sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Verirahat (Blood Money, 2000)

Tony (Brian Bloom) oli jättänyt perheensä mafiabisnekset sikseen ja lähtenyt Wall Streetille vuolemaan kultaa rahoitusalalla ja onkin menestynyt mainiosti valitsemallaan tiellä. Velipoika Primo (Rocco Vienhage) jäi kotiin San Diegoon hoitelemaan perheyritystä ja tulee sitten tietenkin tapetuksi. Tieto veljen kuolemasta tavoittaa luonnollisesti myös Tonyn, joka palaa kotiin hautajaisia varten.
Tony haluaa palavasti saada selville Primon kuolemaan syyllistyneet ja suorittaa vanhan kunnon silmä silmästä-koston, mutta perhe ei halua Tonyn sekaantuvan asioihin, kuten ei myöskään Tonyn tyttöystävä Chloe (Jenya Lano.)
Perhe kuitenkin toivoo Tonyn auttavan normaalien bisneksien hoidossa ja niinpä poika jää hetkeksi San Diegoon. Tonyn koettaessa myydä perheelleen "kuuluvaa" satama-aluetta, saa hän huomata etteivät yksikään alueen rikollisjärjestöistä kunniakkaista Aasilaisgangstereista punaniskaprätkäjengiläisiin arvosta Tonyn mafiaperhettä laisinkaan. Kunnioituksen puute saa Tonyn kiukustumaan, sillä vaikka hän ei halunnut alunperin olla tekemisissä mafian kanssa, niin nyt hän saa todeta veren olevan vettä sakeampaa (no jo oli yllättävä vertauskuva.)
Kohta Tonysta ja tämän perheen mafiayhteyksistä huolissaan ollut Chloe ehdottaa, että mies pistäisi omat rahansa perheen satamabisnekseen ja alkaisi itse johtamaan perhettään. Kunhan et nyt vaan itse ammu ketään, niin et ole oikea rikollinen. Eli Chloe käyttää sitä vanhaa tuttua logiikkaa jossa pään piilottaminen peittää koko ruumiin.
Sitten sammalletaan tutussa mafialeffasuossa ja Tony saa selville, että Primo oli ansainnut kuolemansa ja siksi perhe ei halunnut puida asiaa sen enempää kuin mitä hautaaminen kesti.
Lopuksi tapetaan Venäläisgangsteri ja Tony jää Chloen kanssa hoitamaan perheyritystä.


Tässä elokuvassa oli muutama lupaavan positiivinen seikka.
Pidin esimerkiksi siitä, että elokuvan mafiaa ei pidetty laisinkaan uhkaavana, koska he olivat ajastaan jäljessä ja perheen ollessa nimenomaan San Diegossa ei heitä pelätty myöskään alueen vuoksi. Eli että joku Ylihärmän mafia ei ole yhtä vakuuttava kuin New Yorkin.
Pidin myös siitä ideasta johon takakannen juonikuvauskin vihjailee, että fyysiseen rikollisuuteen, väkivaltaan tottumaton Tony auttaisi perhettään nousemaan uudelleen rikollisjärjestöistä pelottavimmaksi Wall Streetin oppien kautta.
Ja pidin etenkin sivuosassa olevan aina erinomaisen Alan Arkinin esittämän perheen tappajan sivutarinasta, jossa hän epäilee lähikaupan naiskassan olevan sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt ilmiantaja.

Kaikki nuo jäävät enemmänkin lupaaviksi aluiksi, kuin tehokkaasti toteutetuiksi kokoaisuuksiksi. Elokuva on lopulta perinteistä Kummisetä-imitointia jossa perheen kiltistä pojasta tulee tuhmuri ja kuten kaikissa muissakin vajavaisissa kopioissa, niin tämäkin elokuva on sitä tyypillistä puolen pennin fogetboutit-kliseilyä.

Näyttelijät ovat pääosin unohdettavia, mutta toisaalta he joutuvatkin vain toistelemaan vanhoja moneen kertaan toistettuja gangsteriuhoamisia, joten ehkeivät he pahemmin vaivautuneetkaan yrittämään olla muuta kuin kuluneita kopioita paremmasta.

Alan Arkinista on erikseen todettava, että hän nostaa niiden kohtausten tasoa joissa on mukana, mutta pariin otteeseen voisin vannoa hänen olevan stand up-esityksessä imitoimassa Christopher Walkenia True Romancessa. Siitä on vaikea päättää oliko se hyvä vai huono asia, mutta ainakin hauska.

Se mikä ainakin oli erityisen huono ja puistattavan nolo idea, oli muutamaan otteeseen pitkään taustamusiikkina hyödynnetty uhkaava kirkkokuoroulvonta. Sinänsä hienon kuuloinen musiikki menee tässä elokuvassa aivan hukkaan väärissä paikoissa ja väärällä volyymilla käytettynä.

Tähdet: **
Verirahat

Ei kommentteja: