tiistai 21. tammikuuta 2014

The Greatest Movie Ever Sold (2011)

Morgan Spurlockin tuttuun koomiseen sävyyn tekemä The Greatest Movie Ever Sold käsittelee tuotemarkkinointia elokuvissa ja mainonnan muuttumista perinteisestä ilmoittelutavasta piilomainonnaksi. Samalla vilkaistaan miten markkinointikoneistot toimivat, minne kaikkialle mainonta ylipäätään yltää ja miten ne tulisi ymmärtää.

Kun puhutaan tuotteiden piilomainonnasta elokuvissa, niin mieleen saattavat tulla enemmänkin alitajuisesti vaikuttavat tuotesijoittelut, eikä kenties niinkään James Bond-leffojen tapaiset kellojen ja autojen tyrkyttämiset, mutta Spurlockin idea tehdä elokuvansa tuotemainonnasta lähteekin liikkelle enemmän siitä ajatuksesta ettei näitä mainoksia koeteta enää laisinkaan piilotella, vaan nimenomaan tulemaan äänekkäästi huomauttamaan mitä pitää ostaa. Siispä kun elokuvissa mainonta on sponsoroinnin vuoksi lähestulkoon osa juonta, niin miksipä ei tehtäisi dokumenttia sellaisesta ja siten, että kyseinen rahoitetaan dokumentti keräämällä avuksi joukko sponsoreita joita sitten avoimesti mainostettaisiin samaisessa elokuvassa. Tämä johtaa mielenkiintoisiin tilanteisiin kun Spurlock koettaa selittää dokumenttinsa ideaa erinäisille yrityksille joita toivoo elokuvansa rahoittajiksi ja moni sellaisista yrityksistä jotka ovat normaalisti hyvinkin näkyvästi esillä elokuvien tuotemainonnassa kieltäytyvät kunniasta kertoen ettei heidän toimenkuvaansa kuulu tämänkaltainen markkinointi, kun nimenomaan sitenhän he juuri toimivat. Joten kärjistetysti se, että jos joku sanotaan vaikkapa Sony kieltäytyisi mainostamasta elokuvassa koska ei pidä sitä tapojensa mukaisena on samanlaista itsepetosta kuin varkaan loukkaantuminen siitä, että häntä kutsuu varkaaksi. Vaikkakin oletettavasti suurin osa kieltäytymisistä johtuukin vain siitä, että he uskovat Spurlockin kritisoivan tuote- ja eritoten piilomainontaa, jolloin suostumukset tulevat vähemmän tunnetummilta merkeiltä jotka eivät kokonsa vuoksi pelkää samalla lailla. Toki hän kommentoikin mainontaa, mutta koska hän tarkoituksella hakee sponsoreita rahoittamaan elokuvansa, niin kyseessä on pikemmin sellaista pienen pienen kiusaavan hellää kritiikkiä kuin mitään suurempaa syyllistämistä. Spurlock kun kuitenkin tuntuu suurelta osin hyväksyvän elokuvien tuotemainonnan ja vaikka hän ei sanokaan niin, niin katsojana oletan Spurlockin korkeintaan kritisoivan sitä, että jos kerran halutaan tuotteen näkyvän vaikkapa Iron Manissa ja se tehdään mahdollisimman selväksi, niin miksei sitä voisi myöntää ääneen. Tietenkään emme kukaan pidä siitä jos jotakin virvoitusjuomaa tyrkytetään, emmekä siitä jos se koetetaan tuoda salaa jääkaappiimme, mutta jos kyseessä on vaikkapa elokuva kuten edellä mainittu Iron Man, niin tottakai Tony Starkin pitää käyttää sitä ja ajaa tällä, eikä olla kuten Alex Coxin Repo Manin nimettömien tuotteiden äärellä. Samaan tapaan vaikka moni saattoikin ostaa Nokian puhelimen The Matrixin ansiosta, niin eiköhän se sponsoroinnin ohella kuulunut siihen elokuvaan koska se näytti makeelta. Tuotemainonnan kohdalla sen pitää vain toimia kuten Seinfeldissa. Joten jos joku mainitsee jonkin tuotteen nimen, niin se tehdään luonnollisesti ja siten kuin se ei olisi mainos, kuitenkaan peittelemättä sitä, aivan kuten mekin teemme normaalielämässämme. Mainitsemani Seinfeld onkin tästä hyvä esimerkki, sillä siinä sarjassahan oli selvästi useinkin nähtävissä oikeita tuotemerkkeja, mutta sarjan tekijät ovat tekodokkareissa muutamaan otteeseen todenneet etteivät saaneet rahaa esillä olleista tuotteista koska eivät oikeasti mainostaneet niitä, vaan hahmo joi sitä tai tätä koska ihmiset oikeasti joivat sitä ja tätä. Spurlock tietenkin tarkoituksella tyrkyttää tuotteita esille jolloin lueteltujen nimien ja nähtyjen tuotteiden määrä on niin suuri, ettei sitä oikeasti erota enää mikä firma kieltäytyi ja mikä haluaa tulla maksavana asiakkaana esille. Samalla jokainen tuote muuttuu hiukan koomiseksi ja osa elokuvan hauskuudesta tuleekin siitä, että se muodostuu melkein peliksi koettaa tunnistaa kaikki tuotteet.
Huvittavaa on myös se kuinka esimerkiksi haastateltavana olevat elokuvaohjaajat vaikuttavat epäluotettavilta puhuessaan kokemuksistaan sponsorivaatimuksista, kun elokuvan tarina tulee aina ensin ja vasta sitten muut. Kun J.J. Abrams puhelee juuri noin ja taustalla ovat hänen oman tuotantofirmansa logot, niin vaikka mies varmasti uskookin puheisiinsa mainostaa hän samalla omaa tuotemerkkiään.

Spurlockin humoristinen jokamiestyyli puree minuun jälleen ja se yhdistettynä hyvinkin mielenkiintoiseen aiheeseen tekee tästä erittäin miellyttävää katseltavaa. Erityisen hauskaa on se, että aiheensa vuoksi tämä elokuva on varmasti lähinnä Forgotten Silverin kaltaisia feikkidokumentteja kuin mihin ns. oikea voi yltää olematta puhtaan valheellinen ja sen vuoksi tuntuu kuin katselisi jotain täysin keksittyä tiedostaen silti tälläistä tapahtuvan heti seuraavassakin elokuvassa jonka pistää pyörimään. Se että näkeekö elokuvien tuotemainonnassa mitää negatiivista tämän dokumentin jälkeen on aika epätodennäköisä, sillä onhan kyseessä elokuva jonka koko nimi on sponsorisopimuksen mukaisesti Pom Wonderful presents: the Greatest Movie Ever Sold, mutta mainion ironisen piikit kuten Mobyn käyttäminen soundtrackilla varmistavat kuitenkin viihdyttävyyden.

Tähdet: ****
The Greatest Movie Ever Sold

Ei kommentteja: