keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

King's Ransom (2005)

Näin kerran unta (ihan kilttiä sellaista) Leila Arcierista ja sen innoittamana menin ostamaan kaksi elokuvaa joissa kyseinen neitokainen näytteli. Toinen oli jo sittemmin valikoimistani poistunut Wild Things 2 (ihan,,, no ei hyvä, mutta jotenkin siedettävä) ja toinen tämä nyt vuorossa oleva King's Ransom. En tosin tiedä miksi tämä on jäänyt hyllyyn pölyä keräämään.

Moukkainen rikas ääliö Malcolm King (Anthony Anderson) on ympäröinyt itsensä bootyaan sheikkaavilla neitokaisilla, mutta koska hän on idiootti, niin yksikään nainen ei kestä hänen seuraansa. Sama tosin pätee myös miehiin ja oikeastaan kaikkiin elollisiin ja elottomiin. Siispä ei liene ihme, että tuleva ex-vaimo Renee (Kellita Smith) aikoo putsata miehen avioeron yhteydessä. Mutta Malcolm keksii lavastaa kidnappauksensa, jotta välttyy avioeron aiheuttamalta laskulta. Öö, okei.
Sitten toisaalla meillä on köyhä surkimus Corey (Jay Mohr) joka keksii myöskin kidnapata lunnasrahojen toivossa Malcolmin. Hassua kyllä myös Malcolmin turhautunut työntekijä Angela (Nicole Ari Parker) on saanut päähänsä saman idean, kuten myös Renee, joka kuvittelee kidnappauksen avustuksella varmistavansa avioerorahojen saannin.
Heitetään vielä joukkoon Malcolmina esiintymällä naisiin vaikutusta tekevä nuorukainen Andre (Donald Faison), joka saa juuri vankilasta vapautuneen kidnappaukseen palkatun pässin Herbin (Charlie Murphy) erehtymään henkilöstä ja näin ollen edessä on sekoilevaa kidnappauskomediaa. Tai no, takakannessa ainakin lukee lajityyppinä komedia, mutta ei se oikein elokuvaa katsellessa tule selväksi.

Jos olen aiemmin antanutkin ymmärtää että Martin Lawrence on yksi kaikkien aikojen huonoimpia koomikoita, niin vaikka se mielipide ei tässäkään vaiheessa koe muutosta, niin Anthony Anderson on sen verran kehno humoristi, että hän saa kaipaamaan katsottavaksi Martin Lawrencen elokuvaa.

Oh no you didn't-vitsejä sormenheristelyineen, kauniita naisia bimboilemassa taikka bitcheilemässä, tyhmiä himokkaita miehiä jotka saavat edellisen kaltaisia naisia vain vallan ja rahan ansiosta ja Kelisin Milkshake:
"My milkshake brings all the boys to the yard,
And there like,
Its better than yours,
Damn right its better than yours"
eikä aivosolut saa happea pitääkseen edes toivoa hengissä.

Hei, toi Kelisin biisi on aika tarttuva.

Tähdet: ~
King's Ransom

Ei kommentteja: