Kun aikoinaan kirjoitin Christopher Lambertin tähdittämästä Beowulfista, mietin hetken minne olin kadottanut Robert Zemeckisin samaan runoelmaan pohjautuvan elokuvan arvostelun, kunnes ymmärsin että olin ilmeisesti julkaissut sen vain Suomi24-palstalla jonne nimimerkillä tai ilman olin pukannut joitakin kirjoituksiani ennen keskittymistä yhteen paikkaan.
No, vaikka olin jo kirjoittanut Zemeckisin Beowulfista muualle, mutta haluan kaikki kauheimmatkin sanayhdistelmähirviöni yhteen paikkaan päätin nyt tämä haaste tekosyynäni kipata Beowulf-tekstin tännekin. Joten tässä se on, aina kaukaa vuodelta 2008 saakka.
Beowulf (2007)
Muistanette varmaan sen Final Fantasy-elokuvan vuodelta 2001. Kyseinen elokuva oli kieltämättä nätin näköinen, mutta juoneltaan kovin ohut. Käsikirjoituksen sijaan tekijät olivat enemmäkin keskittyneet animoimaan jokaista yksityiskohtaa,,, no, mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Siispä näimme lopulta joukon muovileluja joilla tuntui jokainen erikseen animoitu hius olevan oma yksilönsä.
Sitten Robert Zemeckis teki oman vastaavanlaisen animaationsa, jonka suurin ilonaihe ainakin tekijöilleen oli mahdollisimman oikean näköiset ihmiset jotka eivät ole oikeita ihmisiä. Siispä vuoden 2004 elokuva Napapiirin Pikajuna oli lievästi realistisemman näköinen kuin Final Fantasy, ja tarinaltaan lievästi mukavampaa seurattavaa (se ei ainakaan ottanut itseään liian vakavasti.) Mutta edelleen elokuva näytti siltä kuin katsoisi muovileluja liikkumassa itsekseen.
Nyt Zemeckis teki siis Beowulfin ja mikä on lopputulos?
300 kohtaa Shrekin.
Ei, ihan tosi,,, se ei ollut vitsi.
Edelleen animaatio näyttää joukolta leluja liikkumassa itsekseen. Jokainen mieshahmo Beowulfissa näyttää olevan sukua Shrekin Lordi Farquaadille ja kaiken lisäksi kuulostavat John Lithgowilta.
Jopa elokuvan mahtipontinen musiikki kuulostaa parodialta, ollessaan jopa liiankin genresidonnaista. Kuin Brian Tyler johtamassa orkesteria jonka soittoniekoissa on pelkästään Hanz Zimmereitä. Ja muuten, tuo ei ollut dissausta sillä minä pidin Beowulfin musiikista.
Jokainenhan on tietenkin jo tätä ennen lukenut Beowulfin tarinan, eikö?
No, Beowulf on siis heitä myyttisiä sankareita joka kulkee paikasta toiseen tekemässä erinäisiä urotöitä ja tällä kertaa hän tulee paikalle aikeenaan tappaa lihasyöppö Grendel. Eli aika peruskauraa. Ökkömönkiäinen myllertää, kunnes saa isän kädestä.
Beowulfin suurin ongelma on siinä, että yritys tehdä mahdollisimman realistisia ihmishahmoja saa katselemaan heitä nimenomaan ihmisinä ja silloin Beowulfin hahmot näyttävät yhtä aidoilta kuin pehmolelu Nalle Puh oikealta karhulta Sydämellisissä Tarinoissa. Beowulfille olisi ollut eduksi tehdä animaatiosta enemmän ”piirrettyä” kuin ”oikeaa.”
Kuori on kaunis, mutta sydän puuttuu.
Joten jos haluat nähdä Shrekin jossa on enemmän tissejä ja verta, niin Beowulfilla saa tapettua hieman aikaa.
En meinaa uskoa itseäni kun sanon tämän, mutta parempi Beowulf-elokuva oli kuitenkin toisen muovihahmon, eli Christopher Lambertin vuoden '99 Beowulf. Se versio oli ainakin veikeää katsottavaa. Oli teknorokkia ja Bladelta keikattuja miekkoja, ja Lambert joka sentään oli joskus the one, kunnes meni tekemään kehnoja jatko-osia.
Siinäpä se.
Katsoin kyllä elokuvan uudestaan tätä varten, mutta koska loppuarvosana pysyi samana en nähnyt varsinaista syytä tehdä täysin uutta kirjoitusta siitä.
Sellaisen seikan voin kyllä lisätä, että tämä Beowulf kuuluu niihin elokuviin joka ilmestyessään aiheutti joissakin videovuokraamoasiakkaissa suuttumusta, kun menivät ja erehtyivät luulemaan sen olevan ihan oikea elokuva eikä jokin piirretty. Jep, kuin katselisi Prätkähiiriä.
Beowulf-runo on muuten sen verran pitkä etten rupea sitä tässä julkaisemaan, mutta täältä sen voi halutessaan käydä lukaisemassa.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti