keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Blade: Trinity (2004)

Sitten vuoroon toistaiseksi ja mahdollisesti lopullisesti viimeinen Blade-elokuva. Tai ainakin todennäköisesti viimeinen jonka tekijäkaartista löytyvät Wesley Snipes ja kaksi edellistä osaa kirjoittanut ja tämän ohjannut David S. Goyer

Tosi tuhmat (yksi jopa näyttää keskisormea auringolle. Vau!) vampyyrit menevät ja kaivavat jonkun luolatemppelin alta esiin Draculan (Dominic Purcell), joka tässä vaiheessa näyttää Willowin pahikselta, sitten joltain Scandinavian Hunksilta ja lopulta joltain Speciesin ökkömönkiäiseltä. 
Itse asiassa tuo ensimmäinen vain väläykseltä näkyvä haarniskapukuinen Dracula on ihan hieno. Ja sitten tuhmat vampyyrit johtajanaan Parker Poseyn esittämä vikisijä Danica vinkuvat Draculaa,,, tai anteeksi,,, siis Drakea (ihan oikeasti) johtamaan heitä, mutta Drakella on diskofiiveri ja jostain syystä hän haluaa kokea lauantai-illan huumaa. Öö, okei.
Muualla Blade (Wesley Snipes) joutuu mediassa huonoon valoon, sillä ilmeisesti aikaisempi nahkatakkinen yrmeä miekkamies tappamassa saatanasti porukkaa-imago oli positiivista julkisuutta ja taas Whistler (Kris Kristoffersson) kuolee. Onneksi Whistlerilla on tytär (kuuluisan taulun esittämä äiti ei ole kuvioissa) ja tämä tytär Abigail (Jessica Biel) omien teini-ikäisten mutanttininjakilpikonniensa avulla päättää auttaa Bladea tappamaan vampyyreja. Mikä tuskin lienee vaikeaa, koska suurin osa elokuvassa nähtävistä vampyyreista tuntuu olevan Beavisin ja Buttheadin sisaruksia.
No, sitten tapetaan Dracula jollain verensyöjäpunkkibakteerilla, että mitäpä tässä muuta enää hönkimään.

Sen verran näyttävästi on uutisoitu tämän elokuvan teko-ongelmista, sen jälkeen syntyneistä oikeusjutuista ja yleisestä pahasta verestä jota roiskui Snipesin ja Goyerin välillä, lyöden samalla jarruja pohjaan Marvelin puolella, että alussa mainitsemani viimeinen Blade-päätelmäni ei ole kovinkaan kaukaa haettua.

Legendan mukaan Snipesista alkoi tuntumaan elokuvaa tehdessä, että Goyer pyrki työntämään häntä sivuun syrjäyttäkseen lopulta Bladen elokuvan päähahmona suosiakseen uusia, nuorempia hahmoja. On helppo uskoa miehen epäilysten olleen aiheellisia, sillä sen verran äännekkäästi Jessica Bielin ja Ryan Reynoldsin hahmoja tungetaan ruutuun ja kun Blade on hahmona vähäpuheinen ja toimintaosuuksia lukuunottamatta vähäeleinen, niin tuomalla vierelle kaksi puheliaampaa hahmoja (joista etenkin Reynolds on raivostuttavuuteen saakka puliseva) jää luultu päähenkilö täysin pimentoon. Ja tokihan kansikuvakin jo paljastaa kyseessä olevan jonkinlainen Blade and his superfriends.
Kun lisäksi mukaan on laitettu paljon enemmän koomisia tilanteita, läpänheittoa ja pahikset ovat kuin The Darkness-yhtye, niin kimityksestä ei tule loppua. Oli päähenkilöksi suunniteltu sitten ketä tahansa, niin tässä muodossaan häntä on vaikea löytää kun tuntuu kaikkien tunkevan ovesta sisään samanaikaisesti. Joten ehkei Goyer niinkään koettanut varsinaisesti syrjäyttää Bladea, vaan otti suuremman suupalan kuin jaksoi niellä ja näin ollen ei oikeasti edes tiennyt mitä tehdä kaikilla niillä hahmoilla joita hänellä oli ja siksi hahmogalleria on oksettavan monikirjavan sekavaa ja heidän merkityksensä yhtä järkevää. Kun siihen vielä on laitettu mukaan selvä halu vedota aiempia elokuvia laajempaan yleisöön, on käynyt juuri toisin kuin Guillermo Del Toron kakkososassa, eli ne särmät katosivat ja tilalle jäi pehmustettu huone.

Blade: Trinityn osoittautuessa rahallisessa menestyksessään ainoastaan kädenlämpöiseksi (budjetti 65 miljoonaa, kotimaan tuotto 52 miljoonaa), alkoivat syyttelevät sormet nousta ja Snipes jonka ura lähti suoraan videolle-luisuun herätti oikeusjutut Goyeria ja tuottajia vastaan, väittäen että keinoilla minimoida Blade-hahmoa ja siten Snipesin osallisuutta saivat he syyn leikata miehen palkkiota ja pitää hänet poissa elokuvaan liittyvstä päätöksistä, liittyen esimerkiksi näyttelijävalintoihin. Oli kyseessä sitten syntipukin etsintä (joskin Kristoffersson jakoi Snipesin kannan), taikka egoismi, niin vaikka kirjoittajana Goyerin kykyjä ei ehkä voikaan sivuuttaa (Jumperista ja Ghost Riderista huolimatta), ei hän ohjaajana ole aivan yhtä vakuuttava ja kun muut ohjaustyöt koostuvat elokuvista kuten Unborn niin on hyvin epätodennäköistä että Goyerin ja Snipesin keskinäiset kiistat olisivat olleet ainoa Blade: Trinitya huonontanut seikka, sillä varmasti se olisi ollut muutoinkin surkea. Mutta lopputuloksen valmistuttua ja sitä verrattaessa aiempiin osiin oli helposti pääteltävisssä, että joku mokasi ja joku vetäisi herneen nenään kuten jälkimmäiseen liittyen Snipes tekikin. Oli Snipesin syytteet perusteltuja tai eivät, ymmärrettävää ainakin oli ettei hänkään halunnut yksin kantaa tätä häpeäpaalua niskassaan.

Parker Poseyn lasia särkevä vinkuna, Ryan Reynoldsin räpätätiesiintyminen ja Dominic Purcellin tyypillinen puunaamaisuus, että siinä ne tämän elokuvan näyttelemisen kirkkaimmat helmet.

Keskittymisen puute, paniikinomainen tunnelma, sekavat hahmot, huonot vitsit, tylsä juoni, gaysirkustirehtööriltä näyttävä Dracula ja ihan silkka nyhveröinti aiheuttavat sen, että kun joku kehuu Blade: Trinitya, on oletettavaa että hän puhuu jostakin muusta elokuvasta.

Suomentaja ansaitsee toruja siitä, että oli kääntänyt Carebearsin Teletapeiksi. Jos joku ei tunne Halinalleja, niin opetelkoon tuntemaan.

Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin.
Hmm,,,
no se rihkamakaupan goottityttö (tai no, hänellä on Motörhead-paita, että niin) on kaunis.
Ja kyllä minä kieltämättä pidin siitä ideasta, että Dracula oli ollut poissa kuviosta vain siksi, että oli oma-alotteisesti nukkumassa.

Ja jatkoa tuli sentään lyhytikäisen tv-sarjan myötä, josta riittää maininta että Bladea esitti heppu nimeltä Sticky Fingaz. Öö, okei.

Tähdet: *
Blade: Trinity

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Sentään kuitenkin Drake eikä esim. loppuun kulutettu ja ääliömäisen hölmö Alucard...

Reynoldsiin meni tosiaan tämän leffan aikana hermot useampaan kertaan. Tässä, jos missä leffassa hänen suunsa olisi pitänyt muurata umpeen, eikä siinä toisessa pätkässä, jossa niin loppupuolella tapahtuikin....

Carebears = Teletapit. Justaansa joo...

Huhujen mukaan Snipes olisi kovasti kiinnostunut tekemään vielä neljännen Bladen. Toisaalta ihan ymmärrettävää. Vankilassa ollut kaveri kun tarttis töitä ja sitä kautta hynääkin. Tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan tämä Daywalkerin neljäs tuleminen....

...noir kirjoitti...

Taisin joskus kommentoidakin sitä, että Snipes tarvitsisi ja ansaitsisi jonkin uuden Blade-leffan, tai Expendables-vierailun päästäkseen takaisin pinnalle ja toivottavasti näin tapahtuukin. Vaikka tosin epäilen, ettei Marvel ehkä ensimmäisenä Snipesia harkitse, vaan etsivät jonkun nuoremman ja halvemman nousevan staran rooliin. Tosin on mahdollista, että tehtäisiin jokin sukupolvenvaihdos-elokuva jossa vanha Blade (eli Snipes) siirtäisi jatkon pojalleen Blade juniorille (varmaan joku Wayansin sukuun kuuluva).