perjantai 13. heinäkuuta 2012

Barbie & Rocky-tähdet (Barbie & The Rockstars / Barbie and the Rockers: Out of This World, 1987)

Tiedostan hyvin, etten ole Barbien kohdeyleisöä, mutta miten minä olisin voinut sivuuttaa Barbie & The Rockstars-kasetin jonka suomennos kertoo sen olevan Barbie & Rocky-tähdet. Kyllä, Rocky!

Barbie johtaa yllättävän paljon Katrina & The Wavesilta kuulostavaa pehmopopyhtyettä, joka tottakai on maailman menestynein ja voittaa suurinpiirtein joka minuutti jonkin palkinnon ja siksi Barbielle itsellekiin tyrkytetään taukoamatta jotain Nobeleita ja arvonimiä. Tottakai Barbien yhtyeessä on mukana Ken ja muutama muu onttosilmäinen mallinukke, mutta koska näiden hahmojen tehtävänä on vain hymyillä taustalla ja ajoittain mainita kuinka ihana Barbie on. Joten so far so Stepford Wives.
Koska Barbie on valloittanut kaikki maailman nurkat ja on täten on suurempi kuin Jeesus, John Lennnon ja Mikki Hiiri yhteensä, on vain yksi järkevä urasiirto edessä. Avaruuden valloitus! Sillä jos se kelpasi Leprechaunille, niin miksei myös Barbielle.
Siispä Barbie yhtyeineen päättää aloittaa ankaran koulutuksen avaruusretkeä varten ja näköjään sentrifugissa pyörimisen ohella astronauttikoulutukseen kuuluvat shoppailu ja meikkaaminen (miksi päässäni alkoi soimaan Masters of Realityn kappale Third man on the moon?) Pian Barbie kumppaneineen lähteekin avaruuteen pinkillä raketillaan ja he aloittavat keikan Maan kiertoradalla olevalla avaruusasemalla. Joskaan en oikein ymmärrä, että jos Barbie kerran vinkui ettei Maapallolla ole enää ylenemismahdollisuuksia hänelle ja täten on aika valloittaa muut käymättömän korpimaan planeetat, niin miksi keikka esitetään Maapallolle ja on suunnattu ihmisille xenomorphien sijaan?
Kotiinpaluu ei onnistu suunnitelmien mukaisesti, sillä Barbie hengettömine taustabändeineen ajautuu,,, öö,,, Philadephia Experimentiin? Ja täten he päätyvät ajassa taaksepäin 50-luvulle saakka, jossa he sitten aloittavat shoppailun ja valloittavat Maan uudemman kerran, vain palatakseen ajassa oikeaan hetkeen ja kertomaan kuinka ihanaa kaikki on. "Don't ask me, i'm just a girl."

Kuten mainitsin niin tiedän tämän tapauksen kohdeyleisön olevan jossain muualla kuin minussa, mutta jos ajattelisin sellaista liikaa niin eihän tässäkään blogissa olisi kirjoituksia kuin jostain Bruce Campbell-elokuvista.
Barbie on kulttuuri-ikoni ja kyllä, jopa hyväkin esikuva, mutta tämä animaatioelokuva saa melkein kallistumaan Bratzien puoleen, sillä niin sieluttomasta tapauksesta on kyse.

Animaatio on puolivillaista jossa suurimmaksi osaksi on tuntunut riittävän liikkeen kuvaamiseen se, että väriä vaihdellaan ja kuvaa kallistetaan. Siispä vaikka piirrostyyli on ihan kelvollista kasarijenkkipiirrettyä, niin elävyyttä ja liikettä  tässä on kuin tavallisessa sormin käännettävässä paperisessa sarjakuvassa. Jos sitäkään.
Piirrostyyliä ajatellen minusta on puistattavaa kuinka ilmeettömiksi ja kuollutsilmäisiksi hahmot on tehty. Aivan kuin katsoisi jotain Village of the Damnedia. "What demonic force lurks behind those eyes?" Teletapit ja Kattolaiset näyttävät normaaleilta näiden living dead dollsien rinnalla.

Vaikka tarinassa on mukana hauska aikamatkustusidea, niin silti koko elokuva koostuu vain siitä, että Barbie poseeraa erilaisissa vaatteissa ja joko hän, joku bändin jäsenistä, tai vaihtoehtoisesti joku median edustaja jankkaa kuinka ihana ja menestynyt Barbie on. SE MENI JAKELUUN JO ENSIMMÄISEN 30 KERRAN AIKANA!

Kaiken kaikkiaan Barbie & Rocky-tähdet vaikuttaa tuotokselta jonka tekijät eivät ole yksinkertaisesti välittäneet aiheestaan. Heille on riittänyt se, että koska kyseessä on Barbie, niin yhtä hyvin kasetilla voisi olla tunnin tai päälle pitkä stillkuva ja silti se myisi tarpeeksi, koska kyseeessä on Barbie. Tovin sellainen saattaa toimiakin, mutta heti kun savuverho laskeutuu, niin ymmärtää tulleensa huijatuksi.
Pintaa vailla sisältöä. Mutta se edellyttäisi, että edes se pinta olisi taidokkaasti tehty. Nyt tässä ei ole oikein kumpaakaan. Siispä lopulta ainoat viihdyttävät asiat tässä tuotoksessa ovat sen suomennettu nimi ja hahmojen zombiemaisuus.

Tähdet: ~
Barbie & Rocky-tähdet

7 kommenttia:

KimSjopi kirjoitti...

Meillä taitaa olla, tai ainakin on ollut, tämä kyseinen kasetti joskus kellarissa, kun vanhemmat siskot ovat silloin 80 -luvulla katselleet kyseistä sarjaa. Hauskaa, sillä itse en ole katsonut tätä, vaikka olenkin katsonut kaikkia muita tytöille suunnattuja animaatioelokuvia.

horrendous kirjoitti...

Tämähän vaikuttaa juuri sellaiselta, mitä tuli katseltua 80-luvun lopussa, mutta en kyllä muista tätä nimenomaista leffaa. Ehkä se oli tuo Rocky mikä ei houkutellut...

Muistikuvani tuolloisista Barbie-sarjakuvistakin on muuten juurikin se, että vaikka niissä oli joku muukin jännittävä juoni, niin olennaista oli kuitenkin vain se, miten täydellinen ja kaunis Barbie oli!

...noir kirjoitti...

Kim S ja Rocky Horrendous:
osittainhan tämkin saattaa tuntua tutulta siksi, että näitä Omaxin kasetteja oli aikoinaan hyvinkin näkyvästi esillä ja kyseinen firma julkaisi paljon sellaisia animaatioita jotka olivat hyvin houkuttelevia, eli jollaisia kinusi vanhempia ostamaan. Ja kyllähän Omaxin kansimalli logoineen jäi heti ainakin minun mieleeni.

Sisarellani oli muinoin Barbie-sarjakuvia ja osa niistä oli aika hauskoja, koska ne olivat niitä valokuvilla tehtyjä.

Mutta muistaako joku joskus 90-luvulla (aika varmasti 91 - 93) julkaistua Kata-lehteä, joka oli kuin osoitus siitä, että pikkutytöille oli olemassa ns. realistisemman oloisia naismalleja tarjolla.
Ja se oli hyvin piirretty.

horrendous kirjoitti...

Tuo kansimalli on tosiaan tuttu, hyllystäni löytyi ainakin My Little Pony -leffoja juuri näinä Omaxin kasetteina.

Kata-lehteä en kyllä saa mieleeni ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs Helsinkiä?

Ruotsinkielinen puhe ja kotimainen teksti?! Kuulostaa ihme touhulta.

...noir kirjoitti...

Minulla oli muinoin Hakki-koira-kasetti jossa oli sekä suomenkielinen tekstitys, siitä vahvasti eroava suomenkielinen dubbaus että myöskin alkuperäinen englanninkielinen ääniraita taustalla. Se oli aikamoista sotkua.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkulikkana tämä elokuva oli suosikki, vaan liekö nyt, jaksaisinko edes nostalgiasyistä katsella tätä uudestaan...