tiistai 3. syyskuuta 2013

Hide and Seek (2005)

Kun terapeutti David (Robert De Niro) menettää uuden vuoden kunniaksi vaimonsa kuolemalle, päättää hän suojella pientä tytärtään Emilya (Dakota Fanning) viemällä hänet pois suurkaupungin melskeestä ja pahoista muistoista. Emilyn mieliala pysyy kuitenkin matalana ja kun David kohtelee häntä kuin potilastaan, ei isästä ole hirveästi hyötyä. Kunnes sitten Emily löytää itselleen mielikuvitusystävän Charlien, jota David pitää aluksi tyttärensä keinona käsitellä äitinsä poismenoa ja mikäpä siinä, kun Charlie kerran saa lapsen iloiseksi. Paitsi tietenkin, että tottakai Charlien läsnäolo alkaa esittäytymään turhankin fyysisesti ja väkivaltaisesti. Onko tässä nyt Haley Joel Osmentilla sormensa pelissä?

En muista millaisen vastaanoton Hide and Seek aikoinaan sai jo siksikin, että ehdin jo sekoittamaan tämän De Niron elokuvaan Godsend, joka ei nyt hirveän positiivisia ajatuksia herättänyt. Olettaisin tämän elokuvan saaneen niskaansa ainakin huomautuksia M. Night Shyamalanin Kuudes aisti-elokuvasta, sillä vaikka tässä ei liikutakaan samanlaisissa yliluonnollisissa ilmentymissä, niin tyyli on aikamoista apinointia. Uhkaavaksi tarkoitettu tunnelma, raukea esiintyminen, kauhua joka vaikka väen väkisin tarrraa sinne jännitys-osastolle ja traumaattinen lapsi näkemässä jotain jota muut eivät ymmärrä ovat kuin Kuudes aisti-käsikirjasta. Kaiken lisäksi elokuvan suuri paljastus on käytännössä sama kuin mitä Bruce Willisi kohtasi. Joten helpoimmalla pääsee kun vain toteaa tämän olevan Kuudes aisti-kopio, that's all folks.

De Niro kulkee automaattiohjauksella ja mukana oli varmaan muitakin näyttelijöitä, mutta heitä ei meinaa millään huomata elokuvan mitäänsanomattomuudesta.
Onpahan siellä ainakin se klassinen kohtaus jossa lähestytään ovea ja sieltä hyppää esiin kissa, oletettavana tarkoituksenaan säikäyttää katsoja. Ei hyvä.

On jotenkin huvittavaa, että tätä Hide and Seekia kuulemma toimitettiin teattereihin kahdessa osassa, jotta elokuvan muka suuri paljastus ei pääsisi vuotamaan julkisuuteen liian aikaisin, sillä kun on jotain vartin verran katsellut tätä, niin vaikka sitä isään liittyvää paljastusta ei olisikaan arvanut, ei se tosiaankaan ole hiilipaperikopiointinsa vuoksi kyllä mikään yllätyskään. Joten aivan turhaan suojelivat sitä käännettä.
Tottakai elokuvaan oli myös pitänyt myös tehdä suurinpiirtein miljoona erilaista lopetusta, joista kaikki ovat yhtä lukuunottamatta surumielisiä, mutta lopulta ihan samaa puppua kukin.

Tylsä elokuva, joten tässä kuva Ralph Malphista.
"Come on, Richie! You're no crazier than the rest of us! Look at Potsie. You think he's normal? And Fonzie... super-cool Fonzie. Fonzie with his 'Ayyy!' I mean, that's pretty... that's really sicko when you come right down to it."

Tähdet: *
Hide and Seek

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tässähän taisi olla myöskin se klassinen jutska, jossa leffan pahis lauleskelee creepysti jotakin lastenlaulua uhreja etsiessään....

Hiemanko loppuun kulunut idea sekin?

...noir kirjoitti...

Niin tekee ja lopussa on jopa kirjaimellinen piiloleikki ja se pitää vielä varmuuden vuoksi sanoa ääneen.