sunnuntai 5. toukokuuta 2013

The scariest movie ever made... just got scarier

Eikö olekin hauskaa huomata jotain uutta jo moneen kertaan katsotusta elokuvasta? Kyllä oli vastaukseni kun eilen satuin kanavahyppelemään ja huomaamaan, että siellähän alkoi jollakin kanavalla Alien. Tarkoitukseni ei ollut katsoa sitä, koska kyseinen elokuva on tullut katsottua jo moneen otteeseen ja samainen elokuva löytyy muutoinkin valikoimistani, jolloin voin katsoa sen halutessani ja ilman mainoskatkoja. Kuitenkin niiden menneisyyden usvaan katoavien sekuntien aikana ehdin huomaamaan elokuvasta jotain jota en ollut aiemmin pistänyt merkille ja se sai minut sanomaan ääneti "vau!"
Kyseessä oli nimittäin alkuosuus jossa näytettiin kuinka Nostromo herää henkiin ja kamera kulkee aluksen sisuksissa. Toki olen aina ihaillut Alienin kohdalla lavastajien luomaa yksityiskohtaista kauneutta ja olin huomannut kahvihuoneen, mutta enpä ollut aiemmin iskenyt katsekontaktia kuppitelineen kanssa.

Näinkin pieneltä tuntuva seikka sai minut arvostamaan tätä elokuvaa entistäkin enemmän. Enkä minä edes juo kahvia.

Saikohan Nostromolla teetä?

Ei kommentteja: