Tulin joskus muinoin soittaneeksi töissä Zeromanceria ja kaksi asiakasta tuli kysymään siitä. Toinen kysyi oliko se Linkin Parkia ja toinen oliko se Rammsteinia. Tällöin minulla oli yhtyeen levytyksistä kaksi ensimmäistä albumia (Clone Your Lover ja Eurotrash), koska kolmatta (Zzyzx) ei ollut vielä ilmaantunut. Nuo kysymykset saavat ehkä Zeromancerin kuulostamaan monipuoliselta yhtyeeltä, mutta eivätpä nuo kaksi esimerkkiä nyt mistään äärilaidoilta ole ja näiden asiakkaiden kanssa jutustellessani kävi ilmi että edellisen mielestä kaikki poptarttuvuudella varustettu nopeatempoinen musiikki jossa yhdistetään konesoundeja sähkökitaraan oli yhtä kuin Linkin Park ja jälkimmäisen mielestä kaikki hiukan Nickelbackia agressiivisempi musiikki jossa yhdistetään konesoundeja sähkökitaraan kuulostaa Rammsteinilta. Mitäpä tuosta, sillä kyllähän Zeromancer luokitellaan Rammsteinin tavoin industrialiksi, ja kyllähän he yhdistävät kitaroita koneisiin, ollen hetkittäin hyvinkin ärhäköitä, mutta silti ehdottomasti Linkin Parkin tavoin poppia. Joten Linkinstein? No ei nyt sentään, mutta jos hiphopismi ja numetallismi jätetään pois niin kyllä etenkin se Linkin Park aika lähellä on. Vielä lähemmät vertailukohdat lienevät kuitenkin Stabbing Westwardin, Painin, VASTin, Terminal Choicen, Orgyn ja vaikkapa God Lives Underwaterin kaltaiset yhtyeet, jotka ovat enemmänkin Duran Duraneita ja Depeche Modeja agressiivisemmalla kitaroinnilla ja kiukkuisemmalla mutta silti kevyen popahtavalla laululla. Jos jätettäisiin ne konesäksätykset pois, kuulostaisi Zeromancer oikeastaan miltä tahansa radioystävälliseltä autotallirockyhtyeeltä tyyliin Backyard Babies. Tarttuvaa popsävytteistä, sopivan kiukkuista musiikkia siis.
Joskin minun on myönnettävä, että vaikka Zzyzx onkin ihan mukavan leppoisaa kuunneltavaa niin siihen se minun Zeromancerin seuraamiseni tyssäsi. Kaksi ensimmäistä levyä kun ovat mainiota industrialpoprokkia, niin Zzyzx on aika löysää collegealternativenyyhkyilyä ja tuumin, että jos tämä on se suunta niin minä pysyn peruutuslinjalla. Näin ollen pohjaan ajatukseni vain kolmeen ensimmäiseen levyyn.
Kuitenkin koska pidän kovasti esimerkiksi Terminal Choicesta, osoittautui myös Zeromancer erittäin mukavaksi tuttavuudeksi ja vaikka se yhtyeen musiikkiin tutustuminen ei kolmatta levyä pidemmälle yltänytkään, en harkinnut kahdesti kun näin kirpparilla tämän Eurotrash-dvd:n. Ei vaikka kannessa 0,50 euron hintalapussa oli maininta naarmuista levyssä. Jaa, niinkö? Ei sellaisia kyllä löytynyt vaikka kuinka levyä valossa käänteli. Sormenjälkiä oli kyllä enemmän kuin Kim Kardashianin takamuksessa. Ba dum tss!
Kun vielä tämä dvd sisältää shittiä kahdelta ensimmäiseltä levyltä, niin huippua tai jotain.
Itse asiassa tässä on kaksi levyä. Ensimmäinen sisältää konserttitallenteen Zeromancer Live in Concert (no daa!), pari musiikkivideota (Doctor Online ja Clone Your Lover), ns. takahuonedokkarin (ts. kuvaa yhtyeen harjoituksista, mutta ilman siihen kuuluvia ääniä, sillä päälle on laitettu biisi soimaan. Kaiken lisäksi nämä pätkät ovat solistin hiusten pituudesta päätellen vanhempaa perua kuin itse päätapahtumana oleva keikka) ja pakonomaisen kuvagallerian. Kun taas toinen levy sisältää kaksi dokumenttia: Zero-n-Euro ja Zero-n-USA.
Konserttiosuus on sitä, että yhtye soittaa musiikkia.
Näköjään ollaan jossain pikkuklubin pikkulavalla ja suurta meininkiä koetetaan luoda hysteerisellä kameranheilutuksella ja värioksennuksella. Äänenlaatu on kuin missä tahansa salaa taskussa olleella nauhurilla äänitetyssä bootlegissa, että sen perusteella suosittelen ehdottomasti aiemmin mainittuja levyä tämän dvd:n sijaan. Ainakin jos haluaa musiikin suhteen kuulla suhinaa joka oikeasti kuuluu sinne.
Visuaalinen anti on kehno. Kamerahenkilö lienee saanut kohtauksen, värit ovat rumia ja vaikka yhtye vetää kelvollisia rockposeerauksia niin aika keskitieltä olevalta yhtye vaikuttaa. Kuva on ajoittain aikamoista pikselimössöä, joten parempi näköjään tyytyä niihin musiikkivideoihin. Joiden laatu tällä levyllä on aivan kauhea. Youtubesta löytää parempitasoisina.
En ole nähnyt Zeromanceria livenä, mutta tämän perusteella en haluakaan.
Mielenkiintoista on se, että tätä ilmeisesti on mainostettu ensisijaisesti konserttitallenteena ja sitten se konserttiosuus kestää ruhtinaalliset 30 minuuttia, kun taas kakkoslevyn kaksi dokkaria kellottavat siinä 80 minuutin tienoilla.
Mikä on kieltämättä sannimainen veto kun tämän konsertin tapahtuma-aikana ei tuo aiemmin mainittu kolmas levy ollut vielä ilmestynyt ja siten perusta keikkuu aika vähäisillä ansioilla. Eivätkä nämä dokkarit poraudu esimerkiksi yhtyeen jäsenten historiaan ja perustele sillä tavalla sitä miksi tätä osuutta tarvitaan niin paljon. Joskin sillä nyt ei ole merkitystä suuntaan taikka toiseen, koska molemmat dokumentit ovat enemmän kuin vähemmän samaa kamaa kuin ykköslevyn muka takahuonedokkari. Sillä erolla että nyt mukana on tapahtumien omat äänet. Soundtsekkausta, häröilyä, perunalla kuvattua studiossa oleskelua (jossa miksaillaan sitä kolmatta levyä. Jotain kolme sekuntia ainakin) ja "rock 'n roll!" Jälkimmäiseen näköjään tarvitaan keskisormea. Sisältöarvo nolla.
Aika huono julkaisu tämä Eurotrash-dvd. Ruma, kuulostaa aika kauhealta ja on kaikkea sellaista jota pitäisi korkeintaan jos silloinkaan dumpata cd:lle lisämateriaaliksi, eikä todellakaan omaksi julkaisuksi. Kannattaa siis ehdottomasti pysyttäytyä niiden Clone Your Lover- ja Eurotrash-audiolevyjen parissa, etenkin kun ne ovat mainioita tapauksia. Sopivat lenkille ja muuallekin.
Suu kiinni, tykkäät kuitenkin.
Tähdet: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti