tiistai 19. kesäkuuta 2012

Voittaako Atomimiehen aurinkoenergia Krypton-planeetan superenergian?

Yleensä elokuvien sarjakuvaversiot pyrkivät piirrostyyliensä osalta noudattelemaan edes jotenkuten elokuvan ulkonäköä ja vähintään niiden kansikuvat muistuttavat mahdollisimman paljon alkuperäänsä, mutta onneksi on aina jonkinlaisia vastarannankiiskejä. Niin Teräsmies ja Uhka Auringosta-, Transformers-, kuin sekä Masters of the Universe-elokuvien sarjakuvaversiot ovat piirretty normaalien sarjakuvatyyliensä tavoin ja jos kannessa ei olisi mainintaa niiden olevan elokuvinakin, tai jos ei ole nähnyt tuota elokuvaa, niin nämä olisivat vain normaaleja numeroita muiden joukossa. Etenkään Masters of the Universen sarjakuvaversiosta ei löydä tarinaa lukuunottamatta mitään muuta yhteistä elokuvan kanssa, sillä tuossa sarjakuvassa kaikki on piirretty leluista, animaatiosta ja sarjakuvasta tuttuun tyyliin, eikä Dolph Lundgrenin mukaan.



Niin ja pitäähän tässä mainita James O'Barrin The Crow, ei siksi että se olisi sama asia kuin ylläolevat sen ollessa kuitenkin ensin sarjakuva ja vasta sitten elokuva, vaan koska se näyttää makeelta.
Säilytän sitä yleensä muoveissa ja halutessani lukea sen, lainaan sen kirjastosta sitä varten.

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Puhuukos tuo Atomies tuossa sarjakuvassakin Gene Hackmanin äänellä?

...noir kirjoitti...

Ei mutta se on kirjoitettu Hackmanin käsialalla

Tuoppi kirjoitti...

Sitten se on ihan ookoo, jos näin on....