Elokuvahaaste 2016: 13. Elokuva, joka on voittanut Oscarin

Fantastic Voyage (1966)

Minä en välitä Oscareista, enkä ole tainnut ennen tätä kirjoitusta koskaan aiemmin valita elokuvaa katsottavakseni vain siitä syystä että se tuon alastonpatsaan voittanut. Eivät ne minua varsinaisesti haittaakaan ja niiden voittajien tietämisestä on ollut minulle hyötyäkin, mutta Oscar ei laisinkaan ohjaa katseluvalintojani, enkä taatusti aio kukkua aamuyöstä nähdäkseni gaalan. Mielummin nukun itselleni tyypillisen levottomasti ja näen painajaiset siellä. Muistan kyllä videovuokraamoajoiltani kuinka tärkeä se voitto joillekin oli ja jos kannessa ei ollut mainintaa Oscar-voittajasta ei se ollut katselun arvoinen. Ei sen kyseisen elokuvan tarvinnut olla voittanut tuota pystiä, riitti että siinä mainittiin elokuvassa esiintyvän Oscar-voittajan. Näille ihmisille se Oscar tarkoitti tietenkin kaikkia muita voittoja kuin niitä teknisistä ansioista saatua, sillä eihän nyt mikään paras tehostepatsas vedä vertoja parhaimmalle näyttelijälle, vaikka se nyt olisikin Al Pacino Naisen tuoksussa, joka sanotte mitä sanotte ei todellakaan vetänyt väkevintä rooliaan siinä. Ei huono missään nimessä, mutta aivan kuten Martin Scorsesen paras ohjaus-palkinto The Departedista (siitäs sait Cilo) se annettiin aivan liian myöhään syystä, että hitto, pakko meidän on se nyt viimeinkin antaa kun ei tajuttu palkita silloin kun hän sen todella ansaitsi. Mikä sen tuorein leffa on, se saa luvan kelvata. Siispä tekijän itsensä kohdalla vain ihan hyvästä suorituksesta annettu palkinto on kuin pikkusisko saisi vanhemman sisaruksen ultramakeen Bogart Co.-paidan, mutta kuten aina vasta sitten kun se kävi isosiskolle liian pieneksi.

Huh, tuon katselemisesta tulee aika paha trippi.

Minä näen Oscar-palkinnot jonkinlaisena leffa-arvosteluna, samanlaisena kuten omat kirjoitukseni ja siten se on tavallaan vain "yhden" henkilön mielipide, eikä sen tule antaa olla kuin korkeintaan suuntaa antava, ei absoluuttinen totuus. Vaikka tietenkin Oscareiden kohdalla totean akatemian edustavan kaupallista, massayleisölle suunnattua liikettä, eräänlaista Episodi-lehteä ja siksi juuri sen kohdalla pitäisi olla normaalia skeptisempi, pitäen aina mielessä sen pyrkivän liiaksikin sopimaan kaikille kuin olemaan puhtaasti oman tiensä kulkija. Mitä se toki voi ollakin, mutta tuskin oikeasti on, sillä kaupallisuus pyrkii ottamaan vallan omalta tahdolta ja saattaa uskotella, että kyllä näin sinä juuri ajattelet, minun haluamallani tavalla. Se on ihan hyvä heille jotka eivät jaksa tai uskalla haastaa itseään ja luottavat siksi muiden mielipiteisiin, mutta siinä on myös riski päätyä elokuvakokemuksissaan monotoniseksi. Hieman kuten se heppu joka aikoinaan valitti suosittelemme-hyllyn valinnoista valittuaan elokuvan josta ei pitänyt, että miksi ei ole enemmän sellaisia kuin josta hän piti. Kenties niitä elokuvia suositellaan useammalle ihmiselle, muutoinhan Notting Hillista pitäneille ei voi tarjota muuta kuin Bridget Jonesin, Bridget Jones kakkosen ja oli niitä varmaan kolmaskin, Morsian karkuteillä ja Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Pelottavaa on, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain noin. Orwell tiesi mistä kirjoitti.

Tosiaan kun joillekin Oscareista kelpaavat vain parhaimmat näyttelijät, elokuvat ja ohjaukset, niin minun oli valittava haasteeseen elokuva joka sai pystejä, mutta ei yhtäkään noista arvostetuimmista. Eipä se tosin niistä ollut ehdollakaan.

Minulla oli kaksi muutakin vaihtoehtoa mielessä ennen päätymistäni Fantastic Voyageen. Ensin ajattelin Viimeistä keisaria, mutta olen halunnut yhdistää sen Kunduniin ja siksi rupesin miettimään jotain muuta. Seuraavaksi tuumin ottavani Innerspacen (kotimaisittain Pieni suuri seikkailu) käsittelyyn, mutta koska ajattelin olevan jotenkin loogisempaa kirjoittaa ensin sen esikuvasta, päädyin Fantastic Voyageen. Jonka kohdalla emmin hetken koska se jos mikä pitäisi parittaa toisen elokuvan, eli juuri Innerspacen kanssa, mutta sitten päädyin toteamukseen "hitot, se saa kelvata" ja näin olemme nyt tässä.

Sen verran voisin kuitenkin Innerspacesta mainita, että silloin kun olin siellä videovuokraamossa töissä, tuli ajoittain paikalle joitakin suunnilleen ikäluokkaani kuuluvia asiakkaita jotka välillä nostalgianälässä, välillä esitelläkseen jälkikasvulleen lapsuutensa suosikkielokuvia kyselemään onko meillä sitä tai tätä. Ne olivat niitä aika tuttuja elokuvia kuten Beverly Hills kyttä, Gremlins ja Haamujengi ja itseni mielestä hieman yllättäen juurikin Pieni suuri seikkailu. Useamman kerran muistan kuulleeni kysymykseen "hei, mikä leffa se oli jossa joku kutistettiin ja se joutu ihmisen sisään?" ja vastaukseni oli tietenkin kysymys sekä toteamus "Fantastic Voyage vaiko Pieni suuri seikkailu? Se on Pieni suuri seikkailu."

Kun valtaosa ihmisistä tyytyi lampaina ottamaan vain uutuushyllyn elokuvia (vanhat leffat kun olivat aina huonoja?) nuo tuollaiset kysymykset kyllä jäivät mieleen. Varsinkin kun yleensä jos joku kysyi jotain muuta kuin uutuushyllyn elokuvaa, oli se sitten jokin vast'ikään siellä ollut elokuva. Sinänsä hassua, että minä olin jotenkin aina ajatellut Innerspacen olevan yksi niistä unohdetuista kasarileffoista jonka kaikki olivat kyllä nähneet, mutta eivät vain muistaneet ja sitten kun sen sai mieleen, niin reaktio oli iloinen "ai niin, se oli toi!" No, ehkä se oli toinen Dennis Quaid-leffa, Dreamscape jota oikeasti ajattelin. Se on muuten hyvä.

Mutta niin, itse elokuvaan.

Superälykäs tiedemies on joutunut vieraan vallan hyökkäyksen kohteeksi ja päätynyt aivovaurioisena koomaan, mutta onneksi moderni lääketiede on ottanut kehityksessään aimo harppauksia. Itse asiassa se on tainnut jättää joitakin askelmerkkejä väliin, sillä pelastava leikkaus pitää suorittaa kutistamalla tohtorit niin pieniksi että he voivat (sisä)avaruusaluksellaan kulkea potilaan sisällä. Niin, tohtorit sanoin ja siksipä missiota johtaa jenkkien paras salainen agentti, Grant (Stephen Boyd). No, hän siellä koska on epäilys, että tuon vieraan vallan soluttautunut agentti aikoisi suorittaa kirurgisen salamurhan. Eli kutistaa muiden mukana itsensä tiedemiehen sisälle ja tappaa hänet sisältä käsin. Siis vähän niin kuin kalvava mustasukkaisuus tai Alien. 

Se on Donald Pleasence.

