sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Syntyneet Tappajiksi (Natural Born Killers, 1994)

Mickey (Woody Harrelson) ja Mallory (Juliette Lewis) rakastuvat ja he lähtevät sanoisimmeko eräänlaiselle häämatkalle jonka aikana jokainen joka edes katsoo heitä väärin, tai vain sattuu olemaan lähettyvillä tulee kuolemaan. Tie vie läpi sekopäisten ihmisten kohti mediajulkisuutta ja vankilaa, mutta suojelusenkeli pitää huolen omistaan.

Tiettävästi Quentin Tarantino itse ei pidä tästä Oliver Stonen ohjauksesta ja sinänsä se on ainakin pre-Bill-elokuvia ajatellen ymmärrettävää, sillä jos kerran kuten sanotaan NBK on alunperin ollut osa True Romancen käsikirjoitusta ja True Romance on sitten hieman tutumman oloista Dogs Fictionia, niin NBK ei todellakaan ole. Jos taas ajatellaan Kill Billeja, niin niiden kanssa NBK:lla on hieman enemmän yhteistä sillä silloin kyse on yhteensopivammasta visuaalisesta ja äänimaailmallisesta ilotulittelusta. Ja voi pojat millainen värien ja kuvien räjähdys Syntyneet Tappajiksi onkaan. Jokainen kuvaustapa, lajityyppi, leikkausmuoto, ääni, kuvallinen efekti ja esiintymistapa tuntuu olevan mukana, ja aika usein sitä helposti eksyykin katselemaan kuvia kuin seuraamaan varsinaista tarinaa, sillä tässä ADHD:ssa Unabomber vuoristoradassa kokemassa hermoromahdusta on pientä. Siksipä on helppo olettaa NBK:n olevan elokuva jota niin sanotusti joko vihaa taikka rakastaa ja ainakin itse kallistun jälkimmäisen suuntaan.

Pidän kovasti tarinassa olevasta median ja yleisön suhtautumisesta julkkiksiin (eli Mickey ja Mallory) jotka eivät selvästikään ole sankareita, mutta heistä luodaan sellainen kuva ja tästä tulee mieleen kaikenmaailmaan salarakasoksetukset jotka vinkuvat lehdille kuinka joku esim. poliitikko on koettanut iskeä heitä ja koska he ääntelevät ensimmäisinä, niin heti annetaan ymmärtää juuri heidän olevan oikeassa ja sitten kaikki mitä se poliitikko asiaa kommentoi kuulostaa vain selittelyltä ja puolustelulta, silloinkin kun hän olisi oikeassa. Tai kun joku esiintyy hikisenä televisiossa niin hän on heti epäluotettavampi kuin se vieressä oleva meikattu ihminen, vaikka olettamuksien pohjalta voisi myös ymmärtää meikatulla olevan jotain "salattavaa" toisin kuin tällä toisella. Ja auta armias jos satut olemaan viihdekäsitteenä ruma.
Siispä kun vetävän coolin näköiset Mickey ja Mallory kulkevat tekemässä pahojaan ja puhuvat kuin trailertrashzengurut, niin heistä luodaan käsite joka tyydyttää asiaa ruudun toiselta puolelta tapahtumia seuraaviin ihmisiin ja kun Stone on koostanut tämän mediajulkkistarinansa muodossa joka hyppii taukoamatta joka suuntaan ja on kuin Lisa Simpsonin tekemä ikiliikkuja "it just keeps going faster", niin katsottavana on elokuva joka vielä tänäänkin on erinomainen kuvaus hektisestä elämästä jossa kaikki vaikuttaa kertakäyttöiseltä, rautaa on taottava kun se on kuuma, yrityksen on tehtävä heti avajaispäivästä voittoa taikka se lopetetaan ja jos se ei ole edessä heti niin sen on turha ilmaantua myöhemminkään. Keltainen lehdistö, twittershitit ja yhden hitin Robinit. Nyt tai ei koskaan.

Samasta poukkoilevasta kiireestä johtuen Syntyneet Tappajiksi vaikuttaa aika useinkin päämäärättömältä ja jos todellakin on ihminen jolla on se kultakalan 30 sekunnin muisti, eli juuri sellainen jollaiseksi tämä elokuvankin on tehty, niin sitä ei ironisesti kenties jaksa edes seurata. NBK olettaa katsojalla olevan kärsivällisyyttä seurata speed raceria ja jos näin on, niin kyllä se sitten toimii.

Harrelson ja Lewis on erinomaisesti yhteen sopiva pari ja he ovat samanaikaisesti suloisia että vaarallisia, joten he pystyvät tuomaan roolihahmoihinsa tarvittavaa uskottavuutta.
Samoin muutkin elokuvan näyttelijät ovat enimmäkseen oikeassa elokuvassa oikeissa rooleissa, mikä on erikoista etenkin yleensä aika stoalaisen Tommy Lee Jonesin Pee Wee Hermanmaista esiintymistä katsoessa, mutta niin vain Tommy Lee Joneskin vaikuttaa rooliinsa sopivalta.
Ainoa näyttelijä josta en oikeasti pidä tässä elokuvassa on Lewisin isää esittävä Rodney Dangerfield, mutta toisaalta hänen hahmonsa kuuluukin olla täysi mulkero, joten sellainen hän on. En muutoinkaan ole koskaan järin pitänyt Dangerfieldista, joten se saattaa tässäkin tapauksessa vaikuttaa mielipiteeseeni.

Suosikkini elokuvan kohtauksista on se kun vankilassa syttyy mellakka ja ahdinkoon joutunut Tommy Lee Jones koettaa pitää vankeja kurissa jollain pippurisuihkeella.

Syntyneet Tappajiksi on elokuva josta tulee sama fiilis kuin siitä kun useampi ihminen pyytää samanaikaisesti apua ja joudut toteamaan "odottakaa nyt hetki, en minä joka paikkaan repeä."
Ja kuka muka ei halunnut tämän elokuvan jälkeen aurinkolaseja joissa on pyöreät punaiset linssit.

Tähdet: ****
Syntyneet Tappajiksi

Tarantino-elokuvia katsellessa tulee huomanneeksi elokuvien välillä olevia yhtäläisyyksiä varsinkin henkilöiden nimien kautta. Osa hahmoista on tunnetusti toistensa sukulaisia, mutta heidänkin joiden kohdalla ei suoranaista verisidettä mainita voi olla ainakin huomaavinaan sukulaisuutta. Joten voisinkin tässä vaiheessa mainita joitakin merkille pistämiäni tuollaisia mahdollisia yhtäläisyyksiä, joista osa on erinäisissä yhteyksissä suoraan todettujakin ja osan heitän suoraan päästäni.
Jos jollakin tulee mieleen vastalauseita, taikka lisäyksiä niin kuten Leftfieldin ja John Lydonin kappaleessa todetaan, open up.

Reservoir Dogsin Vic Vega ja Pulp Fictionin Vincent Vega ovat veljeksiä, kuten myös ovat Kill Billien Bill ja Budd.
Kunniattomien Paskiaisten Donny Donowitz on ymmärtääkseni True Romancen Lee Donowitzin isä.
Reservoir Dogsissa mainitaan Mr. Whiten entisen ryöstäjäkollegan olevan nimeltään Alabama ja vaikka kyse lienee vain sattumasta nimien suhteen, niin sitä voisi tavallaan kuvitella True Romancen Alabaman olevan sama hahmo ja kyseisen elokuvan olevan ajallisesti ennen Reservoir Dogsia tapahtuva.
Syntyneet Tappajiksi-leffassa on kyttä nimeltä Jack Scagnetti ja Reservoir Dogsissa kerrotaan Mr. Blonden, eli Vic Vegan ehdonalaisvalvojan olevan nimeltään Seymour Scagnetti, joten voisivatko he olla sukua toisilleen? Samoin Reservoir Dogsissa korvansa menettävä kyttä on nimeltään Marvin Nash, kun taas NBK:ssa mainitaan yhden Mickeyn ja Malloryn uhreista olleen poliisi nimeltä Gerald Nash.
Ja vaikka se ei olekaan Tarantinon keksimä juttu, niin mainittakoon että Jackie Brownin Ray Nicolette on sama mies kuin Out of Sightin Ray Nicolette ja hauskasti molemmissa elokuvissa roolia esittää Michael Keaton joka puolestaan on syntyjään Michael Douglas.

Hauskaa on myös se kuinka paljon samat näyttelijät esiintyvät Tarantino-elokuvissa, oli ohjaajana sitten kuka tahansa. Chris Penn on Reservoir Dogsissa ja True Romancessa, Christopher Walken on Pulp Fictionissa ja True Romancessa, Tom Sizemore on True Romancessa ja NBK:ssa, Uma Thurman on Kill Billeissa ja Pulp Fictionissa, Michael Madsen on Kill Billeissa ja Reservoir Dogsissa, Harvey Keitel on Reservoir Dogsissa ja Pulp Fictionissa, Steve Buscemi on Reservoir Dogsissa ja Pulp Fictionissa, Bruce Willis on Pulp Fictionissa ja Neljässä Huoneessa, Tim Roth on Reservoir Dogsissa, Pulp Fictionissa ja Neljässä Huoneessa, Samuel L. Jackson on Pulp Fictionissa, True Romancessa ja Jackie Brownissa ja jopa Steven Wright ja Kirk Baltz ovat Reservoir Dogsissa ja NBK:ssa, vaikka jälkimmäistä en NBK:ssa meinannut huomatakaan ja edellinen oli Dogsissa vain äänenä. Eivätkä ne varmasti tuohon lopu.

Olivat nuo tai monet muut yhtäläisyydet sattumia, tarkoituksellisia, taikka vain omaa kuvitelmaa, niin Tarantinon tietäen keskimmäinen kuulostaa todennäköisimmältä. Hauska niitä on ainakin pohtia.

1 kommentti:

corum81 kirjoitti...

En ole tullutkaan ajatelleeksi tuota sukulaissuhde yhteyttä. Mielenkiintoista! Pitänee tehdä itsekin piakkoin Tarantino kierros.