ÄKSYT VANHAT HERRAT (Grumpy Old Men, 1993)
Ikämiesnaapurukset John (Jack Lemmon) ja Max (Walter Matthau) ovat olleet tukkanuottasilla aina vuodesta 1938 saakka, joten arki kuluukin heiltä toisilleen naljaillessa, mulla on isompi kuin sulla-uhoamisissa (tai tässä tapauksessa sairauksien vertailussa) ja jekkujen tekemisissä toisilleen. Toki huomaamme samantien, että Johnin ja Maxin välillä on veljesrakkautta.
Sitten eräänä päivänä naapurustoon muuttaa vapaamielinen taiteilijasielu Ariel (Ann-Margret), johon luonnollisesti molemmat äksyt herrat iskevät silmänsä.
Ja jos välissä oleva nainen ei kasvata tarpeeksi kiistakumppaneiden välisiä liekkejä, niin toisenlaiset roihut alkavat palamaan kun Maxin poika Jacob (Kevin Pollak) ja Johnin tytär Melanie (Daryl Hannah) alkavat lähentymään toisiaan. Tosin tätä lapsien kautta tappelemista ei käytetä elokuvassa laisinkaan, joten samapa tuo.
Sivussa puidaan ystäväpiirin harventumista, ikäongelmia ja veroviraston kanssa kinastelua, kunnes ilmiselvä lopputulos koittaa.
Matthau ja Lemmon olivat sellainen duo, että heidän elokuviaan katsellessaan tuntui aina että on aivan sama mitä ympärillä tapahtuu, kunhan heidät pistää yhteen niin elokuva on vähintäänkin hauska. Näin on tälläkin kertaa ja onkin huvittavaa, että vaikka Ann-Margret tekee ihan kelvollista työtä ja hänen hahmonsa on olevinaan se paikkakunnan erikoisuus, niin hänenkin rooliinsa oltaisiin yhtä hyvin voitu asetella kenet tahansa, sillä eniten kipinöitä lentelee Matthaun ja Lemmonin välillä. Joten tästä elokuvasta pitää ehdottomasti eniten nimenomaan äksyjen vanhojen herrojen vuoksi ja muut osaset ovat vain lautasen sivuille ripoteltuja koristeita. Mikä ei nyt tarkoita, ettäkö muut näyttelelijät suorittaisivat roolinsa puolivillaisesti, sillä erityisesti Lemmonin hahmon isää esittävä Burgress Meredith on kaikessa viriiliydessään aivan erinomainen.
Tarinallisesti tämä ei ole mikään kovin erikoinen elokuva, mutta sillä ei hirveästi väliä ole, koska henkilökemioihin kiinnittää muutoinkin enemmän huomiota kuin juonellisiin saavutuksiin. Joskin Aku Ankka/Teppo Tulppu-sarjan naapurisotaa olisi kenties kannattanut nostaa asteella parilla, sillä juuri Matthaun ja Lemmonin hahmojen kinastelut ovat elokuvan hauskinta osaa ja koska naisesta taistelu on laimeaa ja sen lopputulos on liian selvää heti alusta alkaen, niin siinä ainakin oltaisiin ihan mielellään voitu monimutkaistaa kerrontaa.
ÄKSYMMÄT VANHAT HERRAT (Grumpier Old Men, 1995)
Koska Äksyt Vanhat Herrat oli menestys, niin tokihan jatkoa seurasi Äksymmät Vanhat Herrat muodossa, jossa mukavasta nimimuunnoksesta huolimatta ei äksyillä enempää kuin aiemminkaan.
John (Jack Lemmon) ja Ariel (Ann-Margret) ovat naimisissa, Max (Walter Matthau) ei, mutta miesten lapset Melanie (Daryl Hannah) ja Jacob (Kevin Pollak) ovat menossa naimisiin.
Edelliselokuvan talvi on vaihtunut kesään, vai onko se alkusyksyä? sillä osa elokuvan miljööstä on silkkaa ruskaa, kun osa loistaa kirkkaanvihreänä. Samapa tuo, sillä John ja Max jatkavat tuttua kinasteluaan, ja heistä jälkimmäinen alkaa muiden pariutuessa tuntemaan oloaan yksinäiseksi. Missä ongelma, siellä ratkaisu, kun paikkakunnalle muuttaa vapaamielinen taiteilijasielu Maria (Sophia Loren) ja nyt on Maxille oma nainen varattuna. Sivussa puidaan uusioperheen ongelmia, kalastamista ja lopetus on odotetunlainen onnellisuuden ylistys.
Äksymmät Vanhat Herrat on sellainen tyypillinen jatko-osa jossa ei koeteta oikeastaan muuttaa yhtikäs mitään, mitä nyt kaikkea laitetaan hieman enemmän mukaan (vrt. Die Hard 2, Bad Boys 2, etc.). Joten silmiinpistävin ero edelliseen osaan (vuodenajan ohella) onkin vain siinä, että henkilöitä on enemmän mukana ja aiemmasta osasta tutut näyttelijät (Pollak ja Hannah) saavat hieman enemmän repliikkejä esitettäväkseen, mutta käytännössä elokuva on kuin hieman laajennettu versio ykkösosasta, melkein jonkinlainen lisäminuutteja saanut director's cut. Uudet hahmot eivät tuo mitään uutta mukanaan, sillä Sophia Lorenin esittämä Maria on punaisia hiuksiaan myöten oikeastaan vain toinen Ann-Margretin esittämä Ariel, mitä nyt on Italialaisena ns. eksoottisempi versio.
Näyttelijät ovat edelleen hyviä ja jälleen hauskimmat osuudet koostuvat Matthaun ja Lemmonin yhteisistä kohtauksista, vaikka tällä kertaa niiden tehoa lieventääkin muiden saama huomio. Romanttisen Max/Maria-juonen sijaan kiinnostavampaa elokuvassa on Maxin ja Johnin yhteinen päämäärä ja kilpailu pyydystää (huonosti animoitu) jättiläismonni ja siitä oltaisiin voitu tehdä oma elokuvansa.
Kuitenkin Äksymmät Vanhat Herrat on edelleen tarpeeksi hauska ja sydäntä lämmittävä elokuva, ettei sille osaa suuttuakaan, saati että sellaiselle tunneilmiölle olisi tarvettakaan. Se on turvallinen jatko-osa, ei ihmeempää.
Tähdet: ***
Äksyt Vanhat Herrat
Äksymmät Vanhat Herrat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti