torstai 2. joulukuuta 2010

Halloween 2 (2009)

Pahoitteluni. Tämä kirjoitus sisältää liikaa kirosanoja.

Rob Zombien vuoden 2007 Halloween remake sai minulta lievästi nuivan vastaanoton. Ei elokuva umpisurkea ollut, mutta se oli käytännössä niin puuduttavan tyypillinen uusintaversio ettei se herättänyt innostustakaan. Elokuvaan oli lisätty meteliä ja väkivaltaa, siinäpä se.
Niin ja Michael Myersin hahmon toimille oli ollut aivan pakko löytää syyt ja kiitos niiden, aiemmin selittämättömän uhkaavasta hahmosta olikin muodostunut koulukiusattu kostaja jonka uhrit ovat niin vastenmielisiä ääliöitä, että Myersista alkoi muodostumaan pedon sijaan elokuvan mukavin hahmo jonka teot vaikuttivat jopa lähes oikeutetuilta. Siitäs saitte.


Michael oli koulukiusattu, Leatherface irtisanottiin, Hannibal Lecter söi tietämättään ihmislihaa ja tässä meillä on hahmojen motiivit myöhemmälle. Seuraavaksi kuulemme että joku rikkoi Pinheadin Xboxin.
Mutta kuten Texas Chainsawn, Hills Have Eysin ja muiden remaket, oli Halloweenkin sen verran kaupallisesti menestynyt että tokihan sille piti jatkoa saada.


Kakkososa jatkuu suoraan siitä mihin edellinen jäi.
Michael (Tyler Mane) on kuollut ja pahasti vahingoittunut Laurie (Scout-Taylor Compton) viedään sairaalaan hoitoon. Toki kuten asiaan kuuluu, Michael herää poliisiautossa joka on kuljettamassa herraa avattavaksi. Kunhan sitä ennen törmätään lehmään aiheuttaen toisen autossa olleen poliisin kuoleman ja Michael voikin sitten viimeistellä lehmän toimet tappamalla eloonjääneen poliisin.
Laurie harhailee aution tuntuisessa sairaalassa, Michael tulee ja hakkaa puukolla sairaanhoitajan hengiltä. Verta ja visvaa. Tätä seuraa minuuttitolkulla pelkkää ähkimistä, hakkaamista ja murinaa, kunnes hupsistakeikkaa Laurie herää vuotta myöhemmin ja äskeinen alkuperäisestä Halloween kakkosesta muistuttava osuus olikin vain ja ainostaan unta. Vai oliko... hmm.
Laurie kärsii siis painajaisista ja on muuttunut aiemmasta ärsyttävästä pissiksestä hippimäiseksi pissikseksi, joten hän työskentelee kahvilassa joka muistuttaa räjähtänyttä kirjakauppaa. Tämä seikka unohdetaan samantien.
Toisaalla tohtori Loomis (Malcolm McDowell) rahastaa edelleen Michael-tutkimuksillaan ja vakuuttaa lehdistölle Michaelin olevan kuollut. Siispä voimmekin seuraavaksi kuvata Michaelia jossain ladossa kokemassa näkyjä äidistään ja itsestään lapsena, ja toki Michaelkin on muuttunut vuoden aikana. Michael näyttää ihan Rob Zombielta. Hmm... I wonder.
No, jotkut puskajussit tulevat ja jostain syystä hakkaavat Michaelin, joten tottakai Mike pistää naamion päähänsä ja puukottaa puskajussit.
Elokuva jatkuu metelillä, fuck-sanan ylikäytöllä ja joka helvetin hahmo tässä elokuvassa on edelleenkin niin uskomattoman ärsyttävä, että oikein toimii Michaelin tulevan ja tekevän Rob Zombiesta seuraavan uhrinsa. Siis voi Luoja sentään.
Loomisin tuoreimmassa kirjassa paljastetaan Laurien olevan Michaelin sisko ja perkele perkele perkele, tottakai Laurien oikea nimi onkin Angel Myers. 'ttu näitä Zombien aivoituksia, Angel my takapuoli.
Ja joku voisi kertoa Robille, että vaikka Sheri Moon onkin hänen vaimonsa, niin näytellä hän ei osaa edes Channing Tatumin vertaa.
Bileet. Michael tappaa.
No niin, nyt Lauriekin näkee näkyjä.
Laurie juoksee pakoon, Michael nostaa auton.
Michael vie Laurien mukanaan latoon ja sitten näyt muuttuvat ilmeisesti todellisuudeksi ja Laurie pakotetaan rakastamaan äitiään.
Poliisit ympäröivät Michaelin ja Laurien ja jostain syystä Loomis saapuu paikalle auttamaan, mikä todella epäloogista sillä Loomis on pidetty koko elokuvan ajan irrallaan Laurien tarinasta ja koko edeltävän elokuvan ajan ollaan katsojalle vakuutettu Loomisin olevan ureapää joka tahtoo vain julkisuutta ja rahaa, eikä välitä hevonanustakaan muista, mutta tulee nyt avuksi ja joutuu puukotetuksi.
Michael ammutaan. Tai hetkinen, en jaksanut seurata enää elokuvaa kovinkaan tarkkaavaisesti, joten kelaan hieman taaksepäin. Joo niin se oli, Michael ammutaan.
Laurie sanoo rakastavansa veljeään, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää koska Michael on koko elokuvan ajan aikonut teurastaa siskonsa. Laurien seuraava reaktio onkin ymmärretävämpi, sillä hän puukottaa Michaelia.
Sitten jostain helvetin syystä Laurie tulee ulos ladosta Michaelin naamio päällään ja pöpilä odottaa. No voi perkele, helvetti ja lukuisia muita manauksia, sillä elokuva petaa sitä että Laurie olisi seuraavan osan naamioitunut tappaja. Kirottu Rob Zombie.


Verta, visvaa ja meteliä. Siinä on koko Halloween 2.


Jos joku oikeasti jaksaa katsoa koko elokuvan ollen kiinnostunut hahmoista ja tapahtumista, niin onneksi olkoon selviät varmastikin sitten mistä tahansa koitoksesta.


Tämä on ihan järjettömän paska elokuva.
Hahmot ovat mulkkuja kukin, Michael Myers on edelleenkin vain koulukiusattu muksu, musiikkivalinnat ovat nolostuttavan muka-ironisia ja elokuva tahtoo vedota pääasiallisesti ihmisiin joiden mielestä kauhuelokuva on hyvä jos se on ihan saatanan raaka. Siispä Beavis, Butthead, tämä on teille.
Zombiella on ihme hinku tunkea elokuvansa aina täyteen kaikenlaisia hillbillyhahmoja ja takametsän meininkiä, mutta vähemmälläkin uskoo Lynyrd Skynyrdin olleen tosi jees ja kiva juttu.
Joten sinänsä voisi sanoa, että jos pitää Zombien elokuvista, niin kenties tästäkin saattaa pitää sillä tämä on kaikin puolin tyypillinen Zombien tuotos.


Melkein positiivisena asiana elokuva muuttuu lähes kokeelliseksi taiteeksi, kun melkein koko elokuvan äänimaailma koostuu tuskanhuudoista ja fuckin viljelystä.


Zombien aiempi Halloween putosi minun henkilökohtaisella listallani sarjan toiseksi huonoimmaksi, mutta Halloween 2:n ansiosta vuoden 2007 elokuva onkin enää vain kolmanneksi huonoin. Älkää huolestuko, kyllä se H20 on edelleen siellä pohjimmaisena, mutta tämä elokuva koettaa kovasti vakuutella olevansa huonompi. No, ehkä se on sittenkin tasapeli.


Halloween 2 todistaa Rob Zombien olevan hyvä muusikko.


Tähdet: ~
Halloween 2
...NOIR

Ei kommentteja: