keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Great Action Movies

Pop quiz hotshot. Mikä tämän elokuvakokoelman nimessä on väärin?
Annetaan Daniel Baldwinin vastata.

THE TUNNEL (2002)

Kuten The Tunnel todistaa, niin Baldwinin katraan Danielkin on kunnostautunut elokuvaohjaajana. Tosin tässä tapauksessa kunnostautuminen on sama kuin jos räkäkännissä oleva pultsari ymmärtää laskea housunsa ennen kultaista suihkua, sillä The Tunnelin perusteella Daniel Baldwin on elokuvaohjaajana yhtä hyvä kuin elokuvanäyttelijänä ja jo ensimmäisten 10 minuutin aikana olin ehtinyt useampaan otteeseen kysyä itseltäni "onko tämä huonoin elokuva koskaan?" Mutta ainakin IMDb-pistetyksen perusteella Daniel sanin aiemmin ohjaama elokuva Fall on vieläkin huonompi, sillä The Tunnelin pisteytys on sentään huimat 3,7, kun Fallin on vaivaiset 2,4. Oletettavaa kuitenkin on, että Daniel on värvännyt sukunsa äänestämään The Tunnelia ylöspäin, jotta saatiin edes noin korkea luku aikaiseksi, sillä tämä elokuva on John Matrixin sanoin: "bullshit!"

Nahkahousuinen timanttivaras Alan Geary (Kim Coates) jää kiinni, mutta saalis ei. Ilkimys suostuu tuomiota pienentääkseen tekemään sopimuksen syyttäjän kanssa ja tähän kuuluu suostumus viedä viranomaiset saaliin luokse. Paikalle pitää kulkea junalla, mutta miksi? No kuten elokuvassa tuohon kysymykseen vastataan: "I don't know."
Pidätyksen suorittanut poliisi Tom Seale (Daniel Baldwin) ei pidä Gearysta, sillä hän ampui hänen parinsa hengiltä. Hei, se sun paris oli maailman tylsin tyyppi. Usko pois, Geary teki hänelle palveluksen. Tottakai Geary oli suunnitellut paon junan avulla ja sitten vedetään nahkahousut jalkaan, sillä jostain syystä ne tuntuvat olevan Gearylle se kaikkein rakkain asia maailmassa.
Geary apulaisiin varustaa paetessaan kaikki junan ovet pommeilla ja sitten porukka panikoi, että miten päästä ulos ja jostain syystä sitä pitää sitten kiivetä katon kautta ulos ja siinäkin onnistuu vain Seale, muiden ollessa hädissään sisällä. No hei, olisitte vaikkapa astuneet ulos ikkunoista, joista mahtuisi vaikkapa elefantti ja kuuluisat kuplavolkkarin klovnit. Ilmenee, että Geary jumitti junan ja suoritti pakonsa tunnelissa jota kautta pääsee räjäyttämään tunnelin. Öö, okei. Mutta he eivät ottaneet huomioon lahopuun eläväistä sankariamme, sillä Seale osoittaa ettei yhden kirjaimen heitolla oleva kaima ole ainoa Killer.

Katso kuinka supermurhakonekiväärin luodit eivät lävistä edes auton ovea ja ikkunalasin takana on hyvä piileskellä, kun juuri hetkeä aiemmin riitti jos samaisen aseen edes suuntasi autoa kohden, niin se räjähti raivoisana tulimyrskynä.
Seuraa näyttelijöitä jotka ovat ottaneet esiintymiseensä oppia eleettömältä kiveltä ja kuuntele tunneperäistä keskustelua jossa jokainen repliikki kuulostaa tältä: "olen robotti. Syötä kortti."
Tunne kuinka hevirokki raikaa ja huomaa kuinka välillä katsotaan kaukaisuuteen. Siellä horisontissako se lunttilappu repliikkejä varten on? "En tiedä, olen robotti. Syötä kortti."
Mieti onko kuvaaja ollut sokea ja yksisilmäinen, sillä mitä sinä oikein kuvaat kun tapahtumat jäävät toistuvasti sivuun. 
Hämmenny leikkauksesta joka saa olettamaan tuhannen apinan tekevän mestariteosta, mutta yksi heistä uskoo Ulli Lommelin olevan Jumala, sillä tämä on lämpimän löysää siskomakkara-Die Hardia joka saa uskomaan vain pahuuden olemassaoloon.

LAND OF THE FREE (1998)

Edellisen kauhukokemuksen jälkeen William Shatner tulee ja pelastaa.

Senaattoriksi pyrkivä populisti Aidan Carvell (William Shatner) joutuu lavastetun murhayrityksen kohteeksi, mutta se pysyy vielä hetken salassa, sillä salamurhaaja kuolee vuotaen lilaa verta.  Pian kuitenkin Carvellin henkivartijakampanjapäällikkö Frank Jennings (Jeff Speakman) saa huomata, että Carvellilla on sikoja säkissä, puuhampaat ja luurankoja komerossa, sillä miestä rahoittavat kaikenlaiset militanttiryhmät ja maahanmuuttokiukkuinen Carvell onkin suunnittemassa kaikenlaisia kolttosia, joihin saattaa sisältyä myös sotilaallisia toimia. Mitenkään ottamatta sen enempää poliittista kantaa on silti todettava, että Carvellin puheet ja toimet muistuttavat kovasti erästäkin suomalaista puoluejohtajaa ja puoluettaan.
Huomatessaan perheensä joutuvan vaaraan, Frank saa omatoimisesti murjoa Carvellin pois virastaan, sillä viranomaisista on yhtä paljon apua kuin reiällisestä ämpäristä keskellä merta.

Eikö me juuri sovittu, että sinä Bill palautat uskoni tämän kokoelman great-osuuteen? Mikä siis meni pieleen, paitsi että elokuvan nimessä on ilmeisesti virhe, kun sen pitäisi olla Land of the Tree, koska sen verran puisevaa on näyttelminen, dialogi ja itse tarinakin. Jeff Speakmaninkin muistuttaa jotain hirsimörkkiä ja tarkoitan sitä kirjaimellisesti, sillä sen verran rotevassa kunnossa mies on tässä elokuvassa. En tarkoita ettäkö lihava, mutta kesti tovin tajuta, että nämä kaksi miestä ovat yksi ja sama.
Sitä se ikääntyminen teettää.

Shatner tarjoilee kyllä tutut virneet kera pät-ki-vän pu-heen-sa ja Speakman esittelee satunnaisesti tehokasta lähitaistelua, mutta kyseessä on laimeaa B-toimintaa, josta tulee mieleen kuin joku olisi halunnut yhdistää poliittisen keskusteludraaman Olivier Gruneriin ja se hyvät veljet ja siskot on kuin ampuisi itseään päähän. Sitä toivoo enimmäkseen, ettei joudu kauaa kärsimään.
Ja jostain kumman syystä elokuvassa soi lähes nonstoppina kansallishymniltä kuulostava musiikki, eikä se sovi kertaakaan yhteen kuvan kanssa.

THE STRAY (2000)

Elokuva jossa Michael Madsen esittää otsaansa rypistävää, vähäeleistä ja -puheista kovanaamaa, mutta hänellä on parta. Eli aivan erilainen rooli kuin normaalisti.

Kun poliisien huumeansa menee pipariksi, päätyy poliisi Ben (Michael Madsen) hyllytetyksi. Miksi vain hän on yksi kysymyksistä joka nousee mieleen, sillä ryhmässä on muitakin sikoja jotka mokaavat. Lisäksi ihmettelen, että miksi jo pakoon päässyt pahis väkijoukkoon sulautuneena, pukee uudelleen päälleen naamion joka paljastaa kuka hän on.
No jaa, Ben kuitenkin pääsee siis viikoksi pökkimään Angie Everhartia, joka esittää ylempään luokkaan kuuluvaa ravintoloitsija Katea. Kohta ongelmia ilmaantuu Katenkin näköpiiriin, kun hän ajaa pultsarin päälle ja ottaa hänet Benin vastusteluista huolimatta huomaansa. Arvatkaa vaan onko tuo pultsari, eli Gil (Stefan Lysenko) pöpipää joka on lapsuudestaan saakka stalkeroinut Katea ja haluaa nyt maistaa makeaa persikkaa. Tottakai, mutta miksi Gil suoritti sen elokuvan alun huumerötöksen, kun sen ansiostahan Ben nimenomaan pääsi viettämään aikaa Katen kanssa, eikä ollut töissä ja näin ollen poissa pahiksen tieltä. No, yhtä hyvin voimme kysyä, että miksi Gilin juostessa pakoon kyttiä, hän tönii sivullisia ihmisiä ja pöytiä nurin, kun joka kerta joutuu niiden vuoksi ottamaan useita askeleita pois esteettömältä pakotieltä.

Epäilen, että yksi elokuvan naissivuosista on erään pornotähden näyttelemä, mutta eihän tässä tietenkään ole kaikkia näyttelijöitä pistetty lopputeksteihin, saati että niitä löytäisi muualtakaan.

Niin ja itse elokuva on kakkia.

AVALANCHE (1999)

Öljymylly poksahtaa Alaskassa ja aiheuttaa vuoristossa lumivyöryn joka hautaa pari viherpipertäjää. Helikopterilentäjä Neal (Thomas Ian Griffith) menettää siinä parhaimman ystävänsä, mutta onneksi sentään tuon ystävän vaimo Lia (Caroleen Feeney) selviää. Tämä on tärkeää siksi, etteivät Neal ja Lia tule toimeen keskenään ja Lia syyttää viatonta Nealia miehensä kuolemasta, joten tottakai heistä tulee pari elokuvan edetessä.
Paria vuotta tuon onnettomuuden jälkeen Lia toimii lopputarkastajana samaiseen vuoristoon rakennettavan öljyputken kohdalla ja ymmärrettävästi traumatisoitunut täti ei anna puhtaita papereita, uskoen uuden lumivyöryn olevan mahdollinen. Lian puolueettomuuden kyseenalaistaminen ei ole ainoa mitä tapahtuu, vaan joku koettaa saada hänet hengiltä. Mutta onneksi paikalla on Neal, joka omalta osaltaan tuntee syyttä syyllisyyttä ja pian rötösherrat pannaan kuriin.

Alaska, öljynporausta, luonnonsuojelijoita, pukumiehiä, etc. Kyllä kaikki tietävät kuka se paha on ja kuka ei, joten katsellaan nättejä lumisia maisemia, kömpelöitä pienoismalleja/efektejä (mukana olevat aidot lumivyörykuvat ovat kyllä aika vaikuttavia) ja ihmetellään, että miksi Thomas Ian Griffith reagoi kaikkeen ystävänsä kuolemasta mihin tahansa virnuilemalla kuin olisi keksinyt hyvänkin pieruvitsin.
Ostaisitko sinä käytetyn auton tältä mieheltä?
Jep, tuo kuva on Karate Kid kolmosesta, mutta katsokaa nyt tuota virnettä.

Tähdet:
The Tunnel ~
Land of the Free *
The Stray *
Avalanche *

2 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Olin aika lähellä ostopäätöstä tämän boksin kohdalla tuossa muutama viikko sitten mutta jätin sitten kuitenkin ostamtta. Taisi olla ihan hyvä päätös tällä kertaa...

...noir kirjoitti...

Minulla on näitä julkaisua useampi ja siellä on huonompiakin kokoelmia tarjolla. Näissä leffoissa on sentään jokin syy katsoa ne kaikki, oli se sitten Shatner, Madsen, taikka jokin muu mikä.