maanantai 12. maaliskuuta 2012

Classic Albums: Duran Duran - Rio (2008)

Classic Albums on sarja jossa en tiedä millä kriteerein valitut yhtyeet kertovat yhdestä levystään jota pidetään jonkinlaisena klassikkona. Mukana on ollut ainakin Nirvana, Metallica, Black Sabbath, Rush, Queen, Simply Red, ja lukuisia muita, mutta jotenkin käydessäni listaa lävitse rupesin ihmettelemään, että miksi mukana ei ole yhtään naisartistia, saati sitten elektronisen musiikin aktia. Näitä ohjelmia on kuitenkin tehty useampi kymmenen, että jos Duran Duran edustaa siinä sarjassa poikkeusta kitararock-yhtyeisiin, niin valikoima olisi voinut olla laajempikin. No ei se mitään, sillä mukana on tarpeeksi monta hyvää tapausta, että kyllä sarja varsin suositeltava tapaus kuitenkin on.
Ohjelmaahan esitettiin aikoinaan Suomessa ainakin Teemalla ja siitä sikisi eräänlainen kotimainen knock offikin.

Ohjelmien rakenne on siinä, että yhtyeiden jäsenet ja satunnaiset muut vieraat tuottajista kollegoihin keskustelevat kulloinkin aiheena olevan yhtyeen mahdollisesti tärkeimpänä pidetystä levystä ja välissä näytetään livepätkiä, musiikkivideoita uutiskatsauksia sun muuta ja yleensä ainakin joku yhtyeen jäsenistä, tuottaja tai vastaava on studiossa soittamassa katsojille demoversioita ja muuta sellaista.

Duran Duranin Rio-jaksossa Simon Le Bon, Nick Rhodes ja Taylorit Andya lukuunottamatta puhuvat luonnollisesti Rio-levystä jota moni ymmärrettävästi pitää yhtyeen parhaimpana ja jos ei, niin ainakin se on myönnettävä että tuo kyseinen levy teki Duraneista globaaleja tähtiä.
Kerrotaan mitkä yhtyeet ja artistit olivat Duraneiden esikuvina, miten albumia työstettiin ja millaisen vastaanoton se sai, mikä puolestaan johti iloon ja onneen, mutta myös esimerkiksi  Andy Taylorin sopeutumisongelmiin julkisuuden kanssa ja se pitkälti selittää kyseisen herran myöhemmät on/off-vaiheet Duran Duranin kanssa.
Erityisen mielenkiintoista seurattavaa on se, kun esimerkiksi Rhodes, Roger Taylor ja/tai Le Bon ovat studiossa pilkkomassa Rion kappaleita osiin ja siitä kuulee minkälaisista paloista tämäkin kokonaisuus koostuu ja se saa arvostamaan ei vain pelkästään Rio-levyä vaan ylipäätään musiikkia enemmän, kun huomaa kuulemansa olevan usein enemmän kuin osiensa summa. Samaan tapaan on hauskaa katsella kuinka esimerkiksi John Taylor esittelee kappaleita eräänlaisissa bassonsoiton opetuskohtauksissa.
Aina välillä levy-yhtiön henkilöitä ääntelee, Bob Geldof kehuu Rion merkitystä silloiseen nykypoppiin ja Russell (Highlander) Mulcahy kertoo levyyn liittyvien musiikkivideoiden teosta.

Classic Albums-sarja on ylipäänsäkin erittäin mielenkiintoinen läpileikkaus levyihin ja jos vieläpä pitää itse levystä ja yhtyeestä kuten minä pidän Duraneista ja Riosta, niin silloin katseltavakseen ja kuultavakseen saa todellista herkkua. Ainakin Rion kohdalla käytettävää kuva- ja äänimateriaalia on runsaasti, puhuvia päitä on paljon, kerrottavaa on laidasta laitaan, mutta siltikään ei missään vaiheessa eksytä liian kauaksi pääaiheesta ja vaikka sitä voisi löytää jotain nurisemista, niin noin 50 minuuttia käytettäväksi tälläisessä jutussa on aivan tarpeeksi ja kaikki vaadittava käydään läpi niiden ansaitsemalla tavalla.
Rhodes on dandy kuten aina, Le Bon vaikuttaa jälleen muotitalon johtajalta, John Taylor on humoristinen, Roger Taylor jalat maassa oleva ja Andy loistaa poissaolollaan joka sekin on juuri sitä mitä odottaakin, joten yhtye esiintyy sellaisena kuin haluaa ja musiikkihan on hemmetin hyvää ja taidankin tämän jälkeen vetää Duran-levyjen maratonin.

Tottahan toki tämä DVD-julkaisu sisältää enemmän materiaalia kuin tv-jakso, mutta ne lisät keskittyvät ekstroihin sillä varsinainen dokumenttiosuus on ennallaan.
Ekstroista löytyy viiden kappaleen ilmeisesti yleisötön livepätkä ja kappaleet ovat aiheeseen sopien Riolta. Enkä tiedä kuka Duraneiden taustalaulaja on, mutta kyseessä on sellainen nuubialaiskaunotar, että huh huh. Sellainen miinus tuossa liveosuudessa on ettei sitä voi soittaa putkeen, vaan jokainen kappale on valittava erikseen menuvalikosta ja se on vain typerää.
Muut lisät koostuvat haastatteluista joissa puhutaan esimerkiksi siitä kuinka Amerikkalaiset eivät lämmenneet Riolle ennen uusia remixeja ja miten levyn kansi tehtiin.

Tähdet: ****
Classic Albums: Duran Duran - Rio

Ei kommentteja: