John Cutter (Wesley Snipes) työskentelee lentoasemilla kouluttakseen henkilökuntaa toimimaan oikein kaikenlaisissa uhkatilanteissa, joka tässä tapauksessa tarkoittaa enimmäkseen sitä miten isketään maahan lentokoneessa aseellisen väkivaltaisesti käyttäytyvä henkilö. John on asiallisen kireä kouluttaja, eikä todellakaan tahdo että lentohenkilökunta vaarantaisi kenenkään, niin omaa kuin matkustajienkaan henkeä ryhtymällä fyysiseen puolustuskantaan mahdollisia kaappareita kohtaan ja tämä on hyvä muistaa myöhemmin. Ai niin, luonnollisesti John lopetti aiemmassa duunissaan, superpoliisigenttina tai jotain koska syyttää itseään silloisen vaimonsa hengen menetyksestä.
Toisaalla FBI on viimein saanut kiinni ilkeän (tietenkin eurooppalaisen) megalomaanisen terroristin, Charles Ranen (Bruce Payne), joka on niin paha tyyppi että jopa hakkaa asianajajansa koska voi. Rane aiotaan kuljettaa lentoteitse oikeuteen ja sopivasti hänet istutetaan koneeseen jossa matkustajana on myöskin John. Ei varmaankaan tule yllätyksenä jos sanon, että Rane ottaa apulaisineen koneen haltuunsa ja Johnin tehtäväksi jää toimia vastoin niitä aiempia opetuksiaan pelastaaksen päivän vetämällä kaikkia pataan. No ei tule, sillä Rane pysyy kahleissa koko matkan ja viedään rauhaisana kohtaamaan oikeuden tuomio, eikä John edes ehdi tapaamaan koko miestä.
Okei, kyllä se on sitä patakakkosta ja koska John McClanella ei tässä lentokoneessa ole tarpeeksi ilmanvaihtokanavia koluttavanaan, niin Con Airin tavoin vieraillaan välillä tukevalla maalla ja palataan sitten kamppailemaan ilmaherruudesta.
Eikä se mitään vaikka Johnin vaimo kuoli, kun täältä koneesta hän saa uuden mielitietyn söötistä lentoemännästä, Martista (Alex Datcher).
John tuntee Mortal Kombat-kättelyn.
Tämähän sitten on se Wesley Snipesin tähdentekijäelokuva joka siirsi enimmäkseen sivuosissa olleen näyttelijän pääosatähdeksi ja vakuutti yleisölle, että komedioista ja draamasta tuttu Snipes on kenties omimmillaan toimintatähtenä ja sillä tiellähän herra on lievää valon himmenemistä ja vankilakeikkaansa pääosin pysynyt. Ajoittain Snipesin keskieurooppatoimintojen vuoksi on vaikea muistaa, että mieshän osaa oikeasti näytelläkin muitakin tunteita kuin raivoja ja suuttumusta, ja välillä saa vakuutella itselleenkin, että kyllä tämä on sama mies joka oli mukana Mo' Better Bluesissa ja Viidakkokuumeessa. Mutta pysytellään nyt enemmän siellä kiukussa ja Matkustaja 57:ssa, joka toimi Snipesin kohdalla hieman samanlaisena elokuvailmiönä kuin Die Hard Bruce Willisillä. Tämä kun nosti Snipesin hyväksi toviksi maailman suurimpien toimintatähtien joukkoon ja miksei olisikaan, sillä kyseessä on oikeastaan varmaotteinen Die Hard lentokoneessa ja vieläpä sen verran hyvin tehtynä ettei se tunnu ainakaan pahalla tavalla esikuvansa haudan ryöväämiseltä, jolloin sitä olisi ehkä ihmetellyt enemmänkin että jos Snipesita ei olisi tullut toimintatähti Matkustaja 57:n ansiosta, niin miksi hitossa ei? Mutta tuli ja hyvä niin.
Siltikin, on tämä niin Die Hard, että samoin kuin Steven Seagalin Kappauksien merellä ja junassa kohdalla voisi todeta, niin jos Willis olisi pääosassa olisi elokuva edelleen samanlainen. En tarkoita sitä pahalla niin Snipesin kuin Seagalinkaan kohdalla ja olenkin erittäin hyvilläni ettei Willis ole näiden mainittujen elokuvien pääosassa, sillä Snipes ja Seagal saivat omillaan aikaiseksi parhaimmistoonsa kuuluvat teokset. Mutta kyllä se konsepti pyörii kaikkien kohdalla niin vahvasti Die Hardin ympärillä, että täytyy olla tuplasokea jotta sitä ei huomaisi: ahtaat tilat, hieman kyynisen humoristinen superylivoimainen tavissankari, importpahis, tms., etc.
Kuitenkin tärkeintä kaikesta vaikutuksesta huolimatta on se, että Matkustaja 57:n kohdalla voi sanoa jos pidät Die Hardista, niin pidät tästäkin. Ei esimerkiksi, että taas tätä samaa kamaa. Tässä tapauksessa kun esikuva on on toiminut esimerkkinä jota kunnioittaa, ei jotain joka pitää deittiraiskata. Toiminta on tehokasta, sankari on sopivan cool dude, pahis rakastettavan inhottava, romantiikan kohde kaunis, sivuosan koominen kevennys on ärsyttävä, dialogi täynnä puujalkatokaisuja ja jokaisella on oma jippeekayjeensä (Snipesille "always bet on black" ja Seagalilla jonkinlainen kivikautinen murahdus), ja ennen kaikkea kokonaisuus erittäin sujuvaa vuoristorata-ajelua ilman, että mitään tai ketään vähäteltäisiin. Pituuskin pidetään suitsissa.
Suurimmaksi rasitteeksi nouseekin lievä yllätyksettömyys ja jos kuuluu niihin ihmisiin jotka pitävät Die Hardia kultaan valettuna pyhänä lehmänä josta puhuminenkin on syntiä, niin Matkustaja 57 saattaa ärsyttää vain olemalla olemassa. Älä pelkää, sillä vaikka et varmaankaan hypi riemusta, niin pari viimeistä John McClanen seikkailua on sontaa tähän verrattua. Tai no, ovat ne sitä muulloinkin.
Se on vain se liiallinen tuttuus joka yhden tähden pudottaa. Kun ei siitä oikein pääse irti, että tuntee nähneensä Matkustaja 57:n jo aiemminkin. Mikä tosin saattaa johtua myös siitä, että olen nähnyt tämän aiemminkin.
Olen oikeasti hieman ihmeissäni siitä miksei John Cutter-hahmoa ole hyödynnetty jatko-osien muodossa. Matkustaja 57 kuitenkin oli kaupallinen hitti, Snipesin parempia toimintaleffoja ja hahmo on oivallinen käytettäväksi junissa sekä busseissa. Niin ja Snipes olisi jo kauan sitten ollut tämän elokuvan kaltaisen menestyksen tarpeessa.
Tähdet: ***
Matkustaja 57
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti