Punainen ratsastaja (Geronimo, 1962)

Valkoinen mies haluaa uuden mantereen täysin omakseen ja siksi intiaanit tulee muka heidän omaksi hyväkseen luetteloida, eristää ja lakaista maton alle. Joihinkin uudistusmielisiin intiaaneihin valkoinen valhe tehoaa kun sitä painotetaan sivistyksen mukanaan tuomilla eduilla kuten lukemisella ja peseytymisellä, mutta apassijohtaja Geronimoa (Chuck Connors) ei petetä, sillä hän ei todellakaan suostu peseytymään (ei kun ihan oikeasti). Valkoisin intiaani ikinä (mikä on erikoista hänen ollessaan todellisuudessa intialainen. Viitaten tässä tapauksessa vähintään maskeerauksen luomiin kaukasialaisiin piirteisiin ja hahmon paremman sanan puutteessa valkoisen kaupunkilaisen luonteeseen ei väittäen intiaanien olevan intialaisia), eli Kamala Devin esittämä Teela tietää crackereiden olevan etnisen puhdistuksen tiellä, mutta ymmärtää länsimaisessa kulttuurissa olevan jotain hyvääkin, mitä hän koettaa myös heikolla menestyksellä opettaa Geronimollekin, joka on vakaasti päättänyt ainoan hyvän uncle Samin olevan kuollut Sam. Siis vähän niin kuin näin:

Kuten historia kertoo ja tämä elokuva toistaa, niin kuluttavien taistelujen jälkeen Geronimo antautuu ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Valkoinen valta on kukistettu ja Geronimo saa nähdä kulttuurinsa kukoistavan vahvempana kuin koskaan. Hän on onnellinen.
Tai sitten ei.

Jos pystyy sivuuttamaan Punaisen ratsastajan mustavalkoisen poliittisuuden ja uskottavuutta heikentävän liian valkoiset näyttelijät punaisina-seikan, niin kyseessä on mukavan nopeatempoisesti rullaavaa lännentoimintaa. Tässä tapauksessa se viihdyttävyys tulee nimenomaan enimmäkseen juuri siitä suoraviivaisesta toiminnasta, sillä poislukien agressiivisempi sävy ei tämä muutoin kuitenkaan eroa jonkin Lännen tien rutiinijaksosta ja siten myöskin se ihmisoikeusaihe jää syyllisyyden aiheuttamaksi ohimeneväksi itsepuolustelevaksi saarnaksi joka on vain pakko aina välillä ottaa esille, jotta sitten seuraavassa jaksossa Rip Torn voi olla epäkorrektisti leikkimässä inkkaria.

Toisin sanoen Punainen ratsastaja on hieman liian vaaleaa lihaa.

Tosin Connorsin puolustukseksi on sanottava se ettei hän oikeastaan ole väärässä roolissa, koska miehen tuima katse on niin läpitunkeva, että hän voisi ainakin tässä yhteydessä vain pim! olet hypnotisoitu uskotella olevansa vaikkapa Shaft.

Sivuosassa Adam West ja se on hyvä se.

Tähdet: **
Punainen ratsastaja