orderia aikaiseksi, tai jotain.
Ei kestä kauaakaan kun Tommy alkaa tuntemaan suojelevaa velvollisuutta Lou Annia kohtaan ja matkaan alkaa tulemaan mutkia. Lou Ann auttaa Tommya saalistamaan muita karkuteillä olevia rikollisia ja samalla koetetaan vältellä Alexin ääliöalaisia. Asiaan kuuluu jatkuva kinastelu, sillä ovathan Tommy ja Lou Ann kuitenkin olevinaan toistensa vastakohtia.
Roy tulee Alexin ääliöalaisten kanssa hakemaan vaaleanpunaisen cadillacin, rahat ja Lou Annin vauvan. Vauvan ja rahat Roy saa, mutta autoa ei.
Tommy suivaantuu ja toteaa, että nyt lähdetään pelastamaan vauvaa. Siispä Tommy ja Lou Ann lähtevät kohtaamaan tätä uusnatsi/punaniska/militantti-ryhmää. Matkalla tavataan pahasti ylinäyttelevä James Cromwell.
Seuraavaksi Tommy naamioutuu rasistiseksi punaniskaksi ja siihen riittää kun laittaa lippiksen päähän ja jauhaa mälliä. Tällä tavoin Tommy pääsee soluttautumaan sen ääliömilitanttiryhmän leirille.
Sitten hieman ammuskellaan, räjäytellään, tapellaan ja ajetaan autolla. Niin ja se vauvakin tuli pelastettua.
Lopuksi ajetaan kohti kultaista tulevaisuutta.
Pink Cadillac sisältää ylettömän määrän huonoa puujalkahuumoria, josta vain Jopi Jalkapuoli voisi iloita. Ja juonessa on tapahtumia joiden kohdalla pään ravistelu aiheuttaa nikamavian. Etenkin tämä koko uusnatsi/punaniska/militantti-juttu on kuin pahimmista crackpainajaisista. Näin nörtin näköistä porukkaa ei ole edes Assemblyssa.
Hahmot ovat ääliöitä kautta linjan ja heidät esitetään näyttelijöistä riippumatta päin mäntyä. Etenkin Bernadette Petersin esiintyminen on kuin hän olisi Rocky Horror Picture Showssa.
Clint Eastwood on tahattoman hauska koettaessaan olla juuri sitä. Hän on hauska vain siksi ettei ole hauska. Ymmärsittekö?
Jotain kertonee se, että Jim Carreyn lyhyt stand up-kohtaus on elokuvan hillityin osuus ja näyttelemiseltään vähäeleisin.
Kun kerran tulin maininneeksi tuolla aiemmin DeNiron, niin mainttakoon myös että jos ei pidä roskaelokuvista mutta haluaa silti nähdä hieman Pink Cadillacin kaltaisen, hyvän palkkiometsästäjäkomedian, niin DeNiron Keskiyön Pako on aivan loistava.
Vaikea sanoa mikä on elokuvan naurettavin kohtaus, sillä koko elokuva on naurettava. Mutta todettakoon että kun näkee Eastwoodin pukeutuneena kultaiseen pukuun ja tekoviiksiin, niin siinä liikutaan jo ilmestyskirjan maisemissa.
Huonoa huumoria, tyhmiä hahmoja, onnetonta toimintaa ja aivan loistava roskaelokuva. Tällä tavoin huonot elokuvat tulee tehdä.
Järjellisesti ajateltuna tähtiä ei tulisi antaa laisinkaan, mutta kaikki Pink Cadillacin pähkähulluus tekee siitä niin kovin nautittavan, että viisi tähteä kuulostaa hyvältä. Tyydytään siis kompromissiin.
Tähdet: ***
Pink Cadillac
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti