maanantai 10. tammikuuta 2011

Muutostiloja vuodelle 2011

Kuten olette saattaneet huomata, on blogin ulkoasu muuttunut hieman.
Ei niin ettenkö olisi pitänyt aiemmasta pohjasta, sillä asia oli aivan päinvastainen.
Mutta minua aina jotenkin hieman vaivasi se, ettei se ollut itseni tekemä. Tokihan nämäkin blogin kuvat ovat muuta kuin itseni tekemiä, mutta ne ovat vähintään itseni muokkaamia ja tätä kautta ulkoasu muuntui pikkuhiljaa sellaiseksi, että jos siihen muualla törmää niin olette varmaan universumin keskipisteessä
Blogin identiteetti on hieman harkinnan alla edelleenkin, että pienoiset muutokset ovat mahdollisia, mutta juuri nyt olen ainakin toistaiseksi tyytyväinen muutoksiin.

Toinen muutos jonka aion tehdä blogiini, on yhden elokuva-arvosteluihin liittymättömän osion mukaan ottaminen.
Olen jokseekin ahkera elokuvamusiikin keräilijä sekä kuuntelija, ja olen halunnut tuoda elokuvamusiikin jotenkin paremmin esille. Siispä päätin tuoda tänne mukaan jonkinlaisen kuukauden luontoääni-osuuden jossa sivulle ilmaantuu (oletettavasti) kerran kuussa jokin elokuviin vahvasti liittyvä musiikkikappale. Oli se sitten elokuvan tunnari Kummisedän tapaan, tai vain jokin irrallinen biisi jonka ainakin minä yhdistän vahvasti johonkin elokuvaan. Pyrin myös sopertamaan jotain puoliälyllistä/ -älytöntä kulloiseenkin valintaan liittyen.
Tällä hetkellä ajatuksena on ottaa musiikkikappale esille vain kerran kuussa, mutta se on vielä harkinnassa. Ensimmäinen valinta tulee kuitenkin esille piakkoin.

Myöhemmin, ehkä jotain muuta.

2 kommenttia:

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Uusi look näyttää hyvältä. Hyvää alkanutta vuotta!

...noir kirjoitti...

Kiitos ja samoin.

Kyllä se ottikin voimille keksiä edes jotenkin itseäni miellyttävä ulkoasu. Olin jo pariin otteeseen luovuttamassa ja palauttamassa vanhaa, kunnes sitten keskellä yötä (noin klo 2) sain ajatuksen tuosta Tron-kuvasta josta olen aina pitänyt ja siinä se oli.

Aluksi olin tekemässä kuvaa jossa olisi joukko elokuvallisia hahmoja joista pidän suuresti. Esim: Robot Monster, Conrad Veidt ja Patricia Clarkson, etc. Mutta kenties yksinkertaisuus on hyve.