sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Punainen Vaara (Red Dawn, 1984)

Punainen Vaara (myös nimellä Punainen Aamunkoitto) kuuluu niihin kasarielokuviin joiden seurassa muistaa viihtyneensä, mutta joita piti jo tuolloin tahattoman hauskoina kylmän sodan ilmentyminä (vrt. Rocky 4) ja se on vähintäänkin täydellinen kuvaus ohjaaja-käsikirjoittaja John Miliuksesta, miehestä joka tuntuu edelleen elävän kommunismivainojen patrioottisessa ilmapiirissä.

Amerikkalainen pikkukaupunki ja koulupäivä keskeytyy kun takapihalle laskeutuu lauma Kuubalais-Venäläisiä sotilaita tuhoamaan demokraattisen maailmankuvan. Joukko nuorisoa pääsee pakoon ja syrjätien huoltoasemalta he löytävät suurin piirtein kaikki maailman aseet ja ruokavarat joiden avulla voidaan leiriytyä sivummalle ja suunnitella sankarillista toimintaa.
Kirjoja poltetaan, propagandajulisteet paljastuvat, piikkilankaa, tankkeja, köyhyyttä, kurjuutta, orjuutta ja missä ovat jenkkisotilaat? No toki siellä selitetään saman ilmiön tapahtuneen joka puolella maata, että juuri siksi tämä kyseinen kaupunki ei ole saanut armeijalta erityishuomiota, mutta lopulta se on vain että kuka välittää sillä on aika teinipoikien ja -tyttöjen (mutta enemmän poikien) pelastaa kaupunki ja osoittaa muulle maailmalle, että jenkkifutis on se ainoa futis.
Juu-es-ei! Juu-es-ei!

Invasion USA kohtaa The Outsidersin. Siinä lyhyesti koko Punainen Vaara.
Siispä meillä on suurinpiirtein kaikki 80-luvun teinitähdet kasattuna yhteen ja he toimivat kuten Chuck Norris pelastaessaan Yhdysvallat kommunistinen vallan nyrkiltä.
Onhan tämä aika hupsu ja jokseenkin epälooginen elokuva. Sitä se oli ennen ja sitä se on nyt, mutta samalla tämä on kieltämättä hyvin viihdyttävä tuotos. Mukana on tehokasta toimintaa, joitakin vaikuttavia kuvia (esim. alun visio laskeutuvista laskuvarjomiehistä, noin 1 tunti 13 minuuttia kohdassa näkyvä maisema), rutosti bongattavia lapsuuden ja aikuisuuden suosikkinäyttelijöitä (mm. Patrick Swayze, C. Thomas Howell, Charlie Sheen, Jennifer Grey, Powers Boothe, Harry Dean Stanton, etc.), tehokkaan uhmakasta dialogia, hyvä musiikki (Basil Poledouris) ja aika päätöntä menoa. Joten jos suhtautuu elokuvaan sen tarvittavalla nolla-ajattelulla, niin kyseessä on taatun hauskan vakavahkoa teiniseikkailua, mutta jos otsalle ilmestyvät rypyt, niin ne eivät todellakaan katoa tämän avulla.

Tähdet: ***
Punainen Vaara

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Wolverines!!!!!!

Tästä(kin) on tulossa vissiin jonkin sortin riimeikki. Venäläisten sijaan ne onkin nyt kait sitten kiinalaiset kun aiheuttavat päänvaivaa sankareillemme... tai jotain.

...noir kirjoitti...

Joo näköjään tänä vuonna ja tekijänä joku entinen stuntti.

Anzi kirjoitti...

Minä asennoiduin tähän mielestäni oikealla tavalla, eli en ryppyotsaisesti. Mutta silti leffa oli mielestäni todella tylsä. Huvittava kaikessa reaganmaisessa uhossaan, mutta todella pitkästyttävä katsomiskokemus.

...noir kirjoitti...

Ymmärrettävää, sillä puolesta välistä eteenpäin alkoi tulla jonkinlaista tyhjäkäyntiä kun päähahmot rupesivat tuntemaan syyllisyyttä teoistaan.
Mutta harvapa elokuva on noin kaksi tuntisena sopivan pituinen ja kun lähes jokainen 80-luvun leffa tuntui olevan max 90 minuuttia, niin se olisi riittänyt tässäkin tapauksessa.