keskiviikko 11. helmikuuta 2015

30 Days of Night (2007)

Alaskalaiskylässä eletään muutoksen aikaa, mutta Joel Fleischmanilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, vaan arkisen auringonlaskun jälkeen koittava kuukauden mittainen pimeys tuo muassaan vampyyrilauman jotka kohtelevat kylää all you can eat-buffettina. Nom nom nom.
Lähtölaukauksen jälkeen loppu elokuvasta kuluukin siihen kun muutamat eloon jääneet ihmiset pyrkivät pysymään siinä statuksessa, joten koetetaan vaikkapa ammuskella taikka käyttää kirvestä kun monsterit hyökkäilevät ja sehän kuulostaa kovasti joltain peliltä. Peliä se kuitenkaan ole ja arvatkaapa mistä sen tiedän? Koska en kuollut viiden minuutin sisällä ensimmäisen vihulaisen hyökkäykseen. Ei kun ihan oikeasti, pelasin eilen ensimmäistä kertaa eläissäni Uncharted: Drake's Fortunea ja valitsin sen neitseelliseen PS3-kokemuksekseni siksi, että sen on kerrottu olevan Indiana Jones-henkistä seikkailua ja täten ei varmastikaan olisi untuvikolle liian suuri vaikeusasteeltaan. No voi saatana, heti kun cinemaattinen osuus oli ohitettu niin sieltä esiin veneili joku piraatti joka tappoi minut ennen kuin ehdin edes tajuta, että se sehän on ohjain joka tärisi eivätkä käteni. Sitten kokeilin Resistance: Fall of Mania ja heti jokin torahammasmonsteri ampui minut. Seuraavaksi vuoroon pääsi Far Cry 2 ja nyt kuolin juoksiessani ilmeisesti siksi etten ottanut lääkkeitäni? Loputkin pohjavarastoksi ostamani pelit näyttävät yhtä armokuolemallisilta ja siksipä lähdin tänään käymään paikallisessa pelikaupassa aikeenani ostaa Hannah Montana-peli jonka uskoisin olevan enemmänkin kyvyilleni sopiva, mutta pentele vie siitä pyydettiin lähemmäs 30 euroa. Hitot siitä, mielummin kuolen useammin kuin Ian Stone kuin maksan sellaista summaa jostain Hannah Montanasta. Ja arvatkaapa muuten mitä, kun äskettäin ostin PS3:n ja siihen ensialkuun yhdeksän peliä, niin koska en tuntenut yhtäkään selailemistani peleistä päätin tehdä valinnat sokkona ja näin ollen tulin ostaneeksi kaksi kappaletta sitä Resistancea. Hitto mikä valopää.
Mutta palatakseni elokuvan pariin, Josh Hartnett on sheriffi ja vampyyrien lisäksi ongelmia tuottaa edelleen palava rakkaus ex-vaimoon (Melissa George).

Ei mikään hullumpi vampyyrileffa. Sopivan simppeli idea, mukavan synkkä tunnelma (karu miljöö, lumimaisemista huolimatta musta kuin noidan suoli ja vampyyrit ihastuttavan eläimellisiä [muistuttavat täriseviä narkkareita sekä nykyzombeja]) ja vaikka pääosassa olevan Josh Hartnettin sankarirooli nyt onkin myöhemmin elokuvassa tapahtuvasta ratkaisusta huolimatta ihan tavanomainen lajissaan niin häneen liittyen on positiivista se, että kun Hartnettin läsnäolo ei kieli Underworld-sarjaa rankemmasta kamasta niin kyllä tämä sellaista hurmeiloittelua on jotta sillä saatetaan karkoittaa sinisilmäisimpiä katsojia.
Niin ja ymmärrän toki etteivät vampyyrit ole enää ihmisiä sen normaaleimmassa muodossa, mutta c'mon hei, edes heidän ei tulisi liikkua pakkasessa tälläisessä vaatetuksessa:
Syyttäkää sitten itseänne jos tulee räkätauti.

Niin ja kenties kannattaisi kuitenkin tehdä jotain tuolle turpavärkille, ihan vain ettei tarvitsisi koko aikaa kulkea suu auki:

Hieno kansikuva.

Tähdet: ***
30 Days of Night

Ei kommentteja: