torstai 7. marraskuuta 2013

Meet Monica Velour (2010)

Napoleon Dynamitelta näyttävä Tobe (Dustin Ingram) ei ole kuten muut koulutoverinsa, sillä kun muut haluavat tietää mitä kettu sanoo, niin hän haikailee vanhoja aikoja ja etenkin vuosikymmentä jolloin tehtiin kaikkien aikojen parhaimmat elokuvat, eli 70-lukua. Silloin nimittäin Toben ihannoima pornotähti Monica Velour (Kim Cattrall) teki parhaimmat työnsä ja tuolloinhan porno oli vielä oikeaa arvostettavaa elokuvaa, eikä Miley Cyrusin musikkivideoita.
Saatuaan tietää, että aikaa sitten alalta eläköitynyt Velour olisi osallistumassa toisessa kaupungissa järjestettävään fanitapaamiseen (okei, strippausesitykseen), lähtee Tobe lyhyelle road tripille. Samalla hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja myydä päättäjäislahjakseen saamansa hot dog-auton retrokamaa keräävälle Claudelle (Keith David).
Tobe tapaa Monican ja on ihastuksesta ymmyrkäisenä, mutta tottakai entisen glamourtähden kohdalla noudatetaan Metallican Turn the page-videon ideaa ja Monica on nyt masentunut rahapulassa oleva lapsensa huoltajuudesta sikamaisen ex-miehensä (Sam McMurray) kanssa taisteleva white trashin malliesimerkki. Siispä tietenkin Monica haaveilee paremmasta elämästä ja Tobe huomaa, että rakkauden sijaan ystävyys on tärkeämpää ja lopulta kaikki ovat onnellisia.

No jaa, kyllähän tämän katsoo, vaikka ei ehkä toistamiseen.
Elokuvassa on paljon mukavaa, sillä Toben ja Monican ystävyys esitetään uskottavasti ilman äiti/poika-suhteeseen turvautumista ja elokuvan visuaalisuudessa olevat lämpimät puusävyt tekevät tunnelmasta usein hyvinkin miellyttävän. Lisäksi pariin otteeseen televisiossa pyörivä Night of the Living Dead, seinällä olevat Russ Meyer-leffajulisteet, kaikenlainen vintageromu, ikivanhat iskelmäkappaleet ja Hammer-elokuvakeskustelut tarjoilevat oikeasti kivoja bongauskohteita ja hetkiä. Ne myös sopivat erinomaisesti kuvaamaan sekä Toben menneisyydestä fantasiointia että myöskin Monican taakse jääneitä kulta-aikoja. Joten nostalgiaa herättävät seikat eivät tunnu päälleliimatuilta, vaan kertovat oikesti jotain elokuvan hahmoista.
Mutta silti elokuvassa vaikuttaa olevan aivan liian paljon hukattuja mahdollisuuksia ja tietynlainen valintojen vaikeus heikentää tarinankulkua. Cattrallin mukana olo näyttelemässä ex-pornotähteä saa olettamaan mukana olevan jonkinlaista paljastelevaa rohkeutta jota hän esitti Sinkkuelämäässä, mutta kyseessä onkin aikuisen Monican kohdalla Erin Brockovichmaista tuttua turvallista selvään onneen vääjäämättä kulkevaa pehmodraamaa ja vaikka Cattrall esittääkin roolinsa hyvin, niin toinen puoli elokuvasta feikattuine 70-luvun roskapornoelokuviin viittaa parodisempaan tyyliin. Sitä jotenkin olettaa kyseessä olevan Boogie Nights jonkun Kevin Smithin käsissä, eikä indieleffaa koettamassa olla Julia Roberts-halipuputossuja.
Nyt elokuva siis vaikuttaa osittain haluavansa olla perhedraamaa Hollywood-lopetuksella (mitä se onkin), mutta myös pyrkivänsä olemaan samalla vanhoja kömpelöitä pornoleffoja parodioiva elokuva täynnä viittauksia sekä lajityyppiin, kuten myös muihin menneisiin aikoihin (mitä se myöskin on). Kumpikin osapuoli on toteutettu mukavalla lempeydellä, mutta oikea rohkeus puuttuu molemmista osista. Joten vaikka draama ja komedia eivät nyt niin suuresti olekaan ääripäissä toisistaan, niin valitettavasti keskitiellä kulkeminen on tässä aiheessa johtanut liialliseen kiltteyteen. Elokuvan aloitus joka vilauttelee kuvia entisaikojen pornosuuruuksista kuten Seka, juuri nuo mainitsemani Russ Meyer-leffajulisteet, hassut feikkipornoelokuvat ja muu sen sellainen saa luulemaan elokuvan olevan muutakin kuin vain herkällä pianomusiikilla kulkevaa auringonlaskupehmoilua.

Voisin uskoa, että jos tämän katsoisi pelkkänä tuttuna aikuistumistarinana, niin elokuva tuskin tuntuisi silloinkaan miltään muulta kuin ihan mukavalta, mutta ainakaan ei antaisi elokuvan harhauttaa luulemaan kyseessä olevan mitään rajumpaa kuin halailu. Lisäksi uskon, että jos varsin hyvin roolinsa vetävästä Dustin Ingramista ei oltaisi tehty liikaa Napoleon Dynamitea
muistuttava, niin sitä ei myöskään luulisi elokuvan olevan niin offbeat-kuin tuo mieleen tullut elokuva. Elokuvan triviat kertovatkin, että elokuvaa oli vastoin ohjaajan halua muutettu tuottajien toimesta, joten se ehkä selittää sen eräänlaisen "vaaran tunteen" puuttumisen. Elokuvan poistetut kohtaukset puhuvat sen rohkeuden puolesta, mutta ohjaajan kommenttiraita ei niinkään.

Meet Monica Velour on kiva elokuva, siinäpä se.

Tähdet: ***
Meet Monica Velour

Ei kommentteja: