torstai 15. marraskuuta 2012

Riitasointu (Prelude to a Kiss, 1992)

Peter (Alec Baldwin) ja Rita (Meg Ryan) tapaavat yhteisen ystävän järjestämissä juhlissa. Peter on se lähes silmälasipäinen kirjatoukka, kun Rita puolestaan on melkein vallaton villihiuksinen luonnonlapsi. Okei, elokuva varmaan loppuu tähän, sillä eihän näin erilaiset ihmiset voi koskaan rakastua toisiinsa ja elää elämiään onnellisina loppuihinsa saakka. The end.
.
..
...
Oho, miten saatoin ollakaan väärässä.
Häiden aikana Rita tapaa Juliuksen (Sydney Walker), tuntemattoman vanhemman herran jonka roolinimenä muuten on Old Man, eikä Julius joka elokuvassa mainitaan useampaankin otteeseen ja tottakai hänen ja Ritan sielut vaihtavat paikkojaan. Sitten puserretaan esiin muutama humoristiseksi tarkoitettu kohtaus jossa Julius elää uutta nuoruuttaan Ritassa, ilmiö joka muille piirtyy vain luonteenmuutoksena ja täten koettelee tuoreen avioparin rakkautta. Kuitenkin jostain syystä heti ensimetreillä, ilman mitään todisteita Peter olettaa jonkin vieraan voiman, eli tässä tapauksessa toisen ihmisen sielun vallanneen Ritan, sen sijaan että ajattelisi luonteenmuutoksen johtuvan jostain maanläheisemmästä. Siispä Peter etsii Juliuksen - jonka sisällä on siis Ritan tietoisuus - käsiinsä ja yhdessä he pyrkivät palauttamaan kaiken ennalleen. No, kunhan toivoo tarpeeksi painokkaasti, niin kaikki selviää.

Alec Baldwin on komea, Meg Ryan suloinen ja sivuosissa on erinomaisia näyttelijöitä (Stanley Tucci, Ned Beatty, Kathy Bates) joiden roolihahmojen nahkoihin olisi tosin voinut kuvitella ketkä tahansa Jane ja Joe Doet, ja kaikenkaikkiaan kyseessä on siitä yliluonnollisesta jiposta huolimatta tutunoloinen, tasapainoinen, joskin kulunut romanttinen draama, jollaisista etenkin Ryanilla on tunnettuja kokemuksia.
Tarina on siis siitä yliluonnollisesta käänteestä huolimatta tavanomainen, sillä nyt vain se sielun vaihtuminen on sama kuin sairaus, pettäminen, tai jokin muu mutka tiessä jonka jälkeen voidaan todeta rakkauden olevan entistä vahvempi. Eli käytännössä itse yliluonnollisuudella ei ole merkitystä, eikä sitä siten käsitelläkään, vaan sillä vain selitetään miksi Rita käyttäytyy erilailla, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla se tavallinen olemme niin erilaisia-idea jolla jo hahmojen esittelylläkin viitattiin.
Tosin jos hieman pinnistelee, niin sieltä joukosta voi löytää parikin mainiota juttua. Elokuvassa annetaan ymmärtää, että sielun mukana siirtyy tietoisuus. Eli muutoksen jälkeen Julius oli täysin oma itsensä mutta naisen ruumiissa ja toisinpäin. Silloin voimme olettaa Juliuksen olleen homoseksuaali, sillä sen verran innokkaasti hän kismailee ja painii Peterin kanssa, eikä mukaan laitettu sitä tavanomaista mies-naisen-ruumiissa-jippoa jossa "nainen" välttelee miehen kosketusta. Sinänsä sillä seksuaalisuudella ei ole väliä, mutta ylianalysoimalla juuri sen merkityksettömyyden käsittely voi olla jopa melkein tärkeää. Joten ehkä tässä onkin jotain syvällisempää yritystä mukana, vaikka tuosta ideasta ei puhutakaan, vaan se tavallaan sivuutetaan ja edes Peter ei ajattele olleensa miehen kanssa sängyssä, vaikka onkin se joka heti olettaa Juliuksen ottaneen Ritan ruumiin itselleen.

Siispä ei aivan hullumpi elokuva, sisältää jopa pari mainioita nokkelasti kirjoitettua kohtausta, mutta massasta erottuakseen tämä tarvitsee muutakin kuin sielujen sympatiaa ja parin joiden kemiat eivät oikein tunnu osuvan yksiin.

Tähdet: **
Riitasointu

Ei kommentteja: