Sarjamurhaaja (Kevin Howarth) on dokumentoinut elämäänsä ja tekojaan, ja nauhoittanut videomateriaalin erään vuokraelokuvan päälle jotta saisi sitä kautta tarinansa levitykseen.
Kun työskentelin videovuokraamossa huomasin eräänä kauniina (tai ehkei se ollut kaunis) päivänä, että joku oli nauhoittanut Dobermann-videokasetin lopputekstien päälle tekstitv:tä. Jep, luitte oikein. Tallennetun ohjelmavalinnan sijaan minua mietitytti se, että miten? Tai siis tietenkin tiedän, että miten, mutta tarkoitan sillä sitä että koska vuokrakaseteista oli lähes poikkeuksetta irroitettu se nauhoituksen salliva muovisuojus niin se tarkoitti myös sitä, että päälle nauhoittanut oli teipannut sen umpeen ja oletan hänen tehneen sen koska kopioi elokuvan itselleen. Eli ei miten vaan kenties miksi? Tosin sitä varten ei kyllä tarvitse teipata kopioinnin kohdetta vaan vain kasetti johon nauhoitus päätyy ja tehden juuri väärin hän varmaankin tuli erehdyksessä nauhoittaneeksi tekstitv:n sisältöä. En kyllä parempaa teoriaa keksinyt ja tuokin on sen verran kehno, että oletan nauhoituksen suorittaneen henkilön vain diganneen tekstitv:stä niin paljon, että halusi levittää sanaa. Siitä puheen ollen pidän kovasti The Last Horror Movien ideasta jossa sarjamurhaaja taltioi tekosiaan videovuokraamon elokuvien päälle jotta pahaa-aavistamattomat videovuokraajat saavatkin olettamansa elokuvanautinnon sijaan katsauksen murhaajan mieleen. Tämä lupaa hyvää. Sitä jotenkin olettaisi näkevänsä psykologisesti kutkuttavan elokuvan siitä kuinka narsistinen murhaaja haluaa tavallaan julkisuutta pistämällä oikeat murhat ihmisten nähtäväksi ja koska ne kuitenkin ovat piilotettu satunnaisiin vuokraelokuviin niin samalla voitaisiin käsitellä sitä, että kenties julkisuuden sijaan tapahtumat halutaankin pitää piilossa, koska ehkäpä elokuvat lainanneet olisivat sen verran uteliaita näkemään oikeita murhia, että eivät halua salaisuuden paljastuvan jotta saisivat nähtäväkseen enemmän. Syntyisi sisäpiiri. Mutta se katsojan osa jääkin vain yhteen, sillä tämä onkin tehty siten että sinä joka katsot tätä The Last Horror Movieta näetkin vuokraamasi elokuvan sijaan dokumentin jossa elokuvan sarjamurhaaja kertoo murhistaan, millainen oli se ensimmäinen ja miten hän on kehittynyt ajan saatossa. Tottakai pelkän puheen sijaan näemme myös kuinka hän tappaa ihmisiä. Välillä vieraillaan sukulaisten kuten isoäidin luona, tehdään ruokaa tai jotain muuta joka kuvastaa normaalia elämää ja kaikki tämä on osa näkemäämme elokuvaa, jolloin kyseessä on siis monologipohjainen henkilökuvadokumentti jossa nyt vain sattuu kohteena olemaan tappaja eikä esimerkiksi jääkiekkoilija. Okei, siis dokumentti jonkinlainen snuffin sijaan. Sekin on ihan hyvä idea, mutta pakko myöntää että se olisi ollut parempi jos tässä olisikin ollut kokopitkän dokkarin sijaan vain jokin Bridget Jonesin keskelle äänitetty snuffpätkä joka kiehtoisi kielletyllä hedelmällään ja kun ei tietäisi missä kaikissa kaseteissa se sama tai eri pätkä olisi ja kuinka moni sen jo näki tai tulisi näkemään niin samalla kerrottaisiin ihmisistä jotka ovat murhaajan kohdeyleisöä. Toki myönnän, että se dokkari sarjamurhaan elämästä on ihan kiintoisa idea (Man Bites Dogin samankaltainen idea on toteutettu paremmin) ja tekemällä tästä The Last Horror Moviesta se elokuva jonka päälle se dokkari on äänitetty ja jonka minä nyt katsojana saankin oikean elokuvan sijasta nähtäväkseni on sekin varsin hyvä idea, mutta tässä muodossa mukana on muutama seikka joka vesittää lopullista ratkaisua. Ensinnäkin pidän aika typeränä sitä kuinka murhadokumentti on tehty ulkopuolisen kuvaamana joka ei ole osallinen murhiin, koska missään vaiheessa ei tunnu uskottavalta että tämä dokumentaristi edes haluaisi kuvata kohdettaan ja varsinkaan hänen tekosiaan sillä toiseksi, elokuvan sarjamurhaaja on ihan saatanan ärsyttävä egoisti joka ilmeisesti pyrkii olemaan Patrick Bateman, mutta on korkeintaan se komedioista tuttu epävarman päähenkilön ihastuksen mulkero poikaystävä josta onneksi päästään lopussa eroon. Kolmanneksi on todella kömpelöä se, että kun päähenkilö on selvästi egoaan pullistellen halukas saattamaan tekosensa kaikkien tietoisuuteen ja näyttää naamaansa enemmän kuin Matti Nykänen Seiskassa, niin hän olisi jäänyt kiinni jo alta aikayksikön ja siten koko elokuvan ajatus tapahtumien filmaamisesta ja levittämisestä kompuroi siltä osin ettei sarjamurhaamisella olisi tulevaisuutta jota selvästi ajetaan takaa. Toki tätä paikataan sillä, että elokuvan vuokraaja on aina se seuraava uhri, jolloin vaikka näetkin murhaajan kasvot ja teot et pääsisi kertomaan siitä koska kuolisit seuraavaksi. Ja joo, kyllä se toimii siltä osin että esitetty dokumentti sijaitsee vain yhdessä vuokraelokuvassa ja kiertää vain yhdellä uhrilla kerrallaan, mutta se rajoittuneisuus taas sotii päähenkilön esiintymishalua vastaan. Hän haluaa että kaikki tietävät (mistä osoituksena jo useat päivänvalossa julkisuudessa tehdyt murhat) ja kertoo kuinka innokas on murhaamaan, mutta sitten muka jumittaisi yhdessä elokuvan vuokraajassa kerrallaan. Ja kun kyseessä on tällainen The Last Horror Movie, sitä saisi varmaan aika harvoin uhreja kun vuokraukset saattavat jäädä yhteen per vuosisata. Neljänneksi itse dokumentti on aika hemmetin tylsä, jolloin jos ajatuksena on koettaa vedota ihmismielen pimeisiin puoliin ja osoittaa, että katsoja ei jättäisi näkemäänsä kesken vaikka näkisi oikean murhan niin silloin ei kenties kannattaisi tehdä näin amatöörimäistä tuotosta. Tämän perusteella jokainen palauttaisi The Last Horror Movien valittaen, että siinä onkin oikean elokuvan sijasta jokin nälkävuosi saarnaamassa. Viidenneksi ja tämä on oikeasti se pahin asia, sillä aiemmat seikat kompuroivat vain toteutukseen eivät itse ideoihin niin tämä epäonnistuu molemmissa: jostain ihmeen syystä elokuvan alussa painotetaan tapahtumien sijoittuvan jenkkeihin ja vaikka se ei vielä haittaa, että murhaaja on britti niin kun kaikki muutkin ovat brittejä, miljöö on peribrittiläinen ja myöhemmin puhutaankin puhtaan Englantilaisista paikoistakin niin pistää mietityttämään, että miksi hitossa alussa piti kertoa meidän olevan muka jossain hiton Michiganissa ja jenkkien keskuudessa kun kertaakaan ei oltu siellä päinkään. Se oli ajatuksena täysin pielessä ja kuten elokuva osoittaa, niin toteutus oli vielä kehnompi kun tekijät eivät itsekään näyttäneet muistavan missä maassa ovat. Olisivat vain olleet rehellisesti siellä missä olivatkin.
Lisäksi minua kiusaa pieni epäonnistuminen siinä dokumentin found footage-toteutuksessa, sillä aluksi kaikki elokuvan kuvamateriaali on sen ns. dokumentaristin kuvaamaa ja se selittää hyvin sen miksi murhaaja on koko ajan kameran edessä, ja kun tarinan aikana päähenkilö tappaa kameramiehensä toimii elokuva hetken aikaa murhaajan näkökulmasta katsottuna joka on varsin nokkela veto osoittamaan kaiken näkemämme olevan tätä vuokraelokuvaa. Mutta tottakai siellä välissä sitten onkin taas ulkopuolisen kuvaamaa materiaalia (ennen kuin tappaja palkkaa uuden kameramiehen) ja se rikkoo koko fiiliksen. Samoin ihmettelen, että kun tämän elokuvan pitäisi loppua siihen että The Last Horror Movien katsoja tapetaan niin miksi murhaaja kuvaa vielä epilogin jota uhri ei ehtisi nähdä koska lopun pitäisi jäädä avoimeksi jotta elokuvan katsoja ei tietäisi katselevansa omaa loppuaan. Eli katsoja ei ehtisi saada totuutta selville, vaan kuolisi ennen sitä ja siten pysyisi jatkuvuus voimassa. Niin ja kuka hitto sen ensimmäisen murhan kuvasi kun silloin ei vielä ollut dokumenttiajatusta syntynyt?
Kyseessä on varsin nokkelalla idealla tehty elokuva joka kärsii aika epäuskottavasta näyttelemisestä, ajoittain hieman nolostuttavasta muka syvän filosofisesta dialogista, rakenteellisesta kompuroinnista ja yrityksestä olla kykyjään kekseliäämpi. Joskin tahdon silti painottaa, että vaikka toteutuksessa onkin toivomisen varaa niin aika harvoin tulee vastaan elokuvia jotka edes tuntuvat yrittävän olla oikeasti lajityyppiä kehittäviä (riippumata lajityypistä) ja jo pelkästään siitä syystä suosittelen The Last Horror Movieta vaikka lopullinen arvosanani ei siihen viittaisikaan.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti