sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Metsien Soturi (The Forest Warrior, 1996)

Olemme siis tulleet Chuck Norris-viikon päätepisteeseen ja vaikka emme päädykään tilanteeseen jossa ”...not with a bang, but a whimper” olisi kovinkaan kuvaava, niin pitihän sekin viittaus päästä jossain vaiheessa tekemään.
Muutoin kuluneella viikolla ei ole tullut katseltua kuin satunnaisia Miami Vicen jaksoja, joten viikon filmaattinen annos on ollut täynnä pastellivärejä ja partakarvoitusta. Tilanne täytyy tasapainottaa jollain aivan muulla, mutta sen näemme sitten siinä vaiheessa kun keksin millä.


Metsien Soturi on viikon Norris-elokuvista ainoa jota en ollut nähny ennen tätä tilaisuutta, vaikka elokuva onkin vuosia maannut (pystyasennossa) hyllyssäni.

Syyni sen ostoon oli ollut kannen layout. Kannesta tulee hieman mieleen esimerkiksi Stephen Kingin kirjojen kannet joissa sana King on julmetun isolla ja muu osuus jää täysin sen varjoon. Eli kirjan sisällöllä ei niin väliksi, sehän on sentään Stephen Kingin.
Metsien Soturin kannessa Norrisin nimi ei ole Kingin tapaisilla jumbopalkkikirjaimilla, mutta sen yläosa on eniten huomioarvoa keräävä. Väliäkö sillä että elokuvalla on nimi, tai että siinä esiintyy joitakin kakaroita ja karhu. Pääasia on että siinä on pitkähiuksisen Norrisin kuva tekstillä ”legenda, jota ei voi murtaa.”
Legenda on siis Norris itse, ei kukaan Metsien Soturi.
Näinhän se on.


Joukko lapsia on kerääntynyt nuotion ääreen kuulemaan kertomusta Sudenpennulta näyttävästä McKennasta (Chuck Norris) joka vuonna 1875 hakkaa joukon rosvoparoneja jotka koettavat anastaa McKennalta hänen omistamansa metsät ja estää McKennaa viemästä lääkettä sairaalle vaimolleen. Yhden miehen armeijastaan huolimatta McKenna joutuu taipumaan kuolemaan kuuden pahiksen edessä. Lyijyä sisuksissaan McKenna putoaa koskeen, mutta metsän eläimet, kuten taputtava karhu nostavat hänet kuiville. Metsästä ilmaantuu valoilmiö joka koskettaa McKennaa ja jälleen hän on hengissä. Nyt McKenna on tarujen metsänhenki, mikä lie muodonmuuttaja jonka tehtävänä on suojella luontoa ja sen tasapainoa.
Mutta kysehän on vain vanhasta sadusta ja vaikka osa tarinaa kuulevista lapsista pitääkin McKennan tarua hyvänä tarinana, niin se on vain ja pelkästään kertomus.
Olemme Tanglewoodin pikkukylässä jossa kaupunginhallitus on juuri päättämässä pistää rahoiksi sahaamalla paikallisen metsän puut matalaksi. Kyse on tietenkin samaisesta metsästä jota McKenna suojeli. Sikaria poltteleva sahan omistaja ja täten elokuvan pääpahis Travis Thorne (Terry Kiser) on tietenkin innokkaimpana tuhoamassa ekosysteemiä.
Lapsikatras koostuu itserakkaasta Brianista (Jordan Brower), alkoholistin huolestuneesta tyttärestä Austenesta (Megan Paul) ja täysin vailla persoonallisuuksia olevista Loganista (Josh Wolford), Justinista (Trenton Knight) ja Lewisista (Michael Friedman.) He lähtevät metsään hengailemaan sieltä löytyvälle Tarzanin puumajalle josta löytyy keinuja ja liaaneja ja muuta sellaista kivaa. Näemme kuinka erinäiset metsän eläimet tarkkailevat lapsien kulkua ja tätä kautta saamme tietää McKennan suojelevan edelleen metsää. Metsässä on lasten lisäksi myös maanmittareita ja luonnollisesti he ovat aseistautuneita (sillä kyseessä on vaarallinen ammatti) ja heti valmiina ampumaan kaikki alueelta löytyvät eläimet. Lapset koettavat pysäyttää asemaanmittarit astumalle heidän eteensä, mutta silloin yllättäen kotka muuttuu McKennaksi jotka potkii maanmittareita kelleille ja naamaan.
McKenna on otettu siitä että lapset tykkäävät metsästä ja sen eläimistä, ja sitten McKenna katoaa paikalta. Lasten seurassa viettää aikaansa suloinen karhunpentu nimeltä Räsypekka.
Välillä näemme synkän musiikin tahdittamana kuinka sahalla teurastetaan puita, tai sellainen mielikuva tahdotaan ainakin synnyttää katsojan päähän.
Maanmittarit kertovat Thornelle kuinka joku hippi estää heitä tuhoamasta metsää ja Thorne ei ole tyytyväinen kuullessaan asiasta, joten hän sytyttää sikarin.
Thornen ääliöapulaiset käyvät viemässä räjähteitä sinne metsässä olevalle puumajalle. (Okei, toki ne lapset ovat hiukan ärsyttäviä, mutta eikö tämä ole hieman ylireagointia.)
McKenna käy potkimassa Thornen ääliöapulaisia.

Pommi räjähtää ja tuhoaa puumajan.
Austene ja Räsypekka loukkaantuvat räjähdyksessä ja McKenna vie heidät mukanaan auttaakseen heitä. Muut lapset hätääntyvät ja ilman parempaa tietoa ovat vihaisia kun metsän henki, eli McKenna ei ollut auttamassa Austenea. Lapset hakevat vanhempiaan avuksi Austenen etsinässä ja toisaalla näemme kuinka alunperin McKennan pelastanut valoilmiö tekee saman Austenelle ja varmaan Räsypekallekin vaikka emme sitä näekään.
Luultuaan menettäneensä tyttärensä, Austenen alkoholisti-isä Arlen (Michael Beck) paranee kertaheitolla. Onneksi pian selviää kaikille että Austene on elossa ja kunnossa.
Austenen kertomus McKennasta ja tilanteen yleinen uskomattomuus saa kaupunkilaiset puntaroimaan, että onkohan se nyt sittenkään hyvä asia pistää metsä polttopuiksi. Mitä jos raha ei olekaan kaikki kaikessa. Mutta aikuisten toimia estää Thornen puuhat hidastavat sellaiset seikat kuin laki, säännöt ja politiikka. Thorne ei sellaisista pikkuseikoista välitä vaan lähtee miehineen tuhoamaan metsän kertaheitolla, mutta onneksi lapset päättävät asettaa toimintansa Yksin Kotona-asetukselle ja ansoittavat metsän. Tiedättehän sellaisia pikkuseikkoja kuten lautoja joissa törröttää pystyssä nauloja. Ai kun kiva, Rambo olisi ylpeä.
Siispä seuraa kohtauksia joissa muksut ylävitostavat toisiaan, työntävät potaatteja pakoputkiin ja onkivat autojen antenneja irti.
McKenna saapuu paikalle ja potkii kaikki metsurit nurin.
Myös poliisit saapuvat paikalle pidättämään Thornea, mutta ilkimyksemme pakenee metsän siimekseen. Ei huolta sillä McKenna pysäyttää hänet.

Thorne tekee sen erehdyksen että koettaa lyödä McKennaa, mutta McKenna väistää.
McKenna pitää puheen siitä kuinka unelmia ei voi ostaa rahalla ja muuttuu sitten karhuksi.
Thorne päätyy putkaan, Austenen isä on selvä, lapset ovat iloisia ja kaupunkilaiset osoittavat arvostustaan metsälle rakentamalla sinne uuden puumajan, ja get this, joku oikeasti lakaisee metsää.
Lopuksi McKenna ilmaantuu vielä näyttämään että hän on onnellinen vaimonsa kanssa, joten saamme selvyyden siihen että McKenna pääsi silloin 1875 lopulta vaimonsa luokse.


Metsien Soturi on aika perinteinen opettavaiseksi tarkoitettu hiukan sinisilmäinen nuorisoelokuva, mutta sellaiseksi ihan yhtä kelpo katseltavaa.

Tarina ja hahmot ovat ok-tasoa. Eivät mitenkään ihmeellisiä, mutta Free Willy-asteikolla katsottua, Willy pääsee edelleen turvaan avomerelle.
Se että mukana on Chuck Norris tarkoittaa tietenkin sitä, että mukana on jonkin verran väkivaltaa/toimintaa, mutta se on pääosin toteutettu samaan tapaan kuin aiemmin mainitsemassani elokuvassa Yksin Kotona. Joten toki porukka saa tällejä kelleille ja muuta sellaista, mutta kiitos hupsujen ilmeiden ja hölmöjen ääniefektien, olemme ehkä enemmänkin Jackie Chanin reviirillä kuin Bloodsportissa.


Elokuvassa oli kylläkin kaksi väkivaltaan liittyvää kohtausta jotka olivat mielestäni hieman arvelluttavia ja kun kaikki muu ympärillä oli selvästikin koomiseksi tarkoitettua ja siinä onnistunuttakin, niin nämä tuntuivat epäonnistuneilta.


-Yksi lasten tekemistä ansoista oli sellainen jonka olisi kaiken logiikan mukaan pitänyt samantien tappaa siihen joutuva uhri ja sen vuoksi en nähnyt kyseisessä kohtauksessa mitään humoristista.


-Toinen jokseenkin harmaalla rajalla liikkuva kohtaus oli kylläkin hivenen huvittava, mutta jos elokuvasta etsi jotain opetuksellista, niin sen opetus oli kaikkea muuta kuin positiivinen.

Eräs Thornen ääliöapulaisista ottaa yhden näistä lapsista kiinni ja uhoaa tälle ettei muksu uskalla lyödä häntä. McKenna saapuu paikalle ja hakkaa ääliöapulaisesta ulosteet pihalla ja kun ääliöapulainen on polvillaan, kehottaa McKenna tätä kakaraa lyömään ääliöapulaista kun hän on selkeästikin avuton.
Eli periaatteessa opetus on että kannattaa potkia maassa makaavaa.

Onnekseen kuitenkin elokuva pysyttelee pääosin enemmänkin slapstickin puolella, joten sen vuoksi elokuva ei toiminnastaan huolimatta tunnu kovinkaan raa'alta. Vaikkakaan en varmaan koskaan oikein opi ymmärtämään jenkkien tapaa tehdä lasten-/nuortenelokuvia ja sitä että miksi niihin pitää aina saada mukaan enemmänkin aikuisille suunnattua toimintaa. En siis mitenkään vastusta toiminnan läsnäoloa nuortenelokuvissa, vaan mietin että miksi tämä toiminta niissä tuntuu kuuluvan enemmänkin elokuviin joita nuortenelokuvien kohdeyleisö ei saisi vielä katsoa. Jos otamme jälleen esimerkiksi Jackie Chanin, niin vaikka Chanin leffat löytyvät pitkälti toimintahyllyistä, niin niissä esiintyvä toiminta on yleensä yllätävänkin viatonta ja lähempänä Chaplinia kuin ns. oikeaa väkivaltaa. Kun taas jos katsoo jotain seikkailuhyllystä löytyvää Spy Kidsia, niin melkein yhtä hyvin katsottavaksi voisi antaa Martyrsin. No, ei ehkä aivan niin, mutta melkein kuitenkin.
Ehkä se on vain siinä että aikuisethan näitä elokuvia tekevät.


Toinen asia jota en ole koskaan ymmärtänyt jenkkiläisissä nuorisoelokuvissa, on se että miksi yksi kakaroista on aina sellainen hieman ylimielinen blondi poika jonka hiukset ovat vähintäänkin puolipitkät (vrt. Koti Kuntoon sarjan Brad.)


Ja vastaavasti kiltit herkät lapset ovat kiharahiuksisia.


Elokuvassa oli yksi pieni juttu josta pidin suuresti.
Kun eräs metsuri lyö naulan puuhun, kuuluu metsästä vaikerointia ja tämä oli mielestäni mainio huomautus siitä kuinka metsä on elävä tiedostava olento.

Metsien Soturi on varsin kiva nuorisoseikkailu, mutta ei sen enempää.
Hyvä Viimeistä Mohikaania imitoiva musiikki.


Tähdet: ***
Metsien Soturi

...NOIR

Ei kommentteja: