sunnuntai 25. syyskuuta 2011

The Losers (2010)

The Losers pohjautuu sarjakuvaan jota en ole lukenut, joten ei siitä sen enempää.

Clay (Jeffrey Dean Morgan) johtaa CIA:n iskuryhmää joka tuoreimmalla Bolivian keikallaan ei suostu huumeparonia tuhotessaan uhraamaan siellä olevia lapsia, mutta salaperäinen pomo Max (Jason Patric) ei lapsista välitä ja tapattaa lapset ja Clayn niskuroivan joukon siinä samalla. Tai näin on ainakin oli tarkoitus, sillä Clay miehineen välttyi kuolemalta toisin kuin lapset, mutta kotimaassa asia uutisoidaan siten, että Clay joukkoineen olisi ollut syypää lasten kuolemaan ja kuolivat sitten itsekin siinä samalla. Eli aika tuttua A-teamia jossa petetty supersotilasjoukko taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta.
Clay ja muut, eli Pooch (Columbus Short), Cougar (Óscar Jaenada), Jensen (Chris Evans) ja Rogue (Idris Elba) elävät sitten pimennossa ja suunnittelevat kostoa Maxille, josta eivät tiedä muuta kuin sen miltä hän kuulostaa. Osa joukosta taitaisi kyllä tyytyä osaansa ja jättää sotimiset sikseen, mutta kohta heidän luokseen saapuu Aisha (Zoe Saldana) joka on valmis rahoittamaan kostoiskun Maxia vastaan, vaikka samalla julistettaisiinkin sota koko CIA:lle.
Ilmenee että Max ostaa ja myy terroristeille aseita ja uusinta uutta olisi yliäänipommi jolla sitten voi räjäytellä saaria. Ja jos tarvitaan todisteita siitä, että Max on tuhmuri, niin tämä Bond-pahiksen oloinen ilkimys ampuu muun muassa avustajansa vain koska hän vahingossa heilauttaa aurinkovarjoa niin ettei Max hetkeen ole varjossa. Vau! Ylireagointia?
Aishan suunnitelma kaapata Max osoittautuu valheelliseksi, sillä edes Aisha ei löydä Maxia, mutta kaappauksella olikin tarkoitus saada käsiin eräs kovalevy jonka tiedetään olevan niin tärkeä Maxille, että hän tulisi itse esiin. Kovalevy sisältää tavallaan Maxn rahat ja ymmärrettävästi mies pitäisi ne mielummin itsellään. Rogue pitää Aishaa petturina, mutta muut ovat edelleen valmiita pitämään neidin mukana, eikä vähiten Clay joka luonnollisestikin päätyy suhteeseen Aishan kanssa. Pian kuitenkin paljastuu, että Aisha oli sen Bolivialaisen huumeparonin tytär joka isänsä kuoleman vuoksi haluaa Maxin hengiltä, mutta myös Clayn miehineen koska syyttää myös heitä. Vaikuttaa siltä, että Aisha halusi paljastaa Maxille Clayn ja muiden levan elossa, jotta nämä tappaisivat toisensa.
Sankarimme iskevät Maxin piilopaikkaan, vain huomatakseen joutuneensa ansaan ja TA-DAA! Rogue on petturi ja paikka ei ollutkaan Maxin piilo, vaan CIA:n rahavarasto ja tällä tavoin saatiin lavastettua Clay joukkoineen varkaiksi ja se kovalevy oli olevinaan jonkinlainen syötti.
Clay ja muut viedään varmaan kuolemaan, josta Aisha heidät pelastaa. Sitten mennään satamaan ammuskelemaan, saadaan Rogue hengiltä ja koetetaan estää Maxia räjäyttämästä,,, no suunnilleen koko maailmaa.
Maailma pelastuu, mutta Max pääsee pakoon ja tehtävä jatkuu mahdollisessa jatko-osassa.

The Losers tarjoilee varsin tutun kattauksen erikoisryhmä puhdistaa mainettaan-elokuvaa, jossa näyttelijät pelaavat mainiosti yhteen, on paljon huumoria, välähtelevää toimintaa ja rokki soi. On aika hauskasti ylivedetty maailmanherruutta tavoitteleva pahis, komeita miehiä, seksikäs nainen, koominen hahmo, vakava hahmo, petturi ja muita oman alansa mestareita. Siispä mitään uutta ei todellakaan ole tarjolla, etenkin kun huomioi että vuonna 2010 saimme nähtäväksemme myös kaksi muuta hyvin samankaltaista The-elokuvaa , eli The Expendables ja The A-team. Kyseessä on kuitenkin varsin näyttävää humoristista toimintaa (joka muuten tuntuu yllättävän vähäiseltä elokuvan tyylin huomioiden) joten kyllä sen parissa viihtyy hyvin, mutta kuitenkin koko ajan takaraivossa takoo kysymys siitä että "tässäkö kaikki?"
The Losers vaikuttaa aivan pilottijaksolta jossa vasta esitellään hahmot ja varsinaiseen tarinaan päästään jatko-osissa.

Yksi seikka mikä minua huvitti elokuvassa oli sen tapa siirtää tapahtumia maista ja kaupungeista toiseen ja silti aina näytti kuin kyseessä olisi ollut yksi ja sama paikka, oli se sitten Borneo, Lappi, taikka Kuu.

Tähdet: ***
The Losers

2 kommenttia:

Tiinanen kirjoitti...

Tää on pitänyt katsoa - lähinnä Idris Elban takia - jo ties miten monta kertaa. Kolme tähteä antaa vähän toivoa, onhan sitä pahempaakin kuraa olemassa. ;)

...noir kirjoitti...

En nyt tiedä olisiko sillä ollut mitään merkitystä, jos olisin katsonut tämän, The Expendablesin ja The A-teamin eri järjestyksessä, mutta en oikein usko. Jokainen on kolmen tähden leffa ja jokainen on jonkinlaisesta tyhjäpäisyydestään huolimatta vallan viihdyttävä.

Ja siellä on niin paljon huonompiakin lajityyppinsä edustajia tarjolla, että kyllä sitä voisi paljon huonommankin valinnan suorittaa.