keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Firetrap (2001)

Huippuvaras Max (Dean Cain) vääntelehtii, hyppii ja kiemurtelee hälytinlasereiden ohitse ja tekee kaikkea muitakin sellaisia Ansa Viritetty-temppuja, että Sean Connerykin olisi iloinen.  Tottakai FBI epäilee tuoreimmasta huipputason keikasta juuri Maxia ja mikäpä ettei, sillä hurjapäinen varas ei pahemmin naamaansa viranomaisilta piilottele. Joten toki hän suostuu lähes mukisematta uuteen keikkaan, josta voi tienata sen verran muhkeat rahat, että sivullinen voisi luulla plastiikkakirurgialla olleen asian kanssa tekemistä. Siispä Max lähtee kiipeilemään Nakatomi Plaza-kopiolle varastamaan uutuuttaan kiiltelevää mikrosirua, kun samanaikaisesti samaisessa rakennuksessa harrastetaan muitakin varkauksia ja eräs tälläiseen liittyvä henkilö aiheuttaa paikalle tulipalovaaran. Tämän pyromaanin henkilöllisyyden arvuuttelu luokin sitten elokuvaan pientä mysteeriä, joka tosin selvitetään poimu kuuden nopeudella.
Kun koko rakennus roihuaa, päätyy poliisiksi naamioitunut Max puolittain vastentahtoiseksi sankariksi, hänen alkaessaan pitämään varastamista vähemmän tärkeänä kuin ihmishenkien pelastamista. Luonnollisesti sekalaisessa ihmisjoukossa on mukana heitäkin jotka eivät halua pelastua, vaan itsepäisesti päättävät työntää henkensä varmaan kuolemaan ja sehän se vasta hauskaa onkin. 

Firetrap on tavanomaista B-toimintaa (tai tarkemmin katastrofielokuvaa) siltä puolelta siltaa jossa B ei tarkoita ilmeettömiä lihaskasoja ja silikoonattuja rintoja, vaan Speedmäisyytta jossa ajoittaisten herkkien pianoballadien siivittämänä ainakin pyritään inhimillisyyteen ja henkilöihin joiden kohtaloista olisi tarkoitus välittää. Toiminta on ihan kelvollisen värikästä tulipalloräjähtelyä ja näyttelijät pitävät jonkinlaista huumorintajua yllä (Cainin Teräsmiehestäkin tuttu lempeä hymy on usein kuvasssa esiintyvä ilmiö) ja dialogissakin on jopa muutama suht' nokkela lausahdus takaa-ajokyvyn vertaamisesta Steve McQueeniin ja Kung Fu-televisiosarjan oppien muisteluun. Eli vaikka Firetrap ei missään nimessä pumpuli-iskua kovempaa vaikutusta saakaan aikaiseksi, on se kaikessa hyväntuulisuudessaan ihan miellyttää ajantappoa, jota katsoessaan voi vaikkapa kiusata vieressä nukkuvaa kissaa (kissattomat voivat kiusata itseään).

Sivuosista voi bongailla tv-sarjoista tuttuja näyttelijöitä (mm. Seinfeldista, Nannysta, Stargatesta ja/tai X-Filesista  tutut John O'Hurley, Harry Van Gorkum, Vanessa Angel ja Steven Williams), sekä miettiä oliko Lori Pettylla todellisuudessa koskaan mitään oikeita mahdollisuuksia A-tähteyteen.
Hauskin tosin lienee huomio, että varkauskohteena olevan yrityksen johtajaa esittävä Jim Storm on kuin David Hasselhoffin kadonnut veli. Ainakin jos sopivasti silmiään siristää.

Tähdet: **
Firetrap

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

The Heat is On. Taglinen kanteen lätkäissyt persoona lienee kuunnelut liiaksikin asti Glenn Freyn samannimistä kipaletta....

...noir kirjoitti...

Hah! Kyseinen kappale alkoi soimaan päässäni kun kantta ensimmäistä kertaa vilkaisin