torstai 3. joulukuuta 2015

Karvinen omana itsenään (Garfield as Himself, 2006)

Kokoelma joka niputtaa yhteen kolme Karvinen-animaatiota, jotka eivät ole Garfield and Friends-sarjan lyhäreitä, vaan omia yksittäisiä aikaisempia tv-spesiaaleja. Piirrostyyli onkin tyylillisesti hieman rujompaa, muistuttaen alkupuolen sarjakuvista, eikä siten aivan yhtä "lapsekasta" kuin tuossa tv-sarjassa. Paksujen viivojen ja vahvan värityksensä vuoksi nämä Karviset muistuttavat enemmän jotain Fritz-kissaa kuin nykyisin tunnettua Karvista.
Pistää vielä mietityttämään, että onkohan näiden Karvisten esikuvana toiminut Tenavat-animaatiot, sillä vaikka Karvisella on jo normaalistikin itsellään tiettyä apaattista kyynisyyttä luonteessaan joka muistuttaa Tenavien murheenmurtamasta mustasta pilvestä, niin tämä piirretty versio vie vielä musiikkinsa avustuksella lähemmäksi good griefia. Se ei ole täysin samanlaista jatsia kuin Tenavissa, mutta on kuitenkin aika suurelta osin samanhenkistä ja loput soulia, ja näin ollen sanoisimmeko hieman "aikuisempaa" kuin mitä Karvinen-piirretyltä voisi olettaa kuulevansa.


Täältä tulee Karvinen (Here Comes Garfield, 1982)

Karvinen syö, katselee televisiota, potkii Oskua. Kun Oskun vie mukanaan rankkuri, ei Karvinen tee yhtikäs mitään. Kunnes siis tietenkin jossain vaiheessa kyllästyy ilman leikkikaluaan ja päättää lähteä pelastusretkelle. Mitään hän ei saa aikaiseksi, mutta kotiin päästään.

Karvinen kaupungilla (Garfield on the Town, 1983)

Karvinen tipahtaa kyydistä keskellä kaupunkia ja aluksi oranssi Pazuzu iloitsee vapaudestaan chillaillen kaduilla, ja koettaen pokailla misuja. Illan tullessa Karvinen kuitenkin huomaa, että kaupunki onkin näköjään pelkkää slummia jossa katukissajengit haluavat viillellä vieraat viipaleiksi. Onneksi Karvinen pelastautuu narkkareilta näyttävien kissojen sortumisvaarassa olevaan taloon ja kohtaa äitinsä, joka muuten näyttää Rene Auberjonoisilta.
Ja kun ollaan aiheen parissa, niin Karvista kiusaavan katujengin pääjehu näyttää crittersin ja gremlinsin risteytykseltä.
Molemmat muuten valmistuivat vasta tämän animaatioelokuvan jälkeen, hmm...

Karvinen Hollywoodissa (Garfield Goes Hollywood, 1987)

Esko, Karvinen ja Osku osallistuvat kykykilpailuun jossa pääosassa ovat lemmikit. Alkukarsinnoissa kolmikon lauluesitys saa osakseen pientä suosiota ja menestys alkaa nousemaan hattuun, mutta Karvinen alkaa huolestumaan tuumiessaan Eskon olevan heikko lenkki taistelussa muita kykyjä vastaan. On siis sabotoitava isännän suunitelmia ja korvattava rokkiesitys omalla avantgardetanssi-idealla johon ei Eskoa kaivata. Black Swan jää toiseksi tämän psykologisen esiintyjäkauhun rinnalla.


Jos nämä tarinat kuulostivat tutuilta, niin jokainen niistä on julkaistu myös sarjakuvamuodossa.
Nämä omina pidempinä sarjakuvapokkareinakin julkaistut tarinat eivät ole koskaan olleet juurikaan mieleeni, sillä ensinnäkin olen sitä mieltä että Karvinen toimii parhaiten kolmen ruudun muodossaan, varsinkin kun näiden pidempien kertomusten kohdalla huomaa liian selvästi ettei käsissä ole ollut oikeasti pitkää tarinaa, vaan sinne on täytteeksi pitänyt laittaa strippipituisia sketsejä ja täten näissä päälle 20 minuutin lyhytelokuvissa sekä niiden sarjakuvaversioissa tuntuu olleen varsinaista päätarinaa vain kolmasosa ja loppu tavallisia Karvisia, jolloin kokonaisuus on aika nykivän pätkikäs. Toiseksi sekä niissä sarjakuvaversioissa että näissä elokuvissa on normaalia karvistarinointia laiskempi ja siten hivenen synkempi/masentavampi tunnelma, jolloin ne eivät ilostuta Karvisen negatiivisella luonteella siten kuten pitäisi ja koska ne ovat silti tarkoitettu koomisiksi, ei se muka aikuismaisempi tunnelma istu joukkoon ja vain latistaa tarkoitettua tehoa. Ehkä sitä pituutta olisi pitänyt olla enemmän jotta oltaisiin ehditty panostamaan vakavamielisyyteen ja komediallisuuteen ilman niiden päätymistä syömään toisiaan, taikka sitten olisi vain pitänyt keskittyä jompaan kumpaan. Tämä molempien puolien hyödyntäminen on myös sellainen seikka jonka uskon lainatun Tenavilta, joissa juuri ollaan erinomaisesti onnistuttu yhdistämään ns. aikuismaisuus lapsekkuuteen.
Nämä eivät ole huonoja animaatioelokuvia, mutta visuaalisesti ne ovat hieman turhan rujoja ja pikaisesti piirretyn/värjätyn näköisiä, musiikki sekä yleistunnelma ovat hieman latistavia ja ylipäätään näiltä toivoisi hieman suurempaa eläväisyyttä. Ne luovat mainiota kontrastia nykykarviselle, mutta suurin kehu mitä niille voinee antaa on toteaminen niiden olevan hyviä. Vain hyviä.
Lorenzo Music on Karvisen ääni näissäkin, joten se ainakin on täydellisyyttä.
Sen kuitenkin myönnän auliisti, että Garfield and Friends-sarja on miellyttävämpää katseltavaa, vaikka se kärsiikin lievästä liukuhihnamaisuudesta. Se kuitenkin on jotain joka on onnistuneen hauskaa seurattavaa ja visuaalisesti ei nyt ehkä mitään taiteen riemuvoittoa niin ainakin mukavan näköistä. Tämän levyn animaatioista lähimmäksi samaan yltää Karvinen Hollywoodissa, joka jo showbisnesaiheensa vuoksi tarjoaa eniten mahdollisuuksia irroitteluun ja on kenties juuri siksi muita kertomuksia energisempi.
Varsinkin tuon viimeisen kohdalla se yhtäläisyys Garfield and Friendsiin tullee eniten siitä, että kyseistä sarjaa alettiin tehdä piakkoin Karvinen Hollywoodissa-elokuvan jälkeen ja aika oli vienyt kehitystä muutenkin sen alkavan tv-sarjan suuntaan.
Sen ns. masentavuuden osalta täytyy kyllä myös todeta se, että jaksossa Karvinen kaupungilla lyödään kyllä pääsankari katuun sen verran tarmokkaasti, että se muuntuu hetkittäin jopa kiehtovan absurdiksi Scorsesen Illasta aamuun starring p*skiainen-mukaelmaksi, sillä Karvisen osoitetaan siinä olevan sellainen limainen keltaselkäinen sika, että jopa oma äiti häpeää häntä ja ajaa takaisin kotiinsa. Joten jos muualta suuntautuneista, täysin ilman omaa syytä koetuissa vastoinkäymisissä ei ole jo tarpeeksi, niin Karvinen itse pilaa sen vähäisimmänkin (sympatia)pisteiden keruun ollessaan takapenkin huutelija joka tekee sen suuta suuremmalla.

Siihen Garfield and Friends-sarjaan palatakseni ja uskoakseni olen siitä nurissut täällä aikaisemminkin, niin minua aina ärsytti kun sitä sitä sarjaa esitettiin meilläpäin maailmaa ilman sitä and Friends-osuutta ja näin ollen Orson sekä muut maatilan teuraseläimet jäivät vaille kunniaa. Eiväthän he kovin hyviä hahmoja ole, paitsi se jalallinen muna. Sen kanssa minä lähtisin baanalle.
Tähdet: ***

2 kommenttia:

corum81 kirjoitti...

Karvinen kuului lapsuuteni suosikkeihin. Sarjakuvat olivat ihan parhaita eikä ne animaatiotkaan huonoja olleet. Mielestäni se Lorenzon esittämä Karvisen ääni oli juuri sopivan flegmaattinen hänelle. Vaikea kuvitella muuta hänen äänekseen vaikkakin Murray yritti parhaansa...

...noir kirjoitti...

Murrayn ääni vaikuttaa kyllä sellaiselta, että sen pitäisi sopia Karvisen kaltaiselle hahmolle, mutta eipä se ainakaan niissä Murrayn leffoissa toimi. Tosin ne ovat elokuvia jotka olisi ehkä pitänyt julkaista vain audiolevyinä.