maanantai 3. lokakuuta 2011

Halloween 2 - Tappajan Paluu (Halloween 2, 1981)

Ensimmäisen Halloweenin menestyksen ansiosta ei ollut mitenkään ihmeellistä, että elokuva sai jatkoa, mutta jotenkin erikoisesti tämä kuuluu niihin lopulta hieman vähemmälle huomiolle jääneisiin osiin. En väitä etteikö sitä muistettaisi, tai että se olisi mitenkään vaikeasti löydettävissä oleva elokuva. Mutta jotenkin tuntuu, että jos kaupoissa näkee myynnissä joitakin tämän ns. klassisen Halloween-sarjan osista, niin ne ovat aina ensimmäinen elokuvan lisäksi osat neljä ja viisi. Kun taas keskustellessa esiin nousevat lähes poikkeuksetta ensimmäisen elokuvan lisäksi kolmas osa ja nykyään tietenkin remake oman jatko-osansa kera. Ehkä kakkososan huomaamattomuus on vain omaa mielikuvitustani, tai sitten elokuva jäi ikävästi ensimmäisen osan varjoon, mutta jatko-osaksi se on varsin kelpo tuotos ja ansaitsee jonkinasteista huomiota osakseen.

Mutta ensin.
Eivätkö tämän elokuvan kannen suunnitelleet todellakaan löytäneet muuta kuvaa Jamie Lee Curtisista kuin tuon Halloween:Resurrectionista otetun? Mihin liittyen on vastaavasti mielenkiintoista, että Resurrectionin kannessa olevassa kuvassa esiintyy lyhythiuksinen Curtis, kun itse elokuvassa hän on pitkähiuksinen, kuten tässä kannessa oleva kuva osoittaakin. Kaiken lisäksi Resurrectionin kannessa olevan kuvan hiusmalli osoittaa sen otetun Halloween: H20-elokuvaa varten.
Ja nämä kansi-ihmetykset tulevat sitten jatkumaan.

Halloween 2 jatkuu suoraan siitä mihin ensimmäinen elokuva loppui,tai kuten kansikin toteaa: "more of the night he came home." Aluksi pätkä ensimmäisen elokuvan lopusta, mutta pienellä leikkausmuutoksella, sillä nyt Michaelin kasvojen paljastus on poistettu.
Tohtori Loomis (Donald Pleasence) juoksee pihalle ihmettelemään, minne Michael Myersin (Dick Warlock) ruumis katosi. Naapurikin herää ja luulee meneillään olevan jonkinlaista keppostelua ja hän valittaa, että on jo kuluneen yön aikana saanut tarpeekseen karkinkerääjistä, mutta mies taitaa valehdella kun eipä niitä tällä alueella edellisessä elokuvassa näkynyt.
Uutisissa puhutaan Haddonfieldissa tapahtuneista murhista ja siitä kuinka tappaja on vapaalla jalalla. Loukkaantunut ja järkyttynyt Laurie (Jamie Lee Curtis) viedään sairaalaan, kun toisaalla poliisit ja Loomis etsivät Michaelia. Kohta kadulla nähdäänkin tuttuun naamioon pukeutunut henkilö, joka jää räjähtäen poliisiauton alle. Kyseessä ei ole Michael, vaan samanlaista naamiota käyttänyt juhlija ja mitä hittoa se päälle ajanut polisii selittää, että poika ilmestyi tyhjästä kun edessä ei ollut ketään muuta ja muukin näkyvyys oli kadulla avointa.
Michael on suuntaamassa kohti sairaalaa jossa Laurie on hoidettavana ja matkalla pistetään porukkaa viipaleiksi. Sopivasti meneillään olevien juhlallisuuksien vuoksi sairaala on lähes tyhjillään, mutta aina löytyy tilaa romanssinpoikaselle kun kiltti ambulanssikuski Jimmy (Lance Guest) iskee silmänsä Laurieen.
Laurie näkee unta jossa hänen äitinsä kertoo ettei ole hänen äitinsä ja tällä sitten pohjustetaan tämän elokuvan paljastusta, että Laurie onkin syntyjään Myers ja Michaelin sisar. Kohta neiti herää ja saa juosta Michaelia pakoon.
Loomis saa selville, että Laurie on Michaelin sisar ja siispä aikeissa tappaa tämänkin siskonsa.
Michael pistää Loomisia massuun, Laurie ampuu Michaelia silmiin. Öö, okei. Damn mikä sihti, kun kaksi laukausta ja molemmat osuvat suoraan silmiin.
Loomis räjäyttää itsensä ja Michaelin, EIKÄ KUMPIKAAN PALAA ENÄÄ IKINÄ, EIKÄ JATKO-OSIA OLE LUVASSA!

Ensimmäisen osan lopussa Loomis ampui Michaelia, mutta sitä pystyi jotenkin vielä tässä vaiheessa ymmärtämään ettei hän kuollut ja sen ilman, että ajattelisi mitään yliluonnollisuutta. Tämän kakkososan lopuksi sitä on aika varma, että nyt se loppui siihen ja voin kuvitella tekijöiden oikeasti ajatelleenkin, että tämä olisi Halloweenin loppu Michael Myers-muodossa, mihin seuraava osa viittaakin. Joten tässä vaiheessa ei tarvitse vielä ajatella sitä kuinka joka jakson lopussa varmasti tapettu hahmo herää aina seuraavan osan tullessa.

Koska Halloween 2 tehtiin kolme vuotta ensimmäisen jälkeen, mutta jatkaa tarinaa siitä hetkestä johon edellinen loppui, niin siinä on ymmärrettävästi joitakin jatkuvuusongelmia, mutta pääosin ne ovat jääneet hiusmalleihin ja vastaaviin. Tämä jatko-osa siirtyy enemmän sinne tyypillisemmälle tappo tapon perään-linjalle ja hahmot, etenkin uhrit alkavat olla enemmän sitä sarjaa, että he "ansaitsevat" kohtalonsa ollen täten siis enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Halloween 2 sisältää kuitenkin joitakin sen verran mainioita ideoita, että varsinkin heti ensimmäisen elokuvan perään katsottuna se vaikuttaa hauskalta tyylin muutokselta. Ei niin rajulta kuin Texas Chain Sawn kahden ensimmäisen osan välillä, mutta hieman sinne päin kuitenkin.

Kun ensimmäisessä elokuvassa Michael pysyi suuren osan elokuvasta tarkkailijan roolissa ja kamera toimi pitkiä matkoja hänen silminään, niin tässä elokuvassa käytetään hieman samankaltaista ideaa, mutta niin että kamera seuraa askeleen Michaelin perässä. Se tuo hieman rujon ja käsivaramaisen kuvaustyylinsä vuoksi elokuvaan eräänlaista, sanoisinko dokumentaarista tyyliä. Joten pidin elokuvan visuaalisesta muutoksesta, vaikka aika pian päädytäänkiin tyypilliselle murhahihnalle.

Vaikka se samanlaiseen Shatner-naamioon pukeutuneen henkilön kuolema olikin typerästi toteutettu, niin pidin mainiona ideana sitä että joillakin muillakin saattaa olla samanlainen naamio, koska sehän ei ollut olevinaan mikään kustomoitu tuote ja tämän, sekä meneillään olevan halloweenin ansiosta pystyttiin myös perustelemaan se miten tappaja pystyi liikkumaan ainakin suht' vapaasti alueella jossa alkoi heräämään hysteria.

Ensimmäisen osan kohdalla totesin, että pienellä muutoksella tarinankulkuun olisi Laurien hahmo jäänyt sivuosaan ja elokuvasarjaa kuvannut Laurien ja Michaelin keskinäinen kamppailu olisi saattanut jäädä kokonaan ulkopuolelle, eikä meillä ehkä olisi näin montaa Halloween-elokuvaa. No, tässä elokuvassa hän on vielä enemmän sivuosassa, kun tunnin verran neiti on pää pyörryksissä joko ensimmäisen leffan aiheuttaman verenpuutteen vuoksi, taikka sairaalalla saatujen rauhoittavien ja vasta tuon tunnin jälkeen neiti herää ja juoksee sitten pitkin sairaalan käytäviä Michaelia pakoon. Siksipä onkin jopa jotenkin huvittavaa, että hänelle kirjoitettiin niin iso merkitys Michaelille.

Halloween 2 aiheutti aikoinaan jonkinlaista kärhämää ohjaajan ja tuottajien välillä, kun tuottaja/kirjoittaja John Carpenter joko oma-aloitteisesti taikka muiden tuottajien painostuksesta kuvasi joitakin elokuvan kohtauksia uudestaan, tai lisäsi uusia kohtauksia, mutta kuitenkin tämä luonnollisestikin sai varsinaiseksi ohjaajaksi palkatun Rick Rosenthalin kiukkuiseksi. Hirveän avoimesti tekijät eivät ole elokuvan teko-ongelmista puhuneet ja varsinkin Carpenterin riitaannuttua tuottaja Moustapha Akkadin kanssa on etenkin hän ollut muutoinkin kovin hiljainen koko sarjasta. Joten tiedonjyvät ovat vain jyviä ja hyvin vaihtelevia, mutta kyse on siis samanlaisesta ongelmasta kuin Poltergeistin kohdalla, jossa Tobe Hooper syytti Steven Spielbergin puuttuneen elokuvan tekemiseen sen verran ahkerasti, että yhtä hyvin ohjaajaksi olisi voitu kirjata Spielberg.

On puukotusta, räjähdystä, vasarointia, kuristamista, hukuttamista, etc. Eli Halloween alkoi jo tässä vaiheessa siirtymään sinne etenkin Friday the 13th-sarjasta tutulle alueelle, jossa jokainen elokuvan kuolema piti toteuttaa eri tavoin ja sellainen aiheuttaa ajan myötä lievää huvittuneisuutta kun miettii että onko nyt vuorossa kivi vai hammastikku. Jo tässä vaiheessa se tuntuu Halloweenin kohdallakin tarpeettomalta, mutta elokuva ei onneksi aivan siirry in space-linjalle, vaikka juoni Myers-sukulaissuhteineenkin alkoi jo siihen suuntaan viitata.

Elokuva sisältää siis joitakin hupsuja ideoita ja kohtauksia, mutta myös vastaavasti hyviä ideoita ja kohtauksia, joten vaikka se ei ymmärrettävästi ensimmäisen osan korkeudelle nousekaan, niin jatko-osana se on varsin toimivaa (perus)kauhua.
Joskin on myönnettävä, että varmasti tuolloin hyvänä ideana pidetty Myers-yhteys on kovin hätäisesti esitetty ja vaikka se toimiikin syynä siihen miksi Michael seuraa Laurieta, niin lopputulos jää sen osalta aika sekavaksi ja päämäärättömän oloiseksi. Osa elokuvasta vaikuttaakin aika hajanaiselta ja ovatko syynä sitten nuo ohjaajaongelmat vai eivät, niin tarina olisi tässä muodossa vaatinut hieman lisää pituutta ja kärsivällisyyttä sen kertomiseen.

Tähdet: ***
Halloween 2 - Tappajan Paluu

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Itse omistin Halloween kakosen joskus näin karmean huonolla kannella varustettuna...

http://ecx.images-amazon.com/images/I/51500HK5F6L._SL500_AA300_.jpg

Aivan kamala kansi.... Yäk!

...noir kirjoitti...

Hah! Ei toi minun versioni ole kanneltaan yhtään sen parempi.
Tuossa sinun esittelemässäsi kannessa on hauskasti Myersin kuva ykkösosasta.