keskiviikko 5. elokuuta 2015

Heavy Metal: raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset (The Encyclopedia of Heavy Metal, 2003 [suom. 2010])

Muistatteko ne Suosikki-lehdessa olleet irtileikattavat ja itse yhteenkasattavat minilehdet joissa oli ilmeisesti lehden näkemyksen mukaan suosituimpien bändien esitellyjä. Niitä joissa oli sellaisia täkeitä faktoja kuten mikä on Blackie Lawlessin lempileffa. Heavy Metal: raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset on sellainen isommassa koossa.
Sinänsä artistivalikoimasta ei ole suuremmin nipottamista, koska valtaosan voi uskoa olleen joko lajityyppinsä pioneeri, jättiläinen taikka kapinallinen. Joskin muutaman kohdalla saa aika väkisin venyttää käsitteitä, sillä ei Carnivorella ole oikeasti muuta oikeutusta olla mukana kuin se että Peter Steele oli sen jäsen ennen Type O Negativea. Jos kerran jokainen bändi jossa tunnetumman yhtyeen jäsen oli ennen kelpaa, niin suosta tulee loputon. Mielenkiintoista on myös se, että Lard on kyllä mahtunut mukaan, mutta Ministry ei.

Ja ihan tosi, Pissing Razors? Viimeistään sen nimeäminen vie kaiken uskottavuuden kirjalta.

Mukana on sentään tärkeää tietoa kuten: "lyhythihainen paita on heavy metalin tärkein yksittäinen vaatekappale."

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Blackien lempileffa? No sehän on tietysti Uuno Turhapuro muuttaa maalle. Kaikkihan sitä nyt tuon tietääpi.

...noir kirjoitti...

Taitaa olla Blackie Stallion.