torstai 28. huhtikuuta 2011

Precious (2009)

Ylipainoinen teinityttö Precious (Gabourey Sidibe) asuu narkkareiden kansoittamalla slummialueella, on toistamiseen raskaana raiskaavalle isälleen, saa koulusta kenkää tilanteensa vuoksi, on väkivaltaisen äitinsä oikkujen uhri ja muutenkin maailma potkii tyttöä päähän siihen tapaan, että lukutaidottomuus siinä päällä on jo melkein siunaus. Preciousin ainoa lohtu löytyy paosta päiväuniin joissa hän on suosittu tähti, tai jotain muuta vastaavaa.
Precious siirtyy erityiskouluun jonne otetaan vain pieni rajattu määrä oppimisvaikeuksista ja muista ongelmista kärsiviä nuoria tyttöjä. Henkilökohtaisempi opetus alkaa tuottamaan tulosta ja Precious alkaa vähitellen hyväksymään mahdollisuuden siitä, että hän on muutakin kuin vain kohtalon sylkykuppi, vaikka äiti tarmokkaasti muuta väittäisikin. Erityisluokasta Precious saa yleisopin lisäksi myös ystäviä jotka eivät halua käyttää tyttöä hyväkseen, vaan haluavat olla nimenomaan ystäviä.
Precious synnyttää toisen lapsensa ja tämä syöksee äidin mustasukkaiseen raivoon, minkä vuoksi tyttären on viimein paettava lopullisesti kotoaan. Opettajansa Rainin (Paula Patton) avulla Precious löytää turvapaikan.
Juuri kun Preciousin elämä alkaa näyttämään hyvältä, saa hän kuulla olevansa hiv-positiivinen, mutta kuten elokuvan tagline kertoo niin:
"Life is hard. Life is short. Life is painful. Life is rich. Life is....Precious."

Precious on vaikuttava elokuva. Se on Monster's Ballin ja vaikkapa Unelmien Sielunmessun tapaan aika karun näköinen elokuva jossa pienistä ilon hetkistä huolimatta yleisin sävy on melankolia, jopa siinä määrin että sitä voi kutsua jo masentavaksi. Elokuva kuitenkin raskaudestaan huolimatta on noiden edellä mainittujen esimerkkien tapaan hyvin palkitseva elokuva, mistä kertoo jo se että yleensä nolostuttuvan huonot esiintyjät kuten Mo'Nique ja Mariah Carey olivat molemmat erinomaisia. Heidän kohdallaan pätee huomio siitä, että jos elokuva ja rooli ovat oikeita, niin yleensä "huonokin" osaa olla hyvä (vrt. Eminen 8milessa ja Kim Basinger L.A. Confidentialissa.) Ja jos Mariah Carey osaa esittää uskottavasti sosiaalityöntekijää, niin sitten elokuvassa enemmän kuin vain jotain tehty oikein.

Tarina on hyvä, näyttelijät loistavia, kuva sopivan raadollisen kylmä ja kokonaisuus kaikinpuolin uskottava. En tiedä mitä muuta sanoa. Tämä on kokemus ja se kannattaa.

Gabourey Sidibe on nimi joka on pakko pistää korvan taakse, sen verran hyvä hän oli esikoiselokuvassaan. Itse asiassa en oikein ymmärrä miten hän hävisi naispääosaoscarin Sandra Bullockille. Mitenkään siis vähättelemättä Bullockia.

Tähdet: *****
Precious

5 kommenttia:

Pia kirjoitti...

"jos Mariah Carey osaa esittää uskottavasti sosiaalityöntekijää, niin sitten elokuvassa enemmän kuin vain jotain tehty oikein" -uteliaisuus heräsi. Melkein kuuluu kastiin en-usko-ennen-kuin-näen.

Ankeuden ja masentavuuden tähden leffa on edelleen katsomatta vaikka se pitkään on mielessä pyörinytkin. Ehkä jonain yltiö-pirteänä ja aurinkoisena päivänä vajoan sohvan ja elokuvan synkkiin pohjamutiin...

Vahvoja fiiliksiä aikaansaavat filkat ovat kyllä usein niitä onnistuneimpia.

...noir kirjoitti...

Ihan oikeasti. Minäkin olin koko ajan että "okei se voi olla hyvä leffa... ilman Mariah Careyta", mutta minut todistettiin väärässä olevaksi.
HUOM! TÄMÄ EI TODELLAKAAN TARKOITA, ETTÄ ELOKUVAA KANNATTAA KATSOA KOSKAAN... KOSKAAN! MARIAH CAREYN VUOKSI. MUISTAKAA GLITTER.
Minäkin olin lykännyt Preciousia pitkälti siitä syystä, että ajattlin sen olevan liian raskas taakka koettavaksi, mutta tiesin haluavani nähdä sen jossain vaiheessa. Kyllä kannatti.

Cilo kirjoitti...

Kohtalotovereita elokuvan mahdollisen rankkuuden pelosta... Mielenkiintoista? Ai ja hitsi, itsellekin tuli tuo Unelmien sielunmessu-mielleyhtymä, mutta unohdin mainita siitä xD

Cilo kirjoitti...

Lisäkysymys muuten: mille vuosikymmenelle leffa teidän mielestä sijoittuu? Itsellä meni ihan leffan vihjailemat aikaan sijoittovuusvihjeet ohi....

...noir kirjoitti...

80-luvulle, taikka aivan 90-luvun alkuun.