Ilman salamurhaajaakin on tehtävä vaarallinen, sillä aivoleikkaus tulee suorittaa tunnin sisällä, koska tuon ajan umpeuduttua palaavat kutistetut ihmiset normaalin kokoonsa ja se varmaan olisi haitallista hänelle jonka sisällä miniatyyri-ihmiset kasvavat. Ennen kasvukipua kuitenkin kuljetaan ihmiskehon sisällä ja ihmetellään kaikkea hämmentävää, kinastellaan mökkihöperyyden vuoksi ja tapellaan laitteistovikojen kanssa.

Luonnollisesti kuten pommia purkaessa, lopputulema ratkeaa viime sekunneilla ja miksi leikkaussali on täynnä lääkäreitä kun eiväthän he mitään tee, vaan se mikä tehdään on heidän siellä verisuonistossa olevien niskoilla.

Fantastic Voyage voitti siis pystinsä tehosteistaan sekä lavasteistaan

ja ihan ansaitusti, sillä vaikka kyseessä on auttamattomasti aikansa tuotos ja siten vanhentunut, on se myös edelleen aika fantastisen näköinen.

Tosin katsoen muita ehdokkaita ei Fantastic Voyagelle juuri haastajia tuntunut olleen ja siten jos on tavallaan ainoa kilpailija onko se enää kovinkaan suuri voitto. Nyt se vaikuttaa siltä kuin tehosteista olisivat kilpailleet The Matrix ja kolme tai neljä Tunnit-elokuvaa. Kuitenkin kyseessä on erittäin kiehtovan näköinen ja hyvin kokeellisen oloisilla äänillään myös sen kuuloinen elokuva. Tottakai 60-lukuisena scifistelynä tässä on samaa funkya fiilistä kuin jossain Barbarellassa ja siten kaikki näyttää siltä kuin katselisi laavalamppua, joka aiheuttaa sen vanhentumisen. Ihan täyttä huuhaatahan suurin osa Fantastic Voyagen tieteestä on ja vaikka alkuteksteissä kiitelläänkin lääkäreitä sun muita konsultointiavusta, on tämä kuitenkin täysillä tyypillinen Independence Day-sarjan elokuva jossa päätarmo on pistetty niiden kuvallisten ja äänellisten tehosteiden hiomiseen ja kaikki muu tuntuu enemmänkin vain pakolliselta pahalta jota on oltava koska sitä on oltava, jolloin ei niitä ehdokkuuksia tulisikaan muualta kuin teknisistä ansioista. Suuren rahan tehoste-elokuville tavanomaisesti mukana on hyviä esiintyjiä kuten Edmond O'Brien, mutta he ovat vain näyttelijäniminä tuomassa jonkinlaista uskottavuutta ihmishahmoihin, ja niinpä se on Megan Foxiin rinnastettava ihmistehoste, eli nyt Raquel Welch joka on merkittävämpi ja hänkin vain ulkoisten lahjojensa vuoksi. Eipä se mitään, sillä Fantastic Voyage on nimensä mukainen elokuva ja hyvin nautinnollinen juuri siksi, ja tänä päivänä aika hassu tapaus.

Elokuvan musiikki (Leonard Rosenman) on mainio yhdistelmä kokeellista äänisekoilua ja perinteisempää orkesterikamaa (kuin sinfoniaorkesteri soittamassa Tangerine Dreamin Electronic Meditationia). Minulla oli elokuvan katselun aikana lattialla sohvan vieressä limupullo (Pepsi Max tietenkin. Se ainoa hyvänmakuinen colajuoma) ja se sihisi hiilihappoisuuden vuoksi. Luulin sen olevan osa elokuvan musiikkia ja se sopi siihen.

Kyseessä on myös yksi niistä elokuvista jotka saattavat olla monille tuttuja, mutta eivät koska olisivat oikeasti niitä nähneet.  Fantastic Voyage kun on päätynyt itsensä ohella populaarikulttuuriin myös parodiointien ansioista, joista mainittavin lienee Simpsoneiden versio.

Tähdet: ***

Fantastic Voyage