maanantai 13. tammikuuta 2014

Psych: 9 (2010)

Roslyn (Sara Foster) tekee keikkatöitä arkistoijana ja tuntuu jotenkin erikoistuneen suljettavien sairaalatilojen paperitöihin. Niinpä kun eteen tulee jälleen uusi työ käydä läpi piakkoin suljettavan sairaalan paperit, ei se tunnu muulta kuin rutiinilta. Koska suurin osa henkilökunnasta on jo siirretty muualle, eikä potilaita ole otettu vastaan enää hyvään toviin ja Roslyn tekee työnsä pääosin yöllä, on hän myös enimmän osan ajasta yksin kolkossa, ränsistyneessä sairaalassa. Alue jossa sairaala sijaitsee on pahamaineinen, mutta ei vain koska kyseessä on ns. köyhälistön asuttama paikka, vaan koska siellä seikkailee myös naisia jahtaava sarjamurhaaja. Asiaan tietysti kuuluu se, että Roslyn rupeaa kuulemaan pelottavia ääniä ja näkemään kauhistuttavia näkyjä, mutta onko kyseessä ilkeä sarjamurhaaja vaiko jotain yliluonnollista ja liittyykö siihen paikalla vieraileva epäilyttävän oloinen poliisi Marling (Michael Biehn) taikka toisessa kerroksessa paperitöitä tekevä kiltti lääkäri Irvin (Cary Elwes). Ehkäpä kaikki on vain väsyneen ja parisuhteessaan masentuneen Roslynin pään sisällä.
Tiedättehän ne kaikki miljoonat pöpiläelokuvat joissa päähenkilö paljastuukin itse pöpiksi? Kyllä, aivan niin.

Rähjäinen miljöö, mädän vihreä valaistus, vinoa kuvausta, narisevia ääniä, vilkkuvia lamppuja ja muuta kivaa. Näin ollen hirveän uniikilta ei Psych 9 tunnu, varsinkaan kun hahmotkin ovat ovat ne kovin tutut mieleltään epävakaa päähenkilö sekä kolme vaihtoehtoa murhaajaksi: ystävällinen tohtori, hermostuttava poliisi ja renttumainen poikaystävä. Siihen sitten hieman Session 9-fiilistä ja eräänlaista yliluonnollisuutta huokuva sarjamurhaajapöpielokuva on valmis, aina sitä tyypillistä se ei tapahtunutkaan-käännettä myöten.
Sinänsä tämä on lajityypissään ihan siedettävä elokuva, sen hyödyntäessä aiemmin ihan onnistuneesti käytettyjä hyviäkin ideoita, mutta liukuhihnamaisuus ja yllätyksettömyys eivät mitenkään jaksa herättää oikeaa intoa. Ne aiheuttavatkin peruuttamatonta vahinkoa elokuvalle joka pyrkii siihen, että katsojan tulisi olla varpaillaan niiden käänteiden vuoksi, mutta sitten tapahtumat kulkevat niin ennaltamäärättyä reittiä kuin vain voi olla mahdollista. Siispä kyllähän tämän paremman puuttessa katsoo (vaikka aika käykin turhan pitkäksi), mutta sitä suurempaa kokemusta ei kannata odottaa. Jos ei kuitenkaan ole nähnyt yhtäkään vastaavaa elokuvaa, niin todennäköisesti tämä puree syvemmälle lihaan. Joskin luulen etteivät hampaat aiheuta silloinkaan pintanaarmua suurempaa vaaraa.

Tähdet: **
Psych: 9

Ei kommentteja: