maanantai 25. maaliskuuta 2013

9 1/2 Ninjas (1991)

Joe Vogue (Keaton Simons. Joka muuten näyttää aivan siltä muksulta joka näytteli Frasierissa nimihenkilön poikaa) opiskelee itämailla sokean mestarin (Gerald Okamura) opastuksella ninjutsun saloja. Aikuisena Joe (Michael Phenicie) on menestynyt liikemies, joka saa huomata häikäilemättömän kiinteistökeinottelijan Arnold Gruberin (Robert Fiedsteel) häätävän vähävaraisia asukkaita pihalle ja yksi heistä on Lisa Thorne (Andee Gray). Joe päättää jakaa taistelutaito-oppejaan Lisalle (joka tarkoittaa ei oikeastaan mitään), jotta yhdessä he voisivat estää Gruberia tekemästä pahojaan ninjajoukkonsa kanssa.

Eikös muuten kuulostakin sellaiselta, että elokuva voisi olla vaikka jokin American Ninjan kollega? No, jos transseksuaali- ja lääkärininjat ovat American Ninjan väestöä, niin tottakai. Itse asiassa, aika varmasti jossain American Ninjan osassa onkin ninjoja joilla on otsalamppu ja stetoskooppi.
Mutta kuitenkin, 9 1/2 Ninjas on siis komedia ja hölmö komedia onkin. Vitsit ovat sitä luokkaa, että jos joku sanoo "ei hätää, olet turvassa", niin takuuvarmasti seuraavassa kohtauksessa jotain vahinkoa sattuu ja jos joku sanoo pistävänsä kaiken peliin, niin sitten pelataan lasikuulilla maailman herruudesta. Eli vitsit ovat aikalailla kirjaimellisia, samaan tapaan kuin se Mies ja Alaston Aseen "bingo"-kohtaus. Parin sellaisen vitsin jälkeen osaakin seuraavia odottaa ja odotuksiin vastataan täsmälleen niin kuin uskookin tapahtuvan. Joten missään nimessä tämän elokuvan huumoria ei voi kovinkaan nokkelaksi ja haastavaksi haukkua, mutta kun niitä hölmöjä vitsejä on yli äyräiden, niin myönnän surutta lähes nauraneeni muutamaankin otteeseen.
Kun pahis haastattelee ninjoja ja yksi haastateltavista on tavallinen kilpikonna, niin sellaisenaan se ei ole hauska. Mutta kun vastaavia vitsejä tulee kymmenen peräkkäin, niin ihmeen hauskalta se kilpikonnakin alkaa vaikuttamaan. Eli tämä on niitä komedioita jotka toimivat väsytystekniikalla ja kun oma olo on sopivan raukea, niin muutama vitsi voi osua hyvinkin maaliinsa. Kyllä minä hymyilin kun Joe mukiloi joukon pahiksia ja lyö vahingossa ohikulkevaa vanhusta, mutta ei reagoi siihen mitenkään. Tai kun Joe ottaa yöpuvulta näyttävän pilkullisen ninjapukunsa esiin ja paljastaa olevansa Wonder Ninja (se lukee herran selässä), niin kyllä se oikeassa mielentilassa saisi nauramaan.
Ja on se aina paremman näköinen kuin tuo kuvassa oikealla oleva Snake Eyes. Jaiks!

Lisäksi pidän siitä, että joka ainoa ihminen tässä elokuvassa on kuin pikkulapsi ja monesti tuntuukin siltä, kuin elokuvan tekijöinä olisi aikuisten sijaan päiväkoti-ikäiset. Niin ja se oli kieltämättä huvittavaa, että jos jokin lyönti, tms. oli hidastettu, niin kuvan nopeutta ei ollut muutettu, vaan näyttelijät liikkuivat hitaammin.

Vaikka 9 1/2 Ninjas sisältää tyhmiä vitsejä ja jäykkää näyttelemistä (koominen ajoitus on näillä henkilöillä koomassa), että elokuvaa ei voi suoranaisesti kehua miksikään komedian kultajyväksi, niin verrattuna esimerkiksi Seltzer/Friedberg-elokuviin tämä on oikealla tavalla huonoa komediaa. Se ei sorru nappaamaan hetken trendejä ja kaatamaan pierukakkaa päälle kysellen epätoivoisesti "olenhan minä hauska? Olenhan minä hauska?" kuten edellä mainitut ihmishirviöt elokuvillaan tekevät. Joten kyseessä ei ole väkinäisen oloista ilkeää mukahuumoria. Huonoa huumoria kuitenkin.

Tosin jos ei ole väsynyt, tai anna elokuvan hölmöyden voittaa väsytystaktiikallaan, niin silloin 9 1/2 Ninjas on vain huono eikä mitään muuta. Etenkin kun saman hölmön vitsin toisto saattaa vain ruveta suututtamaan, kuin saada itselleen liittolaisen. Joten lähestykää varoen.

MIelenkiintoista tai ei, mutta vaikka olin lukenut Double Featuren arvostelusta tämän olevan komedia ja sama lajityypitys mainitaan myös elokuvan takakannessa, kuten myös IMDb-sivulla, niin en meinannut uskoa elokuvan olevan oikeasti komedia. Sillä ei tässä kohtaa ole väliä onko se hyvä vaiko huono komedia, mutta hitto vie, kyllä se komedia on. Minä olin ennen elokuvan katselua vakuuttunut, että kyseessä on vain yksinkertaisesti niin huonosti tehty toimintaelokuva, että se olisi koominen vain tahattomasti, ei tarkoituksella. Joten jostain syystä elokuvan paikkaansa pitävä lajityypitys osoittautui positiiviseksi yllätykseksi.

Don Starkilla on elokuvassa suunnilleen miljoona eri roolia ja jokainen yhtä huonosti esitetty idiootti.

Tähdet: **
9 1/2 Ninjas

2 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Mikä ihmeen idea oli G.I. Joessa laittaa tuohon Snake Eyes pukuun tuo suu? Siis miksi?

...noir kirjoitti...

Aivan. Tuollaiset ratkaisut saavat melkein arvostamaan Batman-puvun nännejä. Ei kun siis...