Budjettileikkausten vuoksi kahdesta poliisiopistosta toinen aiotaan lakkauttaa ja niinpä ne laitetaan kilpailemaan paremmuudesta. Vastakkain ovat hajamielisen lempeän Lassardin (George Gaynes) opisto jossa kouluttajina toimivat aikuiskakara Mahoney (Steve Gutterberg), äänitaiteilija Jones (Michael Winslow), vikisevä Hooks (Marion Ramsey), suurenmoinen Hightower (Bubba Smith), asefetisisti Tackleberry (David Graf) ja amatsonisoturi Callahan (Leslie Easterbrook), kun taas toisella puolella on juonittelevan Mauserin (Art Metrano) natsistinen opisto täynnä arjalaisen superrodun kloonattuja unelmia.
Mauser ääliöapulaistensa kuten Proctorin (Lance Kinsey) avustuksella pyrkiikin parhaimman mukaan sabotoimaan Lassardin tuoreimman oppilaskatraan edistymistä ja kuten odotettua olikin jos opettajat jättävät kyttäfantasioissa toivomisen varaa niin uudet oppilaat kuten muun muassa huonosti filosofinen kungfuilija Nogata (Brian Tochi) ja edellisestä osasta tutut vinkuvaääninen jengipomo Zed (Bobcat Goldthwait) sekä hissukka Sweetchuck (Tim Kazurinsky) vasta opettelevat jättämään toivomisella varaa. Onneksi kun kaikki on valumassa viemäriin päätyvät kuvernöörin bileet ryöstön kohteeksi jolloin tottakai Lassardin tiimi pelastaa päivän ja voitto on taskussa. Eli aika odotetusti hommat sujuivat.
Jos Poliisiopisto 2: eka komennus vaikutti samojen vitsien ja hahmojen vuoksi vähintäänkin itsensä toistolta niin tämä sarjan kolmas se vasta tuntuukin ensimmäiseltä Poliisiopistolta ja nykytrendin mukaisesti sitä voisi oikeastaan kutsua kirosanalla remake. Ensin tuodaan poliisiopistolle epäpätevän oloisia hassuja hahmoja yhtäläisten kouluttajien luokse ja lopussa surkimuksina pidetyt oppilaat todistavat kelpoisuutensa tyrehdyttämällä kaupunkia varjostavan rikollisen uhan. Eipä se kuitenkaan minua häiritse sillä kaikista Poliisiopisto-elokuvista juuri tämä nimenomainen on suosikkini ja viidennen osan ohella jäänyt kokonaisuutena parhaiten mieleeni. Kolmosessa pidän erityisesti ideasta pistää ärsyttävä-ääninen ja -eleinen Zed sekä tosi hissukka Sweetchuck yhteen poliisikokelaina, koska se on komiikan suhteen yksi sarjan onnistuneimpia epäsuhtaparituksia ja heitä esittävät näyttelijät pelaavat muutoinkin hyvin yhteen. Samoin ison ja uhkean Callahanin parittaminen pikkuruisen Nogatan kanssa on ja oli etenkin muksuna kun tämä tuli ensimmäistä kertaa nähtyä hyvin... sanoisimmeko... elähdyttävää. Hahmojen suhteen oikeastaan ainoa hivenen vaivaava juttu on Mauserin tuominen poliisiopiston (siis itse opiston, ei elokuvasarjan) maaperälle, sillä vaikka Mauser oikeastaan on ihan sama hahmo kuin G.W. Baileyn esittämä Harris niin kakkososassa edellisen läsnäolo oli sentään siten perusteltua, että tapahtumapaikkana muu kuin opisto jossa Harris puolestaan vaikutti, mutta nyt kun palataan sinne koululle niin mielestäni sopivampaa olisi ollut seurata sinne oleellisemmin kuuluvan ääliön toimia. Etenkin kun Proctorin ohella Mauserin apulaisina toimivat juurikin jo ensimmäisessä elokuvassa olleet Harrisin persoonattomat lakeijat (Scott Thomson ja Brant von Hoffman), jolloin paluu Harrisiin olisi kuulostanut loogisemmalta. Joskin koska kyseessä on kaksi keskenään niin samanlaista hahmoa ei sillä hahmon nimellä taikka näyttelijällä ole lopulta suurtakaan väliä. Se vain häiritsee hiukan siksi, että he tosiaan ovat samanlaisia hahmoja ja Harris kuitenkin palaa tulevaisuudessa takaisin kuvioihin.
Poliisiopisto kolmosen vitsit ja ideat eivät niinkään ole ennenkuulumattomia, mutta nyt tuntuu siltä että tahtia on kiristetty ja huumoritilanteiden lukumäärää sekä tehoa on nostettu. Koska kyseessä on elokuvasarja (vrt. 007) jossa saattaa helpostikin unohtaa mistä osasta mikäkin kohtaus on, tms. niin juuri tämän jakson vitsit ovat jääneet itselläni kokonaisuutena selvästi muita paremmin mieleeni, mikä johtunee itse huumorisisällön oivaltavuuden sijaan juuri jonkinlaisesta heräävästä ryhdistäytymisestä ja mukana onkin siksi useita hetkiä joiden luen kuuluvan koko sarjan muistettavimpiin sekä hauskimpiin. Toki myönnettäköön, että mistään keuhkoahtauman avaavasta naurusta ei juurikaan ole kyse, mutta kyllä minua edelleen huvittivat suuresti hetket kuten se kun Lassard pitää puhetta ja huitaisee itseään liian kovaa kepillä käteen tai istuessaan tuolilla siirtyy paikasta toiseen varpailla kipittäen (se on visuaalisesti hauskempi kuin selittäessä... Okei, ei se silloinkaan ole mikään taatun naurattava tilanne). Nogatan hämmentyminen Callahanin rinnoista, Tackelberryn maastosissitoiminta omassa kodissaan, Jonesin Bruce Lee-imitaatio (josta oli maistiainen jo edellisessä osassa), Zedin bongopunk joka pitää Sweetchuckin hereillä sekä peloissaan, ja muutamat muut hetket ovat porautuneet kallooni kuin Pi:ssä tapahtuva kallonporaus.
Hitto, tavallaan nauroin jopa sille kun itsepuolustuskurssilla Sweetchuck potkaisee kenkänsä Zedin suuhun.
Sweetchuck onkin yksi suosikeistani koko Poliisiopisto-sarjassa.
Lisäksi olin hyvilläni nähdessäni Lassardin saaneen enemmän tekemistä, hänen myös kaikessa haja-asutusajatuksissaan lukeutuessa sarjan parhaimmistoon.
Sinänsä ongelmina tässä osassa ovat samat kuin kakkosessa jolloin vaikka energiatasoa onkin nostettu niin mitään uutta ei ole tarjolla ja olisi saattanut olla hyvästäkin karsia joitakin vanhoja hahmoja kokonaan pois, koska esimerkiksi Bruce Mahlerin esittämä Fackler on entistä näkymättämämpi. Edes koko sarjan isoimpana tähtenä pidetyn Steve Guttenbergin Mahoney ole mukana oikeastaan kuin vain muistuttamassa, että sellainenkin tyyppi on olemassa ja aika helposti hänen tehtävänsä olisi voitu jakaa uudempien tai ainakin mielenkiintoisempien hahmojen kesken. Ei siis liene ihme, että tässä vaiheessa Guttenberg oli tiettävästi mukana enemmänkin elokuvasarjan hittistatuksen ja rahallisen palkkion vuoksi, koska oli todennut (ja sanoo saman elokuvan haastattelussa) Mahoneyn olevan liian harmiton (ts. jokamies) verrattuna muihin paljon persoonallisimpiin hahmoihin ja siten vailla haasteita. Tulevaisuudessa Guttenberg tekikin kaksin kappalein Kolme miestä jakaa asunnon, no homo-elokuvia joissa esitti käytännössä samaa hahmoa.
Se mistä etenkin huomaa tässä osassa tapahtuneen energisyyden kasvun verrattuna aikaisempiin on fyysisten stunttien määrän lisääntyminen ja niinpä montaakaan minuuttia ei mene hetkien välillä kun auto taikka ihminen lentää nurinniskoin.
Kokonaisuutena Poliisiopisto 3 tuntuukin kuin katsoisi ensimmäisen osan tehokkaampaa versiota (Red Bull-cut) ja siten sanoisinkin, että jos aikoo vain yhden Poliisiopiston katsoa on tämä suositeltavampi katseltavaksi kuin koko sarjan aloittanut elokuva. Vitsit ovat samoja, hahmot ovat samoja, mutta unenpöpperöt on pyyhitty silmistä.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti