The Legacy - Perintö (The Legacy, 1978)

Jonkinlainen sisustajapariskunta Maggie (Katharine Ross) ja Pete (Sam Elliott) kutsutaan työkeikalle jenkeistä Englantiin ja siirappisen musiikin ryydittämä halaileva moottoripyöräajelu rauhoittavalla syysmetsätiellä päättyy vastaantulevan auton aiheuttaman jännityksen vuoksi vahingoittumattomaan kaatumiseen lehtien joukkoon. Tämä johtaa tietenkin siihen, että auton omistaja mikä-lie-kartanoherra Jason Mountolive (John Standing) kutsuu pariskunnan luokseen teekupposelle. Kohta Mountoliven luokse saapuvat kutsuttuna myös herraskansan edustajat sekä Roger Daltrey ja ilmenee, että sattumanvaraiselta vaikuttanut Maggien ja Peten vierailu on kaikkea muuta kuin sattumaa, sillä etenkin Maggie on ollut hyvinkin odotettu henkilö näihin kekkereihin. Samantien Mountolive riutuu kuolettavan sairauden kourissa, pysytellen piilossa ja kertoo kutsuneensa vieraat luokseen koska he kuuluvat yhteen ja kun Mountolive kuolee, jakaa hän yliluonnollisvoimaisen perinnön vierailleen. Symbolina vieraiden yhteenkuuluvuudesta on aika ruma sormus jota ei pysty riisumaan sen sormeen asetettuaan. Eli hieman, että kun annat pikkusormen, menee koko käsi.
Siispä paikalta ei voi poistua ja Maggie on jokin muinoin hengiltä poltetun noidan jälkeläinen tai jotain ja tämä noita oli tietenkin Mountoliven mamma. Joten Maggien olisi otettava paikkansa suvun ja talon emäntänä. Vauhtia nyt, tappakaa huonoissa efekteissä ne muut vieraat jotta päästään äkkiä sinne loppuun.

Idealtaan ihan kelpo sukukirouselokuva, mutta eltonjohnmainen musiikki ja siihen sopiva lovestoryvisuaalisuus eivät kyllä ainakaan tässä tapauksessa sovi kauhuelokuvaan yhtään sen paremmin kuin kulmikas tappi pyöreään aukkoon (siis jos se kulmikas tappi ei ole niin pieni, että mahtuisi sinne). Hyvänä esimerkkinä tästä on kohtaus jossa onnistuneen romanttisen tunnelmallisesti nainen sukeltelee uima-altaassa ja vaikka kohtauksen pituus onkin reippaasti ylivedetty vain näyttämään nättiä naista mahdollisimman pitkään, niin se on kuitenkin mukavan seesteisen harmoninen ja sitten se vaihtuu varsin onnistuneen ahdistavaan tilanteeseen jossa jokin mikä lie näkymätön voimakenttä sulkee naisen veden alle ja hän ymmärrettävästi hukkuu sen seurauksena. Molemmat osat tuosta tilanteesta ovat siis ihan onnistuneesti toteutettuja, mutta ne ovat hyviä vain erillään, eivät käsi kädessä kuljemme taloon autioon. Yhteen ne eivät siis todellakaan sovi ja tuntuukin siltä kuin olisi vahingossa vaihtanut kanavaa.
Se kohtausten toistuva ylipituus vaivaa koko elokuvaa ja moni jännittäväksi tarkoitettu tilanne laukeaa väsymykseen kun ne eivät jaksa kantaa itseään.
Asiaa eivät ainakaan auta todella tylsistyneen oloinen Sam Elliott ja ilmeisesti Roger Daltreyta esittämään palkattu Roger Daltrey, joka vaikuttaa vähän väliä muistelevan roolisanojaan ja vilkuilevan missä on hänen paikkansa olla kuvassa.

Vaikka tylsyys näytteleekin suurta osaa, niin suurin synti lienee kuitenkin se aivan vääränlainen musiikki joka toistuvasti pilaa  tunnelman.

Kiehtovaa on se kuinka tuossa kannessa lukee alhaalla tekijätiedoissa tuottaja Kopelsonin muita nimekkäitä tuotantoja, kun yleensä tuollainen mainitaan kannessa hieman näkyvämmin.

Tähdet: *
The Legacy - Perintö