sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Buffalo Tytöt (Buffalo Girls, 1995)

Calamity Jane (Angelica Huston) turinoi menneisyydestään johon kuului mm. kenraali Custerin (John Diehl) ryhmään kuuluminen ja kuinka Jane olisi mielummin heiluttanut ruoskaa kuin pyykännyt. Välillä Jane on sanaton ihastuksesta Wild Bill Hickokia (Sam Elliot) kohtaan ja hihittelee ystävänsä Doran (Melanie Griffith) kanssa.
Hengaillaan Deadwoodissa ja Jane koettaa esiintyä hienona ladyna, jota sitten häpeilee koska hän pitää enemmän imagostaan likaisena kovanyrkkisena poikatyttönä, tai miesnaisena mutta ei she-malena. Sitten Jane puksauttaa vauvelin pihalle ja surraan Wild Billin kuolemaa, ja annetaan lapsi toiseen perheeseen.
Samaan aikaan Dora pompottaa miesystäväänsä Teddya (Gabriel Byrne) vakuuttamalla rakastavansa häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta silti eroaa hänestä. Vaikka Teddy pyysi Doran kättä useampaan otteeseen ja teki kaikkensa hänen puolestaan, niin silti Dora työnsi hänet pois vakuuttat samalla rakkauttaan ja sitten kun surumielinen Teddy nai toisen naisen niin tottakai Dora vinkuu miehen pettäneen hänet. Tarpeeksi kauan kun virtsaa sähköpaimeneen, niin jossain vaiheessa saa säkärin. No kauaa ei Dora itke kun biletysvaihde iskee päälle ja vikitellään naimisissa olevaa Buffalo Billia (Peter Coyote.)
Buffalo Bill kiertää villin lännen sirkuksensa kera ja palkkaa lisää väkeä ryhmäänsä. Myös Janea pyydetään mukaan, mutta hän ei halua nolata mainettaan heilumalla sirkuksessa.
Teddy ja Dora paikkaavat välinsä.
Jane lähtee kuitenkin Buffalo Billin matkaan kun kuulee heidän suuntaavan kohti Englantia jonne myös Janen lapsi oli uusioperheensä myötä ajautunut ja hänet neiti haluaisi tavata. Jane tuntee alemmuutta huomatessaan Annie Oakleyn (Reba McEntire) olevan parempi ampumaan.
Ja taas Dora hylkää Teddyn.
Englannissa Jane ei meinaa päästä tapaamaan lastaan, kun uusioperhe ei katso sitä hyvällä.
Kotona jenkkilässä Dora tapaa arkailevan Ogdenin (Liev Schreiber) ja vikittelee häntä, joten naimisiinhan siinä heti mennään, mutta Teddy se vaan rakastaa Doraa.
Jane harrastaa vedonlyöntiä saadakseen rahaa voidakseen pynttäytyä ja osoittaa olevansa sovelias ottamaan lapsensa takaisin, mutta huomatessaan että parempi näin niin,,, parempi näin.
Buffalo Billin sirkus palaa jenkkeihin ja siellä Dora on paksuna sekä muuttamassa uuteen taloon Ogdenin kanssa. Dora puksauttaa vauvan ulos ja kuolee, mutta Jane kasvattaa lapsen.

Tässä elokuvassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. On päätarina joka on Calamity Janen turinointia ja Doran vähäpätöisempi ja aivan turhaan mukana oleva puudutusaine. Tosin eipä se Janen osuuskaan kovin herättelevä ole, mutta ainakin sen mukanaolon ymmärtää Buffalo Tytöt-nimisessä elokuvassa, kun kerran sillä nimellä viitataan Buffalo Billin sirkuksessa esiintyviin naisiin kuten juuri Jane ja Annie Oakley.

Janen tarinassa kerrotaan siis siitä kuinka hän halusi tulla vakavasti otetuksi miesten hallitsemassa maailmassa, rakasti miestä joka kuoli ennen kuin ehti hälle sanoa "rakastan", sai lapsen, luopui lapsestaan ja halusi lapsen takaisin jonka vuoksi matkusti maailman toiselle puolelle. Paitsi että se eipä tässä missään vaiheessa osoiteta miesten mitenkään aliarvioivan naisia, tai muutenkaan vähättelevän heitä missään asiassa. Etenkin kun Doran osuudessa osoitetaan miesten olevan vain tottelevaisia koiria jotka tekevät kaikkensa naisten puolesta, jotka sitten kohtelevat miehiä kuin käytettyä räkäliinaa. Olisi ollut parempi jos elokuva olisi oikeasti käsitellyt aikansa sukupuolirooleja, juuri tuon Buffalo Billin sirkuksen kautta.
No kuitenkin, Janen puolella hän toimii myös tarinan kertojana, aivan kuin kirjoittaisi kirjettä lapselleen ja kertoisi siinä elämästään. Mutta voi luoja kuinka tylsältä Janen elämä kuulostaa ja näyttää. Koko elokuva koostuu suurinpiirtein sellaisesta "tänään heräsin ja öö, sitten istuin pari tuntia ja öö, juttelin kavereiden kanssa ja ei mulla tässä oikein muuta olekaan"-tason mielenkiintoisuuksista. Ja kun kyse on kaksi ja puolituntisesta elokuvasta, niin tuohon tapaan esitetyt viikoilta kestävät kohtaukset saavat toivomaan elokuvan olevan lyhyempi. Buffalo Tytöt on televisiolle tehty ja saattaa ollakin oikeasti minisarja ja parin kolmen jakson osuuksissa se kenties toimisikin paremmin, mutta se ei silti poistaisi sitä seikkaa elokuvasta ettei siinä oikein tapahdu mitään ja se mitä tapahtuu esitetään hyvin laiskasti.

Koska elokuvassa pudotellaan mukaan runsaasti historiallisia kuuluisuuksia, niin sitä voisi luulla tämän olevan jotenkin elämäkerrallinen, mutta vaikka siellä onkin mukana tuttuja tapahtumia niin ne vain ovat siellä jossain sivussa päähenkilöistä. Toki on hienoa, että Little Bighornin taistelun aikaan sijoittuvasssa elokuvassa uskalletaan/viitsitään käsitellä muutakin kuin juuri nimenomaista taistelua, mutta jos se muu on sitä että istuskellaan nuotion äärellä siemailemassa kahvia, niin ehkä siitä olisi kannattanut tehdä edes jotenkin kiinnostavaa. Elokuvalle olisi ollut eduksi jos kaikki se name dropping olisi unohdettu ja tällä tavoin oltaisiin vältelty etukäteen syntyviä mielikuvia, varsinkin kun nyt joku Calamity Jane saadaan vaikuttamaan vain idiootilta joka hädin tuskin osaa solmia kengännauhojaan.
No ei nyt ihan niin, mutta ei Buffalo Tytöt eduksikaan Janen maineelle ole.

Sitten oli se Doran osuus jossa hän vain vinkuu ja pompottelee miehiä, eikä hänellä tunnu mitään muuta virkaa koko elokuvassa. Kaikki Dora-kohtaukset vaikuttavat sellaisilta jotka olisi vain unohdettu leikata pois lopullisesta elokuvasta.

Näyttelijät, jopa Doraa esittävä Melanie Griffith olivat ihan hyviä, vaikka monet hahmot tuntuivatkin turhilta joko tarinoidensa taikka niiden puutteen vuoksi. Miksi esimerkiksi John Diehlin kenraali Custer piti ylipäätään esittää niin näkyvästi katsojille, jos se rooli jäi sitten noin yhteen ainoaan minuuttiin?
Angelica Huston oli varsin hyvä, mutta etenkin Doraan rakastunutta ja jatkuvasti hylätyksi tullutta Teddya esittävä Gabriel Byrne oli niin onnistuneesti roolissaan, että aluksi ihmettelin kuka hitto tuo oikein on kun näyttää ihan Byrneltä mutta ei laisinkaan kuulosta häneltä. Byrnellähän on sellainen hieman laiska ja huutaessaankin hiljainen puheääni, mutta tässä hänen jenkkiaksenttinsa ja reipas puheensa sai miehen vaikuttamaan aivan joltakulta muulta kuin itseltään.
Varsin mainioita olivat myös sivuosissa olleet ja elokuvan kannalta hyödyttömät koomiset kevennykset Jack Palance ja Tracey Walter uutta uraa etsivinä majavanmetsästäjinä.

Buffalo Tytöt on varsin hyvin näytelty pitkäveteinen elokuva, josta olisi pitänyt tarinallisesti karsia puolet hahmoista pois ja pituudesta vähintään yhtä paljon.

Tähdet: **
Buffalo Tytöt

Ei kommentteja: