Superagentit Donna (Dona Speir) ja Nicole (Roberta Vasquez) kuluttavat aikaansa keimaillen hidastetusti keinotekoisen vesiputouksen kostuttamina, kunnes tulee aika ryhtyä puolipukeiseen ammuskelutoimintaan.
Toisaalla ilkeä rikollinen Kane (Geoffrey Moore) nautiskelee ylellisestä elämästään ja muualla ilkeä ammattitappaja Blu Steele aka Black Widow (Julie Strain) nautiskelee paljastavasti auringonlaskusta. Blu Steele? Vau!
Steele koettaa tappaa Kanen, koska Kanen yhteistyökumppanit olivat kiukustuneet hänen menetettyään releen jonka avulla saattoi vallata maailman (katso Hard Hunted). Tietenkin Kane palkkaa Steelen avukseen.
Kiinalainen miljonääri Chang (Aki Aleong) järjestää ökyjuhlat, joihin Donna, Nicole sekä heidän uhkeat ja lihaksikkaat kollegansa lähtevät hoitamaan turvallisuutta. Changilla kun on Venäläinen natsitimantti jonka hän haluaa palauttaa oikeille omistajilleen ja luonnollisesti Kane haluaa olla se oikea omistaja, jolloin apuun tarvitaan Blu Steele.
Koska Kanen suunnitelma toteutuu täydellisesti, ei hän tietenkään pakene paikalta, vaan odottaa kiinnijäämistään. Sillä aikaa näemme jotain satunnaisia ryöstäjiä, katselemme alastonamallikuvauksia ja seuraamme kuinka kaksi Kanen palkkaamaa idioottiapulaista toimii kaikkien koomisten sivuhahmosääntöjen mukaisesti. Jostain syystä tässä elokuvassa ollaan ihastuttu räjähdyksiä aiheuttaviin kauko-ohjattaviin leluihin, kuten autoihin, moottoripyöriin ja helikoptereihin.
Tottakai Blu Steele pettää Kanen ja kun Steelen kollegat valtaavat Kanen huvipurren, niin Steele ampuu yhden apulaisistaan joka tuli auttamaan häntä. Häh? Ilmenee, että natsitimantti onkin väärennös, joten Chang on huijannut kaikkia, mutta miksi? Huvin vuoksi kai. No, ainakin paljastuu, että Kane on saksalaista sukua ja hänen isänsä varasti sen timantin Venäläisiltä, jonka sitten Chang puolestaan varasti Kanen isältä ja tämä Kanen rikollinen ura on ollut vain keino päästä varastamaan timantti takaisin ja palauttamaan isän kunnia. Häh? Tätä seuraa Bond-elokuvien alkutekstejä laimeasti mukaileva musiikki- ja strippauskohtaus.
Kaikki pettävät toisensa ja elokuva loppuu sankareiden voittoon. Oikea timanttikin ehti jossain vaiheessa ilmeisesti teleportaation avustuksella siirtyä Donnan haltuun.
Like father, like son
Alkutekstien mukaan tämän elokuvan on kirjoittanut Andy Sidaris ja musiikista vastaa Richard Lyons, mutta takakannen mukaan edellisestä vastaa Andyn poika Drew ja jälkimmäisestä Ron Di Iulio. Toisaalta takakannen mukaan elokuvassa näyttelee eräskin Suzi Simpson, mutta eipä neitiä elokuvassa itsessään näy. Eli tekijätietoihin kohdistuu samanlainen huolellisuus kuin itse elokuvan sisältöön.
Lisäksi on loistavaa kuinka kannessa esiintyvät Dona Speir ja Julie Strain, ja vaikka Strain esittääkin näkyvää osaa elokuvassa, niin pistää hieman mietityttämään miksei Roberta Vasquez ole kannessa, ollessaan kuitenkin Speirin kanssa se toinen sankariagenteista (joskin hieman Hard Huntedia pienemmässä osassa).
Salaisia agentteja, niukkaa vaatetusta, vailla vaatetusta, lihaksikkaita miehiä, lihaksikkaita leukoja, ammuskelua siihen malliin että lehmät kaatuvat laitumelle ja seksikkäitä räjähdyksiä. Toisin sanoen tuttua Sidarista ja se siitä sitten.
Tähdet: ~ tai *****
Fit to Kill
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